Federico Axat; Viimeinen mahdollisuus

La última salida 2016, suom. Taina Helkamo  ja Aula & co 2016, 503s.

Laura muisti, mitä hänen dekkareita ahmineella isällään oli tapana sanoa: kun jokin pikkuseikka vaikuttaa täysin turhalta, keskity siihen, sillä se kätkee taatusti taakseen jotain hyvin olennaista.


Pieniä yksityiskohtia, välähdyksenomaisia henkilöhahmoja, juoni, joka kiertyy kerälle kuin omaa häntäänsä syövä käärme... Opossumi! En muista liekkö olen koskaan lukenut mitään argentiinalaisen kirjailijan, Federico Axatin romaanin kaltaista. Se on aika paljon sanottu minunlaiselta trilleriahmatilta. Tarinan rakenne, päällekkäin laatoittuneet todellisuudet, ovat tosin elokuvista tuttuja. Silti Viimeinen mahdollisuus takaa riemastuttavan erikoisen lukuelämyksen. Ja kyllä, sivumäärästä huolimatta tämän rohmuaa hetkessä.

Meillä on mies työhuoneessaan, aseen piippu suussaan. Perhe lomamatkalla, mies, Ted McKay valinnut "parhaimman mahdollisen" ajankohdan itsemurhalleen. Hänellä on kasvain aivoissaan, ja vaikka Ted tasan tietää, millaisen järkytyksen tulee vaimolleen ja lapsilleen aiheuttamaan, tuntuu ratkaisu silti oikealta. Mutta ennen kuin ase laukeaa, pärähtää ovikello soimaan. Itsepintaisesti se soi, eikä Tedille jää muuta vaihtoehtoa, kuin mennä avaamaan. AVAA OVI, SE ON VIIMEINEN MAHDOLLISUUTESI, lukee työpöydällä miehen omalla käsialalla kirjoitettuna. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?


- Kysyit hetki sitten, mikä voi olla pahempaa kuin järkensä menettäminen, Mike sanoi. - Siinä sinulle vastaus. Kun ihminen menee järjiltään, koko maailma on täällä, omassa päässä... Mutta kun on juuttunut ympyrään, missä molemmat maailmat ovat läsnä samanaikaisesti...


Komea nuorimies tunkee ystävällisesti hymyillen sisään, kertoo edustavansa salaista järjestöä. Nyt hänellä on esittää Tedille tarjous, viimeinen mahdollisuus, jossa voi vain voittaa. Kuolemaa kaihoava mies suostuu, totta kai, ja siinä samalla hänelle avautuu maailma, missä mikään ei ole sitä miltä näyttää. Kaikki on kuten ennenkin, ja silti samalla, hirvittävällä tavalla paikoiltaan nyrjähtänyttä.


Luin Viimeisen mahdollisuuden heti Pimeän sylissä -romaanin jälkeen, ja täytyy myöntää, ettei ajankohta ollut kaikkein otollisin. Ellei Gard Sveenin syväluotaava tyyli olisi kummitellut mielessäni, olisin saanut varmasti enemmän Axatin teoksesta irti. Nyt näissä puitteissa kertomuksen henkilöhahmot jäivät melko valjuiksi. Sen sijaan nautin taidokkaista silmänkääntötempuista, joissa kirjailija on ihan mestari! Viimeisestä mahdollisuudesta ollaan luonnollisesti tekemässä elokuva, ja harvinaista kyllä, voisin kuvitella tämän toimivan filminä paremmin.


- Mies on oikea kone lukemaan,
Mike laski kirjansa alas, taittoi sivun yläreunan ja pani sen viereensä. Hän ei koskaan käyttänyt kirjanmerkkiä.
- Se on ainoa tapa päästä täältä pois, hän totesi.


***

Kirjan ovat lukeneet ainakin Ulla, Elma, Mummo matkalla ja Jori.