Antti Tuomainen; Mies joka kuoli

Like 2016, 300s.

- Olen pahoillani, lääkäri sanoo.


Miltä sinusta tuntuisi, jos saisit tietää eläväsi päiviä, ehkä viikkoja? Jos loppu ei häämöttäisikään epämääräisenä uhkana jossain tulevaisuudessa, mahdollisesti vuosikymmenten päässä, vaan kantaisit sitä omassa kehossasi. Kuin aina räjähdysvalmiudessa tikittävää aikapommia. Myrkytystä. Ja vaikka aurinko paistaisi leppoisasti, munkkipossun sokeri ritisisi hampaissa, kaikki tuntuisi yhtäkkiä kuin kulissilta. Joku veteleekin naruista, on myrkyttänyt sinut, odottaa varmaa kuolemaasi.

Jaakko Kaunismaan tavanomaista rajummalta vaikuttava flunssa ei ole sitä laisinkaan. Haminalainen sieniyrittäjä saa kuulla olevansa käytännössä jo kuollut; on vain ajan kysymys milloin elimistö pettää lopullisesti. Mutta kuka hänet myrkytti? Juuri aloitteleva, kilpaileva yritys? Joku työtovereista? Oma vaimo?


Meillä jokaisella tuntuu olevan pulmamme. Minun pulmani näyttävät olevan kahdenlaisia: niitä, jotka liittyvät elämääni ja niitä, jotka liittyvät kuolemaani. En ole koskaan aiemmin ymmärtänyt kuinka läheisesti ne liittyvät toisiinsa. Kuolema on kuin tiivistettyä elämää: siihen pakkautuu yhdeksi suureksi kysymykseksi se kuinka elämää pitäisi elää. Tai olisi pitänyt.


Suurimman uhan edessä Jaakko huomaa olevansa kuollakseen elossa. Koskaan aiemmin hän ei ole elänyt näin täydellä liekillä. Hänellä on tehtävä, viimeinen missio - selvittää murhaajan henkilöllisyys ja pelastaa oma yritys. Käynnistyvä tapahtumavyöry sekä naurattaa, että liikuttaa.


Antti Tuomaisen riemulla odotettu uutuus, Mies joka kuoli, vaikutti piristysruiskeen tavoin nuutuneeseen lukuelämääni. On aina ihanaa antaa tarinan voiman imaista valtaansa, päihdyttää tragikoomisella, mutta syvällisellä tavalla. Uudenlaista, silti aina elähdyttävän lämpöistä Tuomaista. Olen myyty.


Kummallista miten kauan olen elänyt kuin en koskaan kuolisi, kuin minulle olisi yhden kesän mentyä luvassa toinen, jostain syystä parempi. Ja kuitenkin: tarjolla on vain silmänräpäys: hetki auringonpaistetta, kirkkaus, jota ei ymmärrä, aika, joka vain katoaa.