maanantaina, lokakuuta 08, 2012

Jouluisia turinoita






Sanna

Lokakuu on siinä mielessä häilyvää aikaa, että toisaalta mennyt syksy pitää vielä otteessaan, toisaalta Jouluun ei ole enää kuin kaksi kuukautta. Kokemuksen syvällä rintaäänellä todettakoon, ne menevät nopeasti. Aina näitä aikoja elän turvallisessa kuplassa ja kuvittelen jouluun olevan pieni iäisyys. Ei mitään kiirettä valmistelujen kanssa. Siihen on vielä aikaa. Ja kuinka ollakaan seuraavan kerran havahdun joulukuun alussa, jolloin on poikani synttärit. Niitä vietetään, valmisteluineen kaikkineen, noin viikko. Seuraavat ja huomattavasti vähemmän painoarvoa saavat juhlat on omat synttärini. Ja sitten onkin jo joulu. Ja viimeisille viikoille pakkaa ohjelmaa niin että päätä huimaa ja kainalot hikoavat jouluruuhkissa... Tätä en odota. Odotan itse Joulua, jolloin on rauha (ja toivoakseni myös enemmän lunta kuin tuossa ylläolevassa kuvassa) maassa, kaunista ja miltei mystisen tunnelmallista. Oi!

Näitä miettien kysyn jo hyvissä ajoin mitä blogivieraat aikovat tulevana jouluna lukea? Toivon vastauksia, sillä saatan itselleni joululukemista kommenteista bongailla. Toisaalta kirjaruuhka on sen verran suuri, että tuskin sitä jouluksi olen vielä ratkonut... Mutta jotain ihanaa olisi kiva juhlaa varten varata. Hyvä jännäri vai tarinapainotteinen draama? Aika näyttää.

Sillä onhan sinne jouluun lopulta vielä aikaa.

22 kommenttia:

  1. Minä olen niin uskomaton joulufani, että mielelläni mietin jouluisia ajatuksia jo näin lokakuussa!
    Aion pyytää tänä vuonna lahjaksi Sofi Oksasen uusimman teoksen, ja aion keskittyä siihen joulunpyhien aikana. Uskon että muitakin kirjoja eksyy lahjalistalle mutta Oksanen on sellainen johon haluan rauhassa keskittyä. Luin nimittäin Puhdistuksen aikoinaan joulun pyhinä :)

    VastaaPoista
  2. Minulla on suuria suunnitlemia, mutta ehkä en niitä kaikkia ehdi...

    Oatesin Putous, Shriverin Syntymäpäivän jälkeen, eräs lukematon John Irving ehkä...tai eräs Shieldsin teos...

    Toiset kantavat joulua sydämessään koko vuoden ja minä kuulun näihin. Joulu on minulle ainoa vuoden juhlista, joissa on jotain todellista, kaunista, aitoa tunnelmaa.

    VastaaPoista
  3. Minä huomasin tänään marketissa, että kasa joulutorttumarmeladeja oli kärrätty käytävän nurkkaan; kyllä ensimmäinen merkki on havaittu, kohta tulevat suklaakonvehdit perässä. Ja ulkona näkee vielä jopa vihreitä lehtiä! =D Toivon, ettei lunta tulisi vielä piiiitkäääään aikaan, vaikka joulusta tykkäänkin.

    Minä taidan toivoa, yllätys yllätys, Kingin uusinta joulupukilta. =D

    VastaaPoista
  4. Minulle on joululle monta ehdokasta (erityisesti tälle joululle, koska lomailen sillon ja sekös vasta kolmivuorotyöläiselle on luksusta), mm. Näkymätön silta, Naimapuuhia, Vapaus, Haudankaivajan tytär, Paluu Rivertoniin, Kafka rannalla, Oman elämänsä sankari, Syntymäpäivän jälkeen... Joka tapauksessa joku tiiliskivi on lukulistallani!

    VastaaPoista
  5. Voi, miten en ollutkaan vielä hoksannut ajatella tämänvuotista monen päivän jouluvapaata lukemisen kannalta?! Suunnitelmia ei siis ole, ja vaikka olisikin niin tuskin ne toteutuisivat koska olen niin ailahtelevainen kirjavalinnoissani. :)

    En minä muuten erityinen jouluihminen ole, joulu on mielestäni ihan kiva juttu mutta ei nyt minkään kovin suuren hössötyksen arvoinen. :) Meilläkin on lapsen synttärit joulukuussa, 29. päivä joten kyllä siinä juhlittavaa riittää...

    VastaaPoista
  6. Jenni ja Leena, minäkin olen jouluihminen. Tosin lasten myötä en ehdi panostamaan siihen niin paljon kuin aikaisemmin. Jonkin verran kynttilöitä ja jouluvaloja, jouluherkkuja ja lukemista tietenkään unohtamatta... Mutta lahjoja vain omille ja kummilapsille. "Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen..."

    Mullakin on Sofin uusin hyllyssä, saa nähdä, lukisinko sen joulunaikaan. Yritin aloittaa kirjaa, mutten päässyt jostain syystä alkua pidemmälle.

    VastaaPoista
  7. Irene K, toivottavasti pukki täyttää toiveesi :D Sulla menee sitten joulu jännityksen merkeissä. Tosi aikaisin markkinoille alkaa joulukrääsää ilmestymään, kohta varmaan jo joululaulutkin ostoskeskuksissa raikaa...

    Tuulia, joku tiiliskivi olisi kyllä ihana jouluksi varata. Sulla on upeita vaihtoehtoja tuossa listassa. Näkymätön silta on aivan mahtava ja samoin Paluu Rivertoniin!

    Satu, teilläkin on joulukuun loppu sitten yhtä juhlaa :) Vielähän tässä ehtii lukusuunnitelma tekemään ja vaihtelemaan. Parasta varata tarpeeksi paljon kirjoja jos joku ei nappaakaan, kuin että lukisi väkisin keskinkertaista romaania. Tämä lähinnä muistiin itselleni :)

    VastaaPoista
  8. Ihana muistutus joulun tulosta! Itse olen jo alustavasti hiukan mietiskellytkin joulua, lähinnä kenen kanssa sitä tulee vietettyä ja missä.
    Olen todellinen jouluihminen, paras aika vuodesta ;) (kunhan ei joudu töihin..)
    Luin kerran ennen joulua Marko Leinon Joulutarinan, mikä oli ihan hyvä ja nopea tunnelmannostattaja. Sen voisi taas lukea heti joulukuun vaihteessa.
    Moni kommentoijista on näköjään vannonut tiiliskiven nimeen, en kyllä osaa itse vielä yhtään sanoa. Jouluna luetun kirjan pitää olla hyvä! Kokeilisiko sitten vaikka Norwegian Woodia?

    VastaaPoista
  9. ANNI, mullakin on tuo mainitsemasi teos lukematta. Luen harvemmin romanttisia kirjoja (sellaiseksi olen tuon ymmärtänyt :), mutta teos on saanut niin paljon kehuja, että ehkä se minullekin avautuisi. Jos löydän hyvän rakkausromaanin, olen aivan fiiliksissä :)

    Joulutarinan taidamme katsoa leffaversiona (Marko Leino? Sama mies, joka dekkareita kirjoittaa?)

    VastaaPoista
  10. Meilläkin on synttäripitoinen joulukuu: ensin juhlimme tytärtä, sitten minua ja sitten jo jollottaakin joulu. Lisäksi juhlimme marraskuun lopussa Thanksgivingiä, lokakuun lopussa Halloweenia ja mieheni synttäreitä, ja syksyn juhlakausi alkoi jo toisen tyttären prinsessasynttäreillä... eipähän tartte pitää suursiivousta joulun alla, kun koko ajan saa olla siivoamassa milloin mitäkin kekkeriä varten!!

    Kirjojen suhteen olen valinnut Jouluksi kotiin / teeman. Luen mm. lastenkirjaklassikkoja, ja lisäksi aion nauttia vanhanaikaisista kotiseutuhenkisistä lukuromaaneista, mm. sukuni juurilla Petsamossa Mirjami Kälkäjän parissa. Ja jos joulupukki on oikein kiltti, saan ehkä jonkun ihanan uutuuskirjan lahjaksi...
    Ihanaista joulun odotusta ja juhlaputkea teille!

    VastaaPoista
  11. Ai niin, Byattin Lasten kirja ei ole uutuus, mutta senkin haluaisin pukinkontista saada niin saisin upota ihanaan tarinaan.... (aloitin sitä vuosi sitten kirjastolainana, mutta se oli liian hieno ahmittavaksi kirjaston vaatimalla tahdilla. Sen haluan lukea kaikessa rauhassa vailla paineita.)

    VastaaPoista
  12. Hei, ja kiitos kun tulit lukijakseni:)
    Itse olen todellinen jouluihminen.
    Nyt jo ekat joulukoristeet hankittu tälle joululle.

    Minulla on synttärit joulukuussa pari päivää ennen aattoa ja aikuisella tyttärellä päivää ennen aattoa, että kahvijuhlia piisaa, vaikka kaikilla on kova kiire jouluvalmisteluissa.

    Toivon yhtä joululahjaa: Sofi Oksasen uusinta teosta.
    Olen myös tilannut Ilona Pietiläisen uuden teoksen ja muutaman muun sisustuskirjan.
    Niiden kanssa pyhät menevät mukavasti.
    Odotan valkoista joulua, voisi tulla vaikka jo joulukuun alussa:)

    VastaaPoista
  13. Juuri tänään ajattelin joulua ja korkkasin lahjaostokset: kirja kummipojalle, lapsiparat saavat tottua kirjalahjoihin.
    Itselleni toivon joululahjaksi yleensä jotakin uutuuskirjaa, todennäköisesti Oksasen uusin on tulossa mutta eniten odotan Kähkösen Hietakehdon ja Itkosen Hetken hohtavan valon lukemista. Säästelen niitä tietoisesti joululomalle, jolloin käperryn takkatulen ääreen suklaarasian ja kirjan kanssa. Ulkona tuiskuttaa ja kynttilät palaa. Ja lapset tietysti leikkivät kiltisti ja rauhallisesti..

    VastaaPoista
  14. Elma Ilona, kiitos sanoistasi!
    Kiva kuulla että teilläkin ollaan joulunlapsia :) Tuo keskimmäinen poika, joka on syntynyt joulukuussa samoin kuin minä, on luonteeltaan/tempperamentiltaan hyvin paljon äitinsä kaltainen. Hyvässä ja pahassa...

    Lasten kirja on saanut paljon blogisauhuja mutta itsekään en ole siihen vielä tutustunut. Ei kai se ole niin oleellista mitä jouluna lukee, vaan miten lukee. Rauhassa ja kiireettä :)

    VastaaPoista
  15. Hanne, kiitos itsellesi! Bongailenkin blogistasi jouluisia sisustusvinkkejä :)

    Huomasin muuten, että sinäkin tykästyit Kun suljen silmäni -kirjaan. Minusta se oli aivan huippu! Saa nähdä, löytyisikö jouluksi jotain vastaavaa. Oksasen kirja on varteenotettava vaihtoehto, moni tuntuu säästäneen sen juhlaa varten.

    VastaaPoista
  16. Kirjanainen, juuri näin! Lapsilla kun on tapana käyttäytyä joulunaikaan niin rauhallisesti ja maltillisesti... :)

    Se on hyvä opettaa kummilapsetkin tavoille jo pienestä pitäen :)

    Kähkönen on ihana! En nyt muistanut, että häneltäkin on ilmestynyt uusi kirja. Taas. Tuottelias nainen!

    VastaaPoista
  17. Näin lapsettomana joululla ei oikein ole merkitystä elämässäni. Jotenkin koen, että joulu on enemmänkin lasten ja tietenkin yhdessäolon aikaa. Itse en jaksa joulua laittaa, koska olemme kahden mieheni kanssa. Joululaatikoita kyllä tehdään (eli mies tekee), mutta noin muuten ei kummemmin koristella tmv.

    Ja tietenkin jouluna luetaan :D Lukemattomia kirjoja on niin paljon hyllyssä (ja ne lisääntyvät siellä "salaa", heh), että sieltä voi tehdä valinnat. Lukulistani muuttuu koko ajan ja yleensä edellistä kirjaa lukiessani en edes tiedä, mitä seuraavaksi luen ;)

    VastaaPoista
  18. Elegia, se on pääasia, että jouluna luetaan :D Mulla on myös hyvin häilyvä käsite siitä, mitä aion seuraavaksi lukea... Yleensä nuo uutuuskirjat pukkaavat päälle, varsinkin jos kyseessä arvostelukappale. Sinällään harmi, moni "vanhus" jää mulla huomiotta :/

    VastaaPoista
  19. <3 Joulu <3 Vuoden ihanin juhla, ehdottomasti, ollut lapsesta asti.

    Olen jo ilmoittanut miehelle toivovani Kingiä joulupakettiini. Tosin en lue sitä heti, sillä Kingin (uudelleen)lukuprojektini suomennettujen osalta on vielä kesken, olen menossa Unensieppaajassa. En ole vielä ehtinyt suunnitella joululukemista, täytyy mennä fiiliksen mukaan :)

    VastaaPoista
  20. Villasukka, Kingeissä riittääkin lukemista vähäksi aikaa :D Kyllähän tässä vielä ehtii joululukemista miettiä...

    Kaunista joulunodotusta sulle!

    VastaaPoista
  21. Arjen keskellä pientä luksusta, kun saa pysähtyä suunnittelemaan joulun lukemisia, ah:) Jouluun mennessä meillä on toivottavasti uusi oma koti valmiina ja monta nautinnollista lukunurkkausta torkkupeittoineen. Osaisin kuvitella lukevani jonkun ihanan tiiliskiven, esim. Oatesin Sisareni, rakkaani tai Franzenin Vapaus. Molemmat löytyvät kirjahyllystä, mutta en ole uskaltanut vielä korkata. Toisaalta joku hyvä fantasiakirja toisi jouluun ehkä sellaista lapsenmielisyyttä. Carl Barksin joulukokoelmasta aion lukea toisen osan, viime jouluna tutustuin ensimmäiseen osaan ja se oli ihana<3

    VastaaPoista
  22. Sonja, tiiliskivien nimeen vannoneita riittää! Onhan joulu tänä vuonna ihanan pitkä pyhineen kaikkineen, joten silloin on todella aikaa lukea. Olen nyt itse kallitunut Jää -romaaniin ja lisäksi otan jonkun jännärin. Pendergastia vaikka ♥

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥