Hans Keilson; Komedia mollissa

Komödie in Moll 1947, Like 2013, suom. Ilona Nykyri, 173s.

Mutta häntähän autettiin, he auttoivat häntä, eikö se sitten muka ollut mitään? Oli se, se merkitsi paljon. Eikä ollut mitään. Hänestä ei tullut mitään. Se oli sietämätöntä. Se merkitsi hänen tuhoutumistaan, hänen tuhoutumistaan ihmisenä, olkoonkin että hän - mahdollisesti - säilyi hengissä. Se pieni oka, joka versoo piilossa joka ihmisessä ja elää toisten avusta ja myötätunnosta, kasvoi jättiläismäiseksi, siitä tuli keihäs, syvälle lihaan porautunut, tuskallisesti pistävä keihäs.

Näin kirjamme Nico kuvailee sekä isäntäväkeään, että tilannetta johon on joutunut. Nico, joka taloon tullessaan hämmentyy sängystä ja puhtaista liinavaatteista, koska hiilikellarikin olisi hänelle kelvannut turvaksi vankilaa ja kidutusta vastaan. Elämmehän natsien miehittämässä maassa, jossa luottamus kaikkein läheisimpiinkin ihmisiin on syytä tarkasti punnita.

Marie ja Wim ovat tavallinen, vielä lapseton pariskunta, jotka nousevat monien kaltaistensa tavoin hiljaisesti vastustamaan juutalaisten karkoituksia, päättämällä pelastaa edes yhden. Valitettavasti luonto on toista mieltä ja korjaa omansa pois, varsin arkisesti. Nico sairastuu ja kuolee. Mutta mitä olisi tehtävä ruumiille? Miten hankkiutua eroon aikuisen miehen kropasta, jota ei saisi olla olemassakaan?

Jännite tuodaan lukijalle heti kirjan alussa, ja sitten ryhdytään hitaasti kerimään auki tiukkaan tilanteeseen joutuneen pariskunnan, ja heidän piilottamansa juutalaismiehen viimeksi kulunutta vuotta. Juutalaiselle myös viimeiseksi jäänyttä. Teoksessa on painava annos hirtehishuumoria, kuitenkin se on luettavissa lähinnä rivien väleistä. Tragikomiisudelta ei voi välttyä tässä absurdissa tilanteessa, jossa ruumis köllöttää viimein puistonpenkin alla.

Kerronta on äärimmilleen riisuttua mutta siitä löytää helmiä. Miltä kuulostaa vaikkapa termi kosminen masennus. Kirjailija itse, Saksalais-hollantilainen Hans Keilson on elänyt aiheen todeksi ja kertookin kaikissa kirjoissa omakohtaisista kokemuksistaan. Kuvittelin tämän pienen ja omaperäisen teoksen olevan hänen ensimmäinen suomennoksensa, mutta kiitos kirjaston tietokannalle, opin jälleen uutta. Viime vuonna häneltä on nimittäin ilmestynyt Vastustajan kuolema -niminen kirja, joka hienovaraisesti nyt herätti mielenkiintoni.

Hienovaraisesti nimenomaan. Komedia mollissa on nopeasti luettava välipalakirja ja virkistävä tuulahdus usein varsin samankaltaisella äänellä kerrotuista holokaustikuvauksista. Tässä keskiöön nousee kolmen ihmisen subjektiivinen kokemus kammottavasta maailmanajasta, jossa turvattomuus leimaa arkea. Marie kiintyy Nicoon syvästi ja myös Wim ystävystyy miehen kanssa. Toisaalta psykologiset mittasuhteet eivät voi olla mitenkään tasapainossa tilanteessa jossa Nico on täysin isäntäväen armoilla. Toisaalta Nico kokee kiitollisuutta, toisaalta kiukkua. Ihmisen ei ole tarkoitus viettää kokonaista vuotta neljänseinän sisällä vain harvoin öisin ulkoilemaan päästen. Ihmisyys hapertuu ja murenee ja jäljelle jää epämääräisen katkeruuden leimaama kiitollisuus. Ja sitten Nico kuolee, eikä mikään ole niin kuin ennen...

Hienovaraisuuteen palatakseni. Vaikka kirja puhutteli, minulle se jäi välipalateokseksi ja, uskallan sanoa, melko yhdentekeväksi. Voi johtua myös siitä, että luin ja luen parhaillani niin suurten tunteiden kirjoja, jotka jyräävät alleen kaiken.

Romaaniin on tutustunut ainakin Kirjavinkkien Irja.