Ingrid Hedström; Ihmiskoe

Bortfall 2014, suom. Salla Korpela ja Minerva 2015, 364s.

Silloin on kuitenkin jo liian myöhäistä. Myöhemmin, kaikkien pitkien öiden jälkeen, jotka hän valvoo miettimässä, mitä pojalle tapahtui, milloin se tapahtui ja miksei hän mennyt itse hakemaan niitä onnettomia puita, hän tulee ajatelleeksi, että kenties oli liian myöhäistä jo hänen ottaessaan uunista pellillisen täydellisesti onnistuneita sahramipullia mitään aavistamattomana onnensa viimeisellä hetkellä.


Helsingin Kirjamessutunnelmista pikkuhiljaa palautuneena, tai no, sehän on suhteellinen käsite koska nappasin messutuomisena kirjojen lisäksi flunssan, on aika palata arkeen. Ihmiskoe on toinen tämän syksyn odotetuista jännäreistä Minervalta, upean Alexin lisäksi. Alexhan vei minua mennen tullen, kiitos raadollisen tarinan ja tumman humoristisen kerronnan.

Ihmiskoe kertoo Astrid Sammilsista, sairauslomalle jääneestä diplomaatista, joka on juuri muuttanut enoltansa perimään taloon Taalainmaalle. Astrid, joka yllätti miehensä panohommista Ruotsin kuuluisimman naisen kanssa, tekee jälleen yllättävän löydön; enon tavaroiden joukossa on kudottu pipo. Eikä mikä tahansa päähine, vaan vanhoista etsintäkuulutuskuvista kuuluisaksi tullut sellainen, Mikaelhan käytti juuri tuota samaa pipoa, Mikael, joka katosi kolmekymmentä vuotta sitten. Mysteeri pojasta jäi selvittämättä, se jäi elämään pelottavan legendan tavalla kyläläisten joukossa. Miten kolmetoistavuotias voi hävitä niinkin lyhyellä reissulla, kuin kotitalosta pihavajaan?

Ja voisko Astridin kiltillä, vanhanpojan elämää viettäneellä edesmenneellä enolla olla jotain tekemistä asian kanssa?

Astrid ei ole tottunut pyörittelemään peukaloitaan, miksi siis ryhtyä sellaiseen nytkään, ja napakka nainen ryhtyy itsenäisiin tutkimuksiin selvittääkseen, mitä Mikaelille tapahtui.

Ihmiskoe on myös kirja Gabriela Dumitrusta, Bukarestissa asustavasta lääkäristä, joka on mukana tutkimassa lääketieteelliseen kokeeseen osallistuneita vapaaehtoisia. Naisen hälytyskellot kilkattavat siinä vaiheessa, kun tutkittavien määrä alkaa hälyyttävästi vähenemään. Pian nainen huomaa joutuneensa itsekin uhatuksi liiallisen uteliaisuutensa, omantunnon äänensä vuoksi.


- Sen olen elämässäni oppinut, että jos hurmaavan tohtori Krämerin kaltaiset ihmiset joskus sattuvat kiinnostumaan minun kaltaisistani ihmisistä, on syytä olla tarkkana, Carina sanoi tiukasti. - Kolmessa tapauksessa neljästä he haluavat käyttää potilasta tavalla tai toisella hyväkseen, ja siitä on ilmiselvästi kyse tässäkin. Sehän kävi helvetin kätevästi, kun nämä eivät valittaneet.
He katsoivat toisiaan taas.
- Jotain tapahtui, jotain hirveää. Niin hirveää, että laitos piti sulkea..., Astrid sanoi.


Ihmiskoe on kerronnaltaan mukaansatempaavan notkea, henkilöiltään miellyttävän erilainen, ja aiheeltaan viisaan ajankohtainen. Sen suurempia tunnemyrskyjä romaani ei minussa herättänyt, mutta nautin, voisiko sanoa, letkeästä kyydistä. Kirja on nimestään huolimatta, minusta, sellainen, että sitä uskaltaa suositella vähäveristen dekkareiden ystäville. Kyllähän tässäkin tapahtuu, tapahtuu pahoja asioita niille kaikkein heikoimmille, mutta hirveyksillä ei jäädä märehtimään.

Kokeilkaapa ihmeessä, vaikka välipalaksi!