torstaina, lokakuuta 20, 2016

Mats Strandberg; Risteily


Färjan 2015, suom. Stella Vuoma ja Like 2016, 517s.
Se on jo alkanut.


Pari tosiseikkaa tähän alkuun. Olen nääntyneen tulehtuneen räkäinen. Minulla on mielessäni kaksi teosta, joista tahdon palavasti, flunssasta huolimatta, kirjoittaa juuri tänään. Meinasin jopa niputtaa romaanit samaan postaukseen, mutta ei, ei kuitenkaan. Vaikka molemmat kirjat pohjautuvat pelottelemiseen, näiden vire on silti aivan eri taajuuksilta.

Niin. Ja minä en ole koskaan matkustanut laivalla.

Ruotsalainen kirjailija Mats Strandberg maalaa sellaisen kuvan Risteilystä, etten aivan heti ole tätä puutetta sivistyksessäni korjaamassa.


Kasarihenkinen, halvasti elähtänyt Baltic Charisma vetää kuluneesta maineestaan huolimatta hummaajia uumeniinsa, ollaanhan lähdössä laivalle, joka on kuin oma rinnakkaismaailmansa. Kaikki on mahdollista, kun alla meri, ympärillä uusia kasvoja, ja halpaa alkoholia. Riehkakas odotus, hajuvesi, humala.

Laivan henkilökunta varustautuu ihan normiin Suomi-risteilyyn, jolla uhkana lähinnä muutama liikaa ottanut matkustaja. Kukaan ei tiedä, huomaa, ymmärrä, että laivaan nousee muutakin. Nainen, ihan tavallinen äiti, pienen poikansa kanssa. Voiko vaarattomampaa yhdistelmää kuvitella? Ja kuitenkin, kun katsoo tarkemmin, huomaa että heidän molempien kasvoissa on jotain pielessä.


niin hullua että se ei voi olla totta, niin hullua että olen varmaankin kuvitellut kaiken koska OLEN hullu, näin näkyjä, olin humalassa ja ahdistunut ja minun psyykkeeni vain murtui kuin kuiva vanha oksa ja nyt olen murhannut viattoman LAPSEN ja olen kiikissä tällä laivalla


Risteily kummitteli mielessäni siitä saakka kun sen Liken katalogista bongasin. Odotetuttu, paksu ja upeasti kiiltelevä romaani pääsikin lukuun heti sen ilmestyttyä. Takakannen hehkutukset kihelmöivät kuin matkustajien nousuhumala ("Aitoa Stephen King henkeä." - Berlingske). Kirjan alkupuoli, sen hurman sekainen uhka, tarjosi aivan loistavaa lukukyytiä. Sitten kun tapahtumat pikku hiljaa kääntyivät kauhuelementteistä suoranaiseen splatter-melskeeseen, huomasin intoni hiukan laantuvan.

Henkilöhahmojen määrä on melko huima, mutta Strandberg seisoo tukevasti jokaisen henkilökohtaisen tarinan takana tässä erilaisten persoonien kansoittamassa pienoismaailmassa. Ollaan merellä. Ollaan omillaan. Ja kyydissä ajelehtii verenhimoinen pahuus.


Albin katsoo Lota.
Tämä on kuin niinä öinä Grisslehamnissa, kun he pelottelivat toisiaan. Nyt sitä verhoa on raotettu, sitä jonka olemassaolon hän vain aavisti silloin. Nyt hän tietää, millaisia hirviöitä sen takana on ollut piilossa koko ajan. Ne ovat täällä nyt.


Sivumäärää karsimalla Risteilystä olisi saanut vieläkin paremman, vaikka tällaisenaankin tyydyttää jännitysnälkää. Myös Susa viihtyi verenhuuruisella kauhumatkalla.



4 kommenttia:

  1. Luin tämän takakannen ja ehkä ehdin lukea kirjankin. Takakansi on kyllä tehokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, makusi tuntien uskallan suositella :)

      Poista
  2. Tuo kansi on hyytävä. Yli 500 sivuisiin kirjoihin on kyllä itselläni kynnys tarttua...
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, paksu kirja on aina haaste. Tämän luki kyllä nopeasti, mutta suosittelen ehkä silti ennemmin Sumua :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥