Gard Sveen; Pimeän sylissä

Helvete åpent 2015, suom. Arja Kantele ja Susanna Paarma, Bazar 2016, 447s.

Bergmann ei ymmärtänyt. hän ei ymmärtänyt itsestään mitään, hän oli nelikymppinen mies ja jumalauta täysin eksyksissä, ei kyennyt erottelemaan tunteitaan, ei pystynyt pitämään erillään edes sitä mitä oli kokenut synkässä korvessa vuonna 1988 nähdessään raa'asti murhatun tytön, joka jäisi ikuisesti viisitoistakesäiseksi ja jolta oli viety kaikki inhimillinen arvokkuus, ja tätä hetkeä kuusitoista vuotta myöhemmin, kun hän istui poliisijohtajan huoneessa ja miltei tärisi jonkinlaisesta kauhusta saatuaan kuulla, että kaikista ihmisistä juuri hän saisi tilaisuuden korjata koko sen vääryyden.


Siinäpä se tulikin, yhdessä sitaatissa norjalaisen kirjailijan Gard Sveenin uusimman romaanin idea. Kirja alkaa kahdeksankymmentäluvulta, jolloin Tommy Bergmann oli vielä nuori, kokematon poliisi. Ja juuri hänet lähetettiin, toki kokeneemman kollegan seurassa paikalle, jossa makasi kaunis, eläimen lailla raadeltu nainen. KristianeThorstensen. Näky piirtyi Bergmannin verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.


Mutta älä pelkää puolestani, ystäväni, sillä olen jo nähnyt
edessäni helvetin
ammottavan.


Nykyajassa Bergmann joutuu katsomaan painajaistaan silmistä silmiin; jälleen löydetään samalla tavalla murhan yrityksen uhriksi joutunut prostituoitu. Jokin kuitenkin pelästytti murhaajan viime hetkellä. Nuori nainen, oikeastaan tyttö vielä, onnistui jäämään henkiin. Toistaiseksi. Mutta Kristianen murhaajahan istuu linnassa. Anders Rask, opettaja, Norjan tunnetuin sarjamurhaaja. Onko kyseessä jäljittelijä, vai liekkö Rask tehnyt sittenkään murhan murhaa...

Painajaisensa saa kohdata myös Kristianen äiti. Muistoja ei voi paeta, ei myöskään salaisuuksia.


Hyvin perinteisiä aineksia käyttäen Gard Sveen virittelee semmoisen tarinan, että vanhan dekkariketun piti välillä muistuttaa itselleen kyseessä olevan "pelkää" fiktiota. Pimeän sylissä ei ole toiminnalla räiskäävä "miesten jännäri", jossa henkilöt jäävät paperinohuiksi. Ei. Pimeän sylissä vie lukijansa päähenkilöiden syvien aivoitusten äärelle. Sinne, missä ovat ne pahimmat pelot, mutta myös pahimmat teot. Bergmann ei ole puhtoinen pulmunen, kuten ei myöskään hänen työparinsa Susanne. Molempia piinaavat omat riivaajansa, halunsa, epätoivonsa.

Mutta pimeään on katsottava, aivan pohjalle saakka, voidakseen palata takaisin valoon.

Jo Gard Sveenin ensimmäinen romaani Raskaat varjot sai minut lankeamaan kirjailijan syvälliseen, taidokkaaseen, ahdistavaankin tyyliin. Mutta tämä uusin, tämä on puhdasta kultaa!



Noiden työmyyrien pitäisi heittää paperien pyörittely sikseen ja painua rakkaittensa luokse - ja joutuin, niin kauan kuin elämää vielä oli elettävänä. Sillä aika vilisi ohi ennen kuin ehti henkeä vetää.