Michael Katz Krefeld; Sopimus

Pagten 2017, suom. Päivi Kivelä ja Like 2018, 390s.

Kello oli yksitoista illalla ja sataa tihuutti. Ravn ajoi autojonossa Vesterbrogadea. Suussa tuntui adrenaliinin kuiva maku. Kaikista kehnoista ideoista, joita hän oli elämässään saanut, tämä lähenteli huippua. Jos hän jäisi kiinni Kaminskin seurassa, hän joutuisi itsekin telkien taakse. Tuntui kuitenkin ettei hänellä ollut vaihtoehtoja, aivan kuin reitti olisi ollut valmiiksi viitoitettu.



Luin tässä taannoin erään supersuositun, mutta minulle aiemmin tuntemattoman amerikkalaisen dekkarikirjailijan uusimman. Teos oli niin raakile, etten viitsi sitä edes blogiini tuoda. Sen sijaan nämä pohjoismaiset, nämä tarinoihinsa jännityksen lisäksi syvyyttä tuovat kirjailijat ovat mitä miellyttävintä seuraa. Michael Katz Krefeld, hänen luomansa etsivä Ravn yhdessä ruman, lihavan, mitä sympaattisimman Moffe-koiransa kanssa... Näitä en kerrassaan voi vastustaa.

Todettakoon, että takakannessa juonesta paljastetaan vain hippusia ja vähän epäillen kirjaan tartuin.Tarina ei vaikuttanut suoraan sanottuna yhtä kiinnostavalta kuin aiemmat Ravnit. Samalla Jyllands-Posten hehkuttaa juuri Sopimuksen olevan sarjan paras romaani. Ja tiedättekö mitä, samaan lopputulokseen päädyin minäkin.


Entinen poliisi ja nykyinen yksityisetsivä Ravn, joka on vaihtanut alkoholin kivennäisveteen muttei luopunut, onneksi, nahkatakistaan, veneestään eikä omalaatuisista ystävistään, tulee nyt entistä tutummaksi. Ja samalla rakkaammaksi. Hän on hissukseen päässyt yli avovaimonsa selvittämättöksi jääneestä murhasta, mutta tietysti juuri silloin menneisyyden aaveet pääsevät vapaiksi. Ne hiipivät kotiveneeseen Evan entisen työtoverin muodossa. Hänellä on Ravnille tarjous.


Muistot Evasta tulvivat esiin. Hän oli tehnyt väärin kun oli tyytynyt jättämään asian taakseen. Se oli itsepetosta. Hän oli vain uskotellut itselleen niin, että pääsisi elämässä eteenpäin. Ja ettei hänen sisällään asuva hirviö pääsisi vapaaksi.



Evan arvoituksellisen kuoleman ratkaisemiseksi etsivämme joutuu vastakkain vanhan vihollisensa, linnassa istuvan gangsterikuningas Kaminskin kanssa. Sovinnaisuussäännöt sikseen, Ravnilla on aina ollut oma tapansa ratkoa rikoksia. Ja kun kyse on rakkaimman kuolemasta, ei mikään voi astua etsivät eteen.


Ihailen Sopimuksessa ennen kaikkea tanskalaisen kirjailijan tilannetajua ja sen mukana tuomaa tragikomiikkaa. Dialogit hersyvät, Ravn paahtaa omassa elementissään Moffea unohtamatta. Mahtavuutta!



"I'm taking a ride
With my best friend
I hope he never lets me down again
He knows where he's taking me
Taking me where I want to be."

- Martin Gore/Depeche Mode