 |
| Kustannus Aarni 2015, 228s. |
- Suomessa on jotain ikävää meneillään, Marina myönsi. - Tai koko maailmassa...
- Älä! Ethän sinä olekaan umpisokea, Jon ilahtui.
- Mutta olisi kannattanut pitää laput silmillä, Marina sanoi ja haukkasi keksistä palan.
Kuultuani kirjaherkusta nimeltä Entropia, halusin sen välittömästi kuumiin näppeihini. Aikuisille suunnattua dystopiaa kun löytyy hävettävän vähän (korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä!), ja maailmanlopun Suomi-tarinat menevät aina heittämällä lukulistalle. No minähän ahmaisinkin Entropian yhdeltä istumalta (samoin kävi muuten miehelleni, joka yleensä on aavistuksen minua hitaampi lukija). Odotukset olivat pilvissä, kyllä, mutta kuitenkin romaani onnistui ilahduttamaan olemalla vielä parempi, tarjoamalla sivu sivulta yhä sähköisemmäksi käyvää tunnelmaa.
Vaikka tarinan Suomessa sähkö onkin kortilla. Sitä tarjoillaan, varsinkin tyhjenevillä maaseuduilla, harvoin ja niukkoina annoksina. Katastrofi juontaa juurensa Mustaan Tiistaihin, jonka jälkeen maailma ei ole enää palautunut entiselleen. Ja maaseudulle, sinne missä eletään kaikkein ahtaimmin, romaani meidät viekin.
Eräänä iltana keskellä ei-mitään asustava Jon saa odottamattoman vieraan. Sateen kastelema, viluissaan hytisevä Marina pyytää kyytiä Pääkaupunkiin. Mahdotonta. No, jos ainakin yösijan saisi aikana, jolloin inhimillisyys on yliarvostettua. Pitkin hampain yrmeä Jon suostuu.
- Sinäkö sen selvität? Marina kysyi.
- Minä. Ja sinä, Jon vastasi.
- Siksikö sinä hait minut bussipysäkiltä? Marina kysyi.
- Siksi, Marina. Siksi minä hain sinut. Minä tarvitsen sinut.
Tästä alkaa sutjakalla ja ihanan uskottavalla dialogilla varustettu dystopinen seikkailu, jossa salaisuudet saavat suut suppuun eikä yhteentörmäysiltä voida välttyä. Näitä tulee uhkaavilta tahoilta, Marina kun tuntuu olevan hengenvaarassa, sekä maatalon seinien sisältä; pääparin kemiat räjähtelevät ja paukkuvat. Kaupunkilaiselämään tottunut fiinihko toimittaja Marina ylenkatsoo alkuun juntahtavalta peräkammarin pojalta vaikuttavaa Jonia. Jon taas naurelee partaansa Marinan uusavuttomuudelle ja sinisilmäisyydelle maan todellisesta tilasta. Pikku hiljaa tutustutaan, nivoudutaan yhdessä maailmaa vastaan. Tuulen suunta on vaihtumassa jopa ihastumisen puolelle...
Ja nyt rakas aviopari, Helena Waris ja Janne Nykänen! Kiitän lämpimästi tähänastisesta, mutta jään odottamaan janoisena, malttamattomana tarinalle jatkoa!
Näin tässä nyt kävi.
Vaistolla mennään.
***
Entropia koukutti minut mukaansa, pidin todella tarinasta. Haluan lukea jatkoa.
VastaaPoistaMiten sitä jatkoa vain malttaa odottaa? :)
VastaaPoistaNimi on lupaava, myös tekijä kaksikko. En ollut tästä kuullutkaan. Täytyy etsiä tämä jostain. Vai pitäisikö kiltisti odottaa seuraavan jakson ilmestymistä, että voisi nauttia ne putkeen ilman odotteluita.
VastaaPoistaKirjan nimi on todella lupaava, samoin tekijä kaksikko. Tämä täytyykin hankkia. Vai pitäisikö kiltisti odottaa seuraavan osan ilmestymistä ja nauttia ne sitten putkeen ilman odotteluita.
VastaaPoistaHih, jos maltat, lue tämä ja tuleva peräkkäin, niin ei tarvitse tarvitse kärvistellä jatkoa odotellessa :) Toisaalta kirja on niiin hyvä, että tekisi mieli sanoa, että lue saman tien!
Poista