Evie Wyld; Kaikki laulavat linnut

All The Birds, Singing 2013, suom. Sari Karhulahti ja Tammi, 285s,

Toinen raadeltu ja kuiviin vuotanut lammas, jonka sisälmykset eivät olleet vielä jähmettyneet ja joka höyrysi kuin vesihauteessa kypsennetty jouluvanukas. Ympärillä tepasteli käheä-äänisiä ja kiiltävänokkaisia variksia, ja kuin huidoin niitä kepillä, ne lensivät puihin tarkkailemaan minua, levittelemään siipiään ja laulamaan, jos niiden rääyntää voi lauluksi sanoa.


Näin aloittaa Australian kasvatti Evie Wyld veret seisauttavan tarinansa aavalla, tuulisella saaristolla. Siellä jossain asuu kohtaloa pakeneva nuori nainen, Jake, seuranaan vain Koira ja kymmeniä lampaita. Kärpäsiä. Lintuja. Elämä on asettunut viimein, joten kuten uomisiinsa, kunnes hän löytää lampaitaan tapettuina. Onko raatojen takana eläin vai ihminen, luonnollinen vai yliluonnollinen.

Jakella on painajaismaisten öiden varalle vasara tyynynsä alla. Tällä kertaa kukaan ei astu hänen varpailleen.


Lumihiutaleet putoilivat, sydämeni jyskytti ja auton moottori kävi, kun seisoin tien reunassa ja tuijotin rävähtämättä hiljaiseen metsään. Näkemäni olento oli katsonut minuun, katsonut suoraan minuun ennen kuin oli kadonnut, ja se oli iso, tumma ja keltasilmäinen.


Pitkän, lihaksikkaan naisen elämää keritään auki nurin kurisessa järjestyksessä. Tapahtumia katsotaan sekä tästä hetkestä, että menneestä käsin. Mitä tapahtui, mitä ihmettä Jakelle lopulta tapahtui, kun hän joutuu nyt kantamaan valtavia arpia selässään? Millainen kohtalo kaikkine väkivaltaisine käänteineen ajoi naisen totaaliseen yksinäisyyteen?


Kaikki laulavat linnut on niitä kirjoja, joita ajattelin ihailla vain kaukaa. Jotenkin tämä, tämäkin, lukulistalleni luikahti. Ja miksi ei, kirja vaikutti, kaikkine lampaineen, varsin kutsuvalta. Jo nimi henkii runollista kauneutta. Jäin miettimään mikä pientä kirjakauppaa pyörittävän Wyldin tekstissä on niin maagista, että häntä on muistettu arvostetuilla palkinnoilla.

Romaani sisältää kipua ja kärsimystä, piinaavaa alistamista, runsaasti luontokuvauksia. Ihmisen suhdetta eläimiin siinä vaiheessa, kun omat lajikumppanit ovat osoittaneet raakalaismaiset taipumuksensa. Paljon kätkettyä, rivien väliin jäävää. Paljon verhottua hellyyttä. Jopa toivoa.

Ja tietysti uskomattoman jännittävän tarinan. Kirjan luettuani olin sitä mieltä, että pidin siitä. Vasta nyt, postausta naputellessani alan ymmärtää taikuuden Linnuissa...



"Wouldn't it be nice if were older, then we wouldn't have to wait so long."


***

Muita postauksia löytyy täältä.