Olle Lönnaeus; Pelivelka

Jonny Liljas skuld 2014, suom. Salla Korpela 2016, 438s.

"Kuulehan", Gollum sanoi. "Jos minun pitäisi valita rohkean sian tai hyväsydämisen jäniksen välillä, kumman ottaisin?"
Jonny katsoi häntä äreänä.
"Nynnyn, koska tahansa! Tajuatko? Se, ettei ole Clint Eastwood, ei ole mikään syy hirttäytyä. Ei vaikka olisi poliisi."


Hämärä peliluola, pokerikasvoisia miehiä kellertävässä valaistuksessa. Tupakansavu leijailee, ihohuokoset laajenevat. Mahdollisuus. Voittaa elämänsä potti, toki myös hävitä kaikki. Mutta Jonnylla on suuret, avoimet silmät.

Tuo lupaavana alkanut ilta päättyy huumepoliisimme Jonny Liljan henkilökohtaiseen helvettiin. Niin anteliaasti kuiskinut onnetar katoaa olkapäältä ratkaisevalla hetkellä, Jonny jää velkaa vieläpä itsellensä mafiapomolle, Ratko Jokovicille. Kaikkensa menettäneestä ihmisrauniosta tulee tyrannin "omaisuutta". Ihan samalla tavalla, kuin Ratkon tytöistä.

Ruotsalaisen kirjailijan Olle Lönnaeuksen Pelivelka alkaa hetkestä, jona Jonny on jo päättänyt hirttää itsensä. Pelinogelmainen, avioliittonsa ja isyytensä pilannut mies kokee olevansa nyt siinä pisteessä, josta pelastaa vain kuolema. Jos sekään. Mutta joku toinenkin on paikalla. Ranteensa auki viiltänyt nuori nainen. Ihan kuin Jonny olisi tavannut tytön hänen vielä eläessään...


Peilistä heijastui mies, joka oli päättänyt elää, olipa elämä kuinka pirullista tahansa. Oli kuitenkin joku, täytyihän kaikesta huolimatta olla joku, joka tarvitsi häntä.


Itsemurhahaaveet painuvat taka-alalle poliisin nostaessa jälleen Jonnyssa päätään. Hän ei usko tytön riistäneen omaa henkeään, vaan päättää selvittää mitä nuorelle naiselle oikein tapahtui. Mutta kello tikittää, näkymätön köysi kiristyy kaulassa, velanmaksun aika on tullut.

Tässä meillä on jälleen melankolinen, tummalla huumorilla sävytetty tarina ruotsalaisesta poliisista. Jonny Lilja poikkeaa kuitenkin massasta inhimillisten puutteittensa takia. Peliongelma. Suoranainen pelkuruus. Olenko koskaan aiemmin tavannut yhtä syvissä syyllisyyden vesissä vellovaa poliisia? Jonny on varsinainen antisankari, ja juuri tässä kohdin Lönnaeus kirjaimellisesti räjäyttää potin, sillä päähenkilö onnistuu viettelemään lukijan täydellisesti puolelleen.

Jo Menneisyyden hinta lupaili korkeatasoista, lähes runollista jännitystä. Pelivelka onnistuu iskemään vielä syvemmälle suoneen.


Kaupunki lipui ohi auton ikkunoissa. Kadut olivat autioita. Helteen takia tietenkin. Iltapäivän aurinko porotti asvaltille. Kaikki, jotka suinkin pystyivät, pysyttelivät sisällä tai pakenivat rannikoille ja merelle. Vapaat onnelliset ihmiset. Ja sitten oli niitä toisia, jotka elivät varjossa.


***

Kirjan on lukenut ainakin Mummo matkalla.