Jussi Adler-Olsen; Pullopostia

Flaskepost fra P 2009, suom. Katriina Huttunen ja Gummerus 2014, 551s.

Tässä pullopostissa ei kuitenkaan ollut kysymys siitä. Tämä oli totista totta. Ei poikien kolttosia, ei partiolaista, joka oli ollut jännittävällä retkellä, ei harmoniaa eikä sinistä taivasta. Tämä kirje oli selvästi se, miltä se näyttikin.
Epätoivoinen avunhuuto.

Osasto Q on täällä taas! Äksy mörökölli Carl yhdessä teoksen huumoripilkun, yhä salaperäisemmäksi käyvän Assadin kanssa. Omituista apulaista Rosea unohtamatta. Selvittämättömiä rikoksia vuosien takaa. Pullopostia.

Carlia kumppaneineen työllistää tällä kertaa varsin kummallinen ja vaikea tehtävä. Vuosikausiksi poliisilaitokselle unohtunut pullo pitääkin sisällään viestin. Avunpyynnön. Hätähuudon, joka on kirjoitettu verellä. Meren sylissä keinunut pullo on haalistanut osan tekstistä, aika tehnyt tehtävänsä, eikä viestistä tahdo saada mitään tolkkua. Onko kyse vain pikkulasten pilasta, vai onko kirjeen kirjoitta todella ollut hengenvaarassa. Mitä hänelle on tapahtunut? Voisiko vastaavia tapauksia löytyä lisää?

Pikku hiljaa, siinä sivussa kun kaksikko ratkoo eräiden tuhopolttojen mysteeriä, myös pullopostin arvoitus alkaa aueta. Selviää, että kirje on peräisin 1990-luvulta, ja kadonneet lapset (niin lapset, auts!), kuuluivat jehovantodistajaperheeseen.

Lukija tietää koko ajan hyvinkin paljon enemmän kuin poliisit, mutta siitä huolimatta teos pitää sisällään yllätyksiä. Jännitys tiivistyy sivu sivulta, alkaa olla niin kiire, että ainakin minun kynnet olivat vaarassa tulla kalutuiksi lukemisen oheella. Kello käy, vaarassa on useampikin ihminen. Erityisesti eräs pienen lapsen äiti, jonka aviomies ei olekaan aivan sitä, mitä aikoinaan ymmärtää antoi.

Lahkoja, kilpajuoksua, draamaa, tragedioita, hengästyttäviä tunnelmia. Niistä on tämä huippu-upea romaani tehty. Unohtamatta tietenkään kipeää huumoria, josta olemme saaneet nauttia sarjan aiemmissakin osissa:

"Kerropa minulle, Assad", hän sanoi, "liittyvätkö kaikki sanontasi persereikään?"
Assad virnisti. "Osaan minä pari sellaista, joissa sitä ei ole. Ne ovat huonoja."
Okei. Jos tuo oli Syyriassa huumoria, hänen suunpielensä sasiviat tosiaan ottaa rennosti, jos hän joskus onnettomuudekseen joutuisi sinne.

Voi Assad! Mutta kuten jo viime osassa vihjailtiin, tämä hellyyttävä mies kantaa sisällään salaisuuksia.

Jussi Adler-Olsen uusin on aina The Kirja. Odotettu, kaivattu. Pullopostia yltää kirkkaasti aiemmalle, varsin korkealle tasolle, ellei lyö laudalta jopa seuraajiaan. Tältä kirjailijalta voi odottaa ihan mitä vain. Ja minä, todellakin, jään odottamaan!


Sitä mukaa kuin tunnit kuluivat, voimat hiipuivat.