Hugh Howey; Siilo

Wool 2013, suom. Einari Aaltonen ja Like 2013, 573s.

"No, mikä siilo on?" mies kysyi teiniuhmaa äänessään.
"Se on -" Juliette etsi sanoja. "Se on kotimme. Rakennus niin kuin kukkulan takana kohoavatkin, mutta maan alla. Siilo on se osa maailmaa, jossa voi elää. Sisämaailma."


Siilo kuuluu niihin teoksiin, joita pakoilin pitkään. Liian paksu. Vaatii keskittymistä (mistä minä tuonkin kehitin?!). Pitäisi sitten lukea koko sarja. Plaah plaah ja höpö höpö! Siilo ei vaadi lukijaltaan muuta kuin avointa mieltä ja kykyä käännellä sivuja. Luin romaanin ennätystahtia ahmimalla, nyt odotan, että saisin muutaman "pakollisen" arvostelukappaleen pois alta, ja pääsisin sarjaa jatkamaan. Lyhyesti sanottuna; huumaannuin Siilosta.

Tulevaisuus, jonka amerikkalainen kirjailija Hugh Howey tarjoilee, ei luonnollisestikaan ole ruusuinen. Ilma on käynyt kelvottomaksi hengittää, kuollut maisema kuin kuun pinta. Se vähä, mitä ihmiskunnasta on jäljellä, asustavat maanalaisessa Siilossa. Siilo on heille koko maailma, kerroksittain kulkeva kaupunki, jossa jokaiselle on oma paikkansa. Ja homma pyörii, elämä jatkuu, kunhan pitää ajatusmaailmansa kurissa.

Mitä vanhalle maailmalle tapahtui? Sille, joka löytyy vain värikkäistä lastenkirjojen kuvista. Sininen taivas, pilviä, vihreää ruohoa.

Siilossa on kuitenkin tiukat sääntonsä. Rangaistuksista kammottavimpaan törmäämme heti romaanin alussa, järkyttävään puhdistukseen...


Tilanne oli paha huipulta pohjalle asti. Suuri vaihteisto oli nyrjähtänyt sijoiltaan. Hän kuuli edellisen viikon ryskeen, nytkähtelyn ja kalinan, kone kirskahti irti kiinnityksistään ja jätti jälkeensä ruumiita. 


Tietysti tällaisissa oloissa kapinamieli herää. Tahto nähdä totuus valheiden lävitse. Jules, Lukas, Knox, Walker... Aina on olemassa omilla aivoilla varustettuja ihmisiä. Kohtalokkain seurauksin, tietysti, Päähenkilö, Siilon alimmilla tasoilla elänyt Jules saa hämmästyttävän ylennyksen, aivan konkreettisesti, mutta sen myötä räväkälle, taidokkaalle naiselle alkaa selvitä vaarallisia salaisuuksia.


Klaustrofobinen, kiehtova, täydellinen lukuelämys Heille jotka rohkenevat toivoa (kirjailijan omistussanat). Paljon teosta on luettu, paljon hehkutettu, toisille tämä on ollut pettymys, toisille rakkautta joka sivulla. Tuskin tarvitsee enää kuuluttaa, kumpaan ryhmään itse kuulun. Niinalle kiitos, kun jaksoit tätä sinnikkäästi suositella! :) Heille, jotka vielä teoksen kanssa empivät, kokeilkaa ja muodostakaa oma mielipiteenne!



"Me emme ole ihmisiä, jotka loivat tämän maailman, Lukas, mutta meidän täytyy selvitä siitä hengissä. Sinun täytyy ymmärtää se."