Hélène Grémillon; Uskottuni

 

On vuosi 1975. Camille Werner on juuri menettänyt äitinsä. Käydessään läpi surunvalitteluja hän löytää kirjeen Louis-nimiseltä mieheltä. Aluksi kirje vaikuttaa tulleen väärään osoitteeseen, mutta seuraavalla viikolla Camille saa uuden. Ja sitä seuraavalla. Aina tiistaisin.
Kirjeistä alkaa hahmottua tarina, joka juontaa 1930-luvulle. Louis kertoo rakkaudestaan Annie-nimiseen tyttöön, joka maailmansodan kynnyksellä tutustuu kohtalokkain seurauksin Rouva M:ään. Rouva ei voi saada itse lapsia, ja lopulta, Saksan pommittaessa Pariisia, Annie synnyttää herra M:n lapsen. Kaikki ei kuitenkaan mene kuten oli suunniteltu.
Pikkuhiljaa Camille alkaa aavistaa, että tarina liittyy jollakin tavalla häneen. Mystisen Louisin kirjeistä keriytyy esiin kammottava salaisuus.

Pariisilaisen Hélène Grémillonin (s. 1977) kuulas ja kunnianhimoinen esikoisromaani Uskottuni on saanut kotimaassaan ihastuneen vastaanoton ja sen oikeudet on myyty jo liki kahteenkymmeneen maahan. Grémillon on ammatiltaan toimittaja, ja hän on käsikirjoittanut myös useita lyhytelokuvia.

***


Tämä pienehkö kirja piti sisällään niin suuren tarinan, niin valtavan latauksen tunteita, että uskon Uskotustani jäävän ikuisen lukumuistijäljen. Jo kansi näyttää miten hauras on elämä ja onni. En silti osannut odottaa näin järisyttävää  kokemusta. Tämä kirja oli vain elettävä.

Ehkä yksi syy, miksi kirja tuli iholle ja raastoi vereslihalle, oli teoksen sisältämä äidinrakkaus. Toki oli muitakin rakkauksia. Intohimoinen miehen ja naisen välinen romanssi, polttava mustasukkainen rakkaus ja vielä rakkaus omiin vanhempiin. Kuitenkin kirjan kirkas johtotähti oli -minulle- rakkaus omaan lapseen. Syntymättömään, syntyvään ja synnytettyyn.

En oikein haluaisi kirjoittaa tästä enempää, koska se jotenkin vie teoksesta makua. Toivoisin, että kaikki blogivierailijat tämän lukisivat ja kokisivat. Olen ennakkoluuloisena ajatellut, että ranskalainen kirjallisuus on jotenkin snobbailevaa, mutta kirjailijan teksti osoittautui kohtalaisen arkiseksikin, huurintajuiseksi ja olihan siinä toki jotan taianomaista.

Minä olen rakastunut tähän kirjaan.



Ps. Jätän tässä kohdin plussat ja miinukset pois blogista, ne tuntuvat vähän turhilta...