Syyllinen

Olen suunnitellut jo jonkin aikaa tekeväni blogin puolivuotiskatsausta parhaiden sitaattien muodossa, mutta aikani on livennyt käsistä lailla juoksuhiekan. Aivoparkani ovat kihisseet ylikierroksilla jo niin kauan, että välillä jopa lukeminen on osoittaunut piinaksi. Lisäksi kotoinen jännitysgenre tuntuu sen verran puhkikalutulta, etten saa siitä irti kuin tympääntyneitä huokauksia.

Miten minusta tuntuu, että nämä muuta-postaukset menevät aina enemmän tai vähemmän valivalivalituksen puolelle. Mutta hei, katsokaa näitä kuvia!

Mikäli kärsin piakkoin lukujumista, syynä eivät ole tuskastuttavan takertuvan rakkaat kirjani, vaan tällainen pieni otus. Hän muuttaa meille elokuussa. Koirakuumeesta kärsin jo täällä, jolloin vakuuttelin, ettei vielä ole otollinen aika. Muutin mieleni. Aika ei tästä tämän kummemmaksi muutu, voipa peräti olla, että loppuu mokoma kokonaan.

Esittelen teille mopsin narttupentu Wilman vielä paremmin, kunhan hän kotiutuu, ja järkkäri pääsee kunnolla töihin. Ilolla odotamme, minä ja perheeni. Samalla kun kaihostelen edelleen runojen parissa tähän tyyliin:


Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla,
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.

Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä

Katri Vala Kootut runot 2001, WSOY

(Miten olen ennättänyt näin vanhaksi, ennen kuin tutustuin Valaan?)

ja

"Ihmisellä on sydämessään kohtia, jotka 
eivät vielä ole olemassa, ja niihin saapuu 
kärsimys, jotta niiden olemassaolo
voisi alkaa."

Léon Bloy


Ettei aivan synkistelyksi menisi, käykää Kirjavalaassa testaamassa mitä lukijatyyppiä edustatte. :)

Perhosen keveydellä loppuviikkoon!


Rakkaudella,
Annika