 |
| L'amore e gli stracci del tempo 2009, suom. Helinä Kangas ja Tammi 2013, 328s. |
Entä mitä he sen jälkeen sanovat? Että he eivät voi elää ilman toisiaan? Se on jo kuultu. Että erossa toisistaan he kuolevat? Sekin on jo kuultu. Samalla maapallolla joka kiertää samaa aurinkoa miljoonat rakastavaiset toistelevat samaa. Ja jäävät henkiin.
Aika ja rakkaus eivät ole toimiva yhtälö - näin Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita, joka repii armotta riekaleiksi toisiinsa sitoutuneet sielut, nuoruudessa annetut lupaukset. Siitä juuri on kyse albanialaissyntyisen kirjailijan teoksessa. Siitä, kuinka julma saattaa olla tämä hetki ja sitä seuraava, aina siihen saakka, kunnes kadottaa näköpiiristään sen mikä kerran oli rakkainta. Ja lähtee hapuillen unikuvaa etsimään, löytääkseen ihmisen, joka on jo muuttunut toiseksi. Aika muuttaa, mutta niin muuttaa myös päähenkilöitämme koetellut sota. Se traumoittaa syvemmin kuin nuorena ja naiivina osasi kuvitella. Silti Zlatan ja Ajkuna tavoittelevat toisiaan vuosienkin kuluttua.
Rakkaus väsyttää sielun, sitä etsii koko ajan jotakin, koska jotakin puuttuu aina.
Nämä kaksi tutustuvat toisiinsa jo lapsina, ovathan heidän isänsä etniset rajat ylittävät ystävykset. Toinen serbi, toinen albaani, Ajkuna päätyy isänsä vangitsemisen jälkeen asumaan Zlatanin perheeseen, ja pikku hiljaa syntyi ystävyys, myöhemmin rakkaus. Sitten pari joutuukin pitkiksi ajoiksi eroon toisistaan sisällissodan kurimuksessa. Zlatanin tie vie Kosovon sotaan, Ajkunan kohtalona on jotain vielä järkyttävämpää.
Ja silti lupaus pitää. Se, että nämä kaksi vielä etsisivät toisensa. Vaikka yli maan äärien, toisten todellisuuksien ja elämien, joihin ovat kulkeutuneet. Kannattaako se lopulta? Koska mikään ei kuitenkaan pysy, mikään ei ole samaa.
Me rakastumme ihmisessä tiettyihin asioihin. Jos ne häviävät, kuinka käy rakkauden? Mitä siitä jää jäljelle? Ei voi tehdä niin kuin teurastaja: ottaa vain sen minkä tarvitsen pihviin, paahtopaistiin, lihamuhennokseen, ja loput saa myydä jollekulle muulle, minä en niistä välitä!
Ajan riekaleista on vierähtänyt jo tovi. Teosta lukiessani en kokenut olevani suuresti haltioitunut, mutta näin jälkikäteen hahmotan romaanin hienouden. Se pitää sisällään realistisen kauniita ajatelmia rakkaudesta, sen raadollisuudesta. Tietysti sijaa saa myös sota, jonka tapahtumista Ibrahimi kertoo lakonisella tyylillä.
Koin Zlatanin ja Ajkunan rakkaustarinan melko intohimottomana, ehkä suurin syy tähän oli yksinkertaisesti se, että pääpari huiteli suurimman osan kirjasta toisistaan erossa. Kirjan alussa he olivat lapsia, sitten tapahtui rakastuminen ja seuraavassa herkessä elämä jo heitti erilleen. Sen sijaan peukutin Zlatanin ja Ineksen suhteelle, joka muodostui sodan jälkimainingeissa
Romaanissa kiehtoi albanialainen tarinankerronta, toteava ja kaunistelematon tyyli, joka toimi yksikertaisuudessaan. Upea ja syvällinen tarina, vaikkakaan en täysillä lämmennyt.
Riitää kun kohtasimme kerran,
mitä siitä jos tuuli on kääntynyt sadetta vastaan?
Riittää kun kohtasimme kerran,
aika on nähnyt sen eikä käänny takaisin.
***
Toisaalla teoksen ovat lukeneet ainakin
Krista
Hyvin teksti! Itselleni jäi hyvin samanlainen olo tämän kirjan luettuani. Tätä voi kyllä suositella muillekin.
VastaaPoistaHei ja kiitos, Mervi! Hyvin voi suositella, vaikka tarina hiukan etäiseksi jäikin.
VastaaPoista