Malin Persson Giolito; Suurin kaikista

Störst av allt 2016, suom. Tarja Lipponen ja Johnny Kniga 2016, 414s. (ennakkokappale)

Olen eristyksissä lukuunottamatta ulkoiluja Doriksen kanssa. "Oman turvallisuuteni takia." Mutta tiedän, että ne vain sanovat niin. En istu yksin selissäni, jotta tuntisin oloni turvalliseksi, istun siellä siksi, että kaikki ihmiset vankilan ulkopuolella tuntevat olonsa turvalliseksi, koska tietävät, että olen varmasti lukkojen takana.



Voi hurjaa. Nyt kun arvostelukappaleryöppy on toistaiseksi laantunut, minulla on ollut aikaa lueskella "vanhempia" hyllyyn kertyneitä teoksia. Kirjailija Malin Persson Gioliton Suurin kaikista kuuluu näihin. Tuskan hiki suorastaan vuotaa kun mietin sitä mahdollisuutta, että tällainen aarre olisi voinut luiskahtaa lukematta käsistäni. Tässä teoksessa, johon toiset lukijat ovat hullaantuneet, toiset eivät niinkään, oli jotain joka iski ja täysillä. En ajatellut kirjaa jännärinä vaan ennemminkin lukuromaanina, hirvittävän koukuttavana sellaisena. Jo kannet näyttävät olennaisen.

Tarina kertoo siis Maria Nordbergin, tuttavallisemmin Majan oikeudenkäynnistä. Tämä juuri 18 vuotta täyttänyt teini, hyvin pitkälti vielä lapsi, kuuluu Ruotsin vihatuimpiin henkilöihin. Maja on kouluampuja, hän yhdessä rakkaansa kanssa teloittivat kylmästi sekä koulutovereitaan, että opettajansa. Vai miten tapahtumaketju kulkikaan?


Äiti on niin kalpea, että näyttää kuin olisi teatterimeikeissä, isän otsa kiiltää. Sander on täydellisen rento, hän voisi yhtä hyvin hengailla olohuoneessaan jutustelemassa kutsumiensa vieraiden kanssa. Mutta tähän cocktailpartyyn minua ei ole kutsuttu. Makaan täytettynä buffettipöydässä. Minut he aikovat syödä, upottaa lihaani jälkiruokahaarukkansa.



Sebastian, tuo Majan lapsuuden rakastettu, sittemmin poikaystävä, oli yksi maan rikkaimpiin kuuluvan miehen jälkeläinen. Sebastianin bileet olivat vailla vertaa, hänen kainalossaan myös Maja nousi luokkatovereidensa silmissä arvoon arvaamattomaan. Niin, luokkatovereiden, jotka tulivat hyvinkin epäsuhtaisista olosuhteista. Mutta mitä löytyikään, kun raaputti pintakerroksia aina vain syvemmälle? Minä olin pelkkä statisti. Me olimme statisteja. Niin ihmisille kävi Sebastianin rinnalla.


Kirjailijan kykyä astua teinitytön oikutteleviin aivoihin aivan uskomattoman stressaavissa olosuhteissa ei voi kuin ihailla. Hän tekee lukijasta Majan. Tuon pelätyn ja niin kovin peloissaan olevan tytön, jonka päivät kulkevat oikeussalista eristysselliin, syytetyn penkiltä vankilan seinien sisälle. Ja ne seinät ovat paksut.

Suurin kaikista kertoo rikkaista ja vaikutusvaltaisista sekä köyhistä ja oloihinsa tyytyneistä varmalla otteella. Psykologinen jännite kiristyy sivu sivulta samalla kun Majan tarinaa keritään auki. Koin teoksen rinnalla, siihen uponneena, lukemisen aitoa riemua. Tätä ei voi muuta kuin suositella!



Ehkä onni on sillä tavoin samanlaista kuin epäonni, sen tajuaminen vie aikansa. Ensin ei tunnu miltään. Tunne tulee myöhemmin, ehkä vasta sen jälkeen, kun sen syy on kadonnut.


***


Toisaalla kirjan ovat lukeneet ainakin Lukuneuvoja, Kulttuuri kukoistaa, Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin kummitus ja moni muu.