Håkan Nesser; Pikku-Burman teurastajatar

Styckerskan från Lilla Burman 2012, suom. Päivi Kivelä ja Tammi 2015, 411s.

"Ole tarkkana. Tämän jutun kanssa ei ole leikkimistä."

Minun jouluni ei ollut varsinaisesti lukujoulu. Se kului sen sijaan hyvin tiiviisti perheen parissa. Iltaisin varastin itselleni aikaa takuuvarman kirjailijatapauksen parissa - Pikku-Burman teurastajatar löytyi peräti omasta kirjahyllystä. Jotenkin se oli sinne onnistunut piiloutumaan, odottamaan juuri oikeaa hetkeä... Ja kirja on mitä mainioin luettavaksi hitaasti, ajatuksella. Se ei sisällä huimia toimintakohtauksia, sen sijaan teos on täynnä tunteita, pohdintoja, ratkaisuja. 

Rikos ja rangaistus.

Minun tuskin tarvitsee enää painottaa sitä, kuinka hulluna olen ruotsalaiseen kirjailijaan, Håkan Nesseriin. Teurastajatar lopettaa rikoskonstaapeli Barbarotista kertovan sarjan, jota luen kirjan sieltä, toisen täältä, ihan fiiliksen mukaan. 

Romaani alkaa hirvittävissä merkeissä; Barbarotti herää yöllä kuolleen vaimonsa vierestä. Kuolema oli odotettu Mariannen sairauden takia, mutta että näin pian... Päähenkilömme joutuu aloittamaan raskaansarjan surutyön, siinä missä myös työharjoittelulta tuntuvan tutkinnan; Arnold Morinderin vuosia sitten tapahtuneen katoamistapauksen selvittämisen.

Mutta asia on niin että minä synnyin puolinaisena, nahanluontiin menee aikaa eikä järjen nenäliina kuivaa tunteen kyyneliä.

Hän mietti mistä tuo viimeinen tuli. Kaipa sekin oli lainaus jostain, lukiovuosina mieleen jäänyt runo, miksipä ei? Järjen nenäliina, sydämen kyyneleet.

Morinder ei ollut ihan tavallinen tallaaja, hänhän asui katoamisensa aikaan Pikku-Burman teurastajattarena tunnetun Ellen Bjarnebonin kanssa. Ellen murhasi ja paloitteli 80-luvun lopulla aviomiehensä, tunnusti syyllisyytensä, istui aikansa vankilassa ja vapautui. Morinderin katoamisesta hän kuitenkin itsepintaisesti kieltäytyi olevansa vastuussa.

Mitä siis miehelle oikein tapahtui? Entä missä on itse Teurastajatar, Ellen, jonka tutkinta hoidettiin aikoinaan hyvin hätiköidysti?

Eva Backman, Barbarottin työtoveri ja hyvä ystävä selvittää tahollaan erästä myrkytystapausta painiskellen samalla omien ongelmiensa kanssa.

Mikä meissä ihmisissä oikein on? Eva Backman mietti. Tuntuu kuin olisimme hyvin heikosti varustettuja tähän maailmaan. Koko ajan olemme vähällä romahtaa, ja siihen elämä kuluukin.

Pikku-Burman teurastajatar on toki rikostarina, mutta vielä enemmän se on kertomus surusta selviytymisestä. Barbarotti käy monet keskustelut niin itsensä, kuin Meidän Herramme kanssa, vaikka usko ja luottamus hädässä onkin koetuksella. Silti hän uskoo Mariannen vielä tapaavansa. 

Näin syvällistä ja älykästä dekkaria en taatusti ole aiemmin lukenut! Olen hämmentynyt, liikuttunut, kiitollinen tästä matkasta, jonka sain kirjan kanssa tehdä. Ja voi kuinka odotankaan keväällä ilmestyvää Nesserin uutuutta...

Mutta varastoida valoa? Ellen piti ajatuksesta. Siihen sisältyi enemmän kuin Mona luultavasti tarkoitti, sillä ihmisellä oli taipumus varastoida pimeyttä, halusipa tai ei. Vaati voimia lopettaa. Ja säilyttää sen sijaan se mikä oli säilyttämisen arvoista.

***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Mikko, Mummo matkalla ja Roz.