perjantaina, heinäkuuta 27, 2012

Chris Cleave; Little Been tarina




The Other hand, 2008. Suom. 2011, Gummerus

 "Kun nostin pääni, tappaja katsoi minua. Ilme ei ollut häijy. Olen nähnyt lähtöselvitystyttöjen katsovan minua samalla tavalla, kun olen unohtanut etukorttini. Olen nähnyt Lawrencen katsovan minua niin, kun olen sanonut, että minulla on kuukautiset. Tappaja katsoi minua -toden totta- lievästi harmistuneena."

Little Been tarina ei taida mainittavissa määrin esittelyä kaivata. Kirja on nauttinut suurta blogisuosiota, ja sen myötä muistutellut olemassa olostaan kirjastoreissullani. Voisin päättää postauksen tähän. Minäkin tarinaan tutustuin. Pidinkin. Mutta jatketaan hiukan.

Tuhat loistavaa aurinkoa on yksi suosikkikirjoistani kautta aikojen. Aion lukea sen jossain elämän vaiheessa uudelleen, että saisin siitä arvion tänne naputella. Kirjan johtotähtenä kulkee kahden erilaisen naisen lämmin ystävyys. Niin myös tässä kirjassa.

Little Been tarina kertoo vaihdellen niin Little Beestä, suloisesta afrikkalaistytöstä kuin lontoolaisesta Sarahista. Little Bee on vapautumassa teoksen alussa ulkomaalaisten uudelleensijoituskeskuksesta ja päätyy Sarahin kotiin. Hän on ainoa ihminen, kenet tyttö uudella maankamaralla tuntee. Ja se, miten nämä kaksi hyvin erilaista ihmistä ovat toisiinsa tutustuneet, on kirjan sydän. Kliimaksi, jonka ympärille tarina kiertyy, ja joka -mielestäni- paljastetaan hiukan liian aikaisin.

Juuri siksi minusta teos muistuttaa keskeltä lässähtänyttä kakkua. Periaatteessa se on hyvinkin maukas ja kirjan alkulukujen parissa olin myytyä naista. Mutta mutta. Kun salaisuus oli paljastunut, tuli eteen liiankin tasainen suvantovaihe, joka koostui lähinnä miehensä menettäneen Sarahin ja hänen rakastajansa vuoropuhelusta. Miksi näin? Teoksen loppupuolella kierroksia alettiin taas nostatella ja loppuratkaisuun olen erittäin tyytyväinen.

Kuitenkaan en kirjaa suosikkeihin nimeä, vaikka kirjailijalla on selkeästi oma, mustan huumorin painama tyyli, jolla viedään läpi vähän liiankin letkeästi rankka tarina. Tärkeä tarina, ehdottomasti.

"Taidankin opettaa sinulle kaikkien englantilaisten kukkien nimet", Sarah sanoi. "Tämä on verenpisara ja tämä ruusu, ja tässä on kuusama. Mitä? Mille sinä hymyilet?"
"Täällä ei ole vuohia. Siksi teillä on näin paljon kauniita kukkia."
"Oliko sinun kotikylässäsi vuohia?"
"Oli, ja ne söivät kaikki kukat."
"Olen pahoillani."
"Älä suotta. Me söimme vuohet."


6 kommenttia:

  1. En ole lukenut tätä suuren boligsuosion saavuttanutta kirjaa ihan vain siksi, kun joskus on niiin tylsää kirjoittaa jotian yhdeksättä arviota samasta kirjasta. Nyt minua ei enää yhtään asia vaivaa, sillä en ole lätsähtäneiden kakkujen ystävä;-)

    On muuten jännää, miten kirjassa joku kohta voi pilata koko loistavan teoksen. Minulle näin kävi kirjan kanssa, josta olin jo tekemässä ilmestymisvuotensa parasta eli Poltetut varjot. Sinäkin rakastuisit ko. kirjaan, mutta se keskikohta siinä, kun ei ole enää Japanissa eikä Intiassa, vaan jossain sotatantereella Pakistanin vuoristossa, se ei mielestäni ollenkaan kuulunut koko tarinaan tai matskusta olisi saanut helposti tehtyä kaksi teosta.

    Hyvä arvio, josta saa lukea niin herkut kuin vähemmän herkut!

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä kirja hyllyssä ja kyllä sen vielä luenkin. Vaikka kakku vähän pääsisikin lätsähtämään, voi se silti maistua :)

    VastaaPoista
  3. Minä olen aika vaihtelevaonninen leipuri, välillä kakut onnistuvat, välillä juuri keskikohta on ongelma :D Elma, tämä on makuasia. Lue ihmeessä kirja, moni siitä on tykännyt :)

    Leena, olen samaa mieltä. Bloggaaminen tuntuu tylsältä, jos kirja on jo valmiiksi "puhkiarvosteltu"... Kiitos sanoistasi!

    Monissa kirjoissa alku on lupaava, mutta liian pitkät suvantovaiheet sen jälkeen voivat pilata lukijan mielenkiinon.

    VastaaPoista
  4. Minuun tämä kirja ei oikein kolahtanut. Siinä oli hyvätkin puolensa, mutta jäivät kuitenkin kokonaisuuden kannalta melko heiveröisiksi. Luulen, että omalla kohdallani suuret odotukset saattoivat myös vaikuttaa siihen, että suorastaan petyin.

    Sen sijaan tuo Tuhat loistavaa aurinkoa on aivan mahtava! Minusta näitä kirjoja ei voi edes verrata toisiinsa - niin kirkkaasti paistaa tuhat loistavaa aurinkoa ;)

    VastaaPoista
  5. Minulle tämä kirja oli kyllä täysin onnistunut kakku. :)

    VastaaPoista
  6. Elegia, hienoa kuulla, että sinäkin hurmaannuit Loistavasta auringosta! Aikoinaan se jakoi rajusti mielipiteitä, muistan, etten voinut käsittää miten jotkut eivät kirjan imuun sisälle päässeet. Mutta erilaisiahan me ollaan.

    Ihanaa Aletheia, että Been tarina sinut vakuutti. Ymmärrän kyllä miksi, oli tässä sen verran paljon niitä onnistuneitakin kohtia! Ja itse tarinahan on todella koskettava.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥