Kristina Ohlsson; Paratiisiuhrit

Paradisoffer 2012, suom. Pekka Marjamäki ja WSOY 2014, 438s.

Ruotsalaiset eivät tienneet, mitä todellinen pelko tarkoitti. He luulivat, että pelko on se, mitä ihminen tunsi silloin kun matkatavarat sattuivat saapumaan lomakohteeseen kolme tuntia myöhässä tai kun sähkön hinta nousi parilla prosentilla.

Tuota tuota. Nythän on näin, että olen lukenut kaikki Kristina Ohlssonin aiemmat suomennokset. Tykästynyt, ensin varovasti ja sitten yhä tulisemmin. Kirjojen aiheet ovat olleet vaihtelevia, mutta joka tapauksessa kaikki yhtä vetäviä. Kun sitten luin tämän uutuuden takakannen, jouduin pariin otteeseen nieleskelemään... Että lentokonekaappaus? Että terroristeja? Nämä ovat henkilökohtaisia kompastuskiviä minulle, eivät niin kovin... kiinnostavia.

Fredrikan vatsaa nipisteli hermostuksesta. Yli neljäsataa ihmistä oli loukussa lentokoneessa, jolta oli evätty laskeutumislupa. Pahimmassa tapauksessa kone syöksyisi maahan tai tuhoutuisi, kun ruumaan salakuljetettu pommi räjähtäisi.

Alkujärkytyksen jälkeen huomasin, että juoni imaisi kuin imaisikin minut tiiviisti mukaansa. Olihan tässä jännitystä. Kaapattu kone, Arlandasta New Yorkiin suuntaava lento, jonka kyydissä neljäsataa matkustajaa. Koneesta löytyy viesti, jonka mukaan matkalle mukaan on ujutettu pommi. Koko jumbojet räjähtää kirjaimellisesti taivaan tuuliin, mikäli kirjeen ohjeita ei noudateta. Bensaa riittää 13 tunniksi, Yhdysvallat eivät anna lupaa laskeutua ja aikataulu kiristyy reiluun kymmeneen tuntiin, jonka aikana tilanne olisi selvitettävä.

Tällä kertaa päähenkilöksi nousee raivokkaan kova mutta asiantunteva Eden Lundell. Aiemmista osista tutut Fredrika Bergman ja Alex Recht joutuvat auttamaan terroristijahdissa. Keitä uhkauksen takana oikein on? Tehtävä tuntuu täysin mahdottomalta. Tunnit vierivät, paniikki kasvaa niin maan päällä kuin koneessakin.

- Me olemme sorkkineet vähän sitä sun tätä. Yritämme seurata kymmeniin eri suuntiin johtavia jälkiä, mutta emme etene yhtään mihinkään. Koko touhu on kuin suoraan jostain koomisesta dekkarisarjasta.

Ruotsista tulee valtavasti hyviä jännärikirjailijoita, mutta Ohlsson poikkeaa massasta älykkyytensä takia. Kirjat ovat suorastaan pelottavan täydellisiä, fiksuja, ajatuksiaherättäviä. Maanläheisyyttä näistä on turha etsiä, tästä globaalista katastrofipaketista vielä vähemmän kuin aiemmista kirjoista. Teos on hyvä. Se on suorastaan loistava, sitä ei käy kieltäminen. Tämä ei vain ollut ihan minua, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö se voisi iskeä hyvinkin voimallisesti johonkin toiseen lukijaan.


Oli jotain vieläkin pahempaa kuin se, että joku tiesi totuuden ja päätti vaieta siitä. Ja se oli se, ettei totuutta tiennyt kukaan.