Mikko Kalajoki; Miesmuisti

WSOY 2017, 285s. (ennakkokappale)

Äitien synnytyksenjälkeinen masennus on Pälvin mukaan vakava ja vaiettu ongelma. Ajattelen kysyä Pälviltä, onko se koskaan miettinyt millaisessa sumussa tasa-arvouskoon kasvatetut nykymiehet joutuvat tarpomaan synnytyksen jälkeiset kymmenen vuotta. Pitää jaksaa sekä luolamiehen rooli että permoisän tontti, täytyy käydä töissä, huoltaa autot, metsästää ruuat, kyntää pellot ja rakentaa talot, ja sen lisäksi vaihtaa vaipat, soseuttaa perunat, nukuttaa lapset, imuroida asunto, lukea ääneen kehittäviä kirjoja, antaa tilaa parisuhteelle ja hoitaa kaikki samat hommat kuin äidit ennen, paitsi paremmin, koska miesten pitää todistaa naisille jotain.


Tässä kun on tullut naiseutta käsittelevää kirjallisuutta luettua kohtuu paljon, on nyt miesten vuoro. Annan heti kättelyssä plussaa kirjailija Mikko Kalajoelle rohkeasta pureutumisesta nykymiehen elämään. Ongelmiin. Valtaviin paineisiin. Ahdistusta aiheuttavalla pitäisi -sanalla alkavat ajatukset eivät ole vain meidän naisten aivojen tuotoksia. Aivan yhtä tiukille tämä armoton aika vetää isät.

Miesmuisti on mahtava teos kasaantuvista töistä niin työpaikalla kuin kotona, talon remontoimisesta, isänä ja aviomiehenä olemisesta. Syvälle sisimpään piilotetusta herkkyydestä. Ja samaan aikaan se on ironisen hauska! Tykkään tällaisesta arjesta kumpuavasta mustasta huumorista, johon jokainen äitikin voi samaistua.

Arto Tiensuu, johon tutustumme harvinaisen syvällisesti, elää ihan tavallisen suomalaisen miehen arkea. Pomo puhkuu sylki maanista intoa roiskuen uusia ideoita, lapsukaiset vaativat oman (suuren) osuutensa kahdestakymmenestäneljästä tunnista, Pälvi-vaimo (inhokkini) jaksaa nalkuttaa. Toisaalta Arto muistaa lapsuutensa ja nuoruutensa, pieninä häivähdyksissä myös tapahtuman, joka leimaa koko miehen olemusta. Kun arki vetää oikein tiukille, alkaa todellisuudentaju hämärtymään...


Huljutan sylkeä suussa saadakseni sanottua vastaan, mutta kieli on tahmean kernin peittämä hahmoton valas. Tunnen valtameren painon rintani päällä, lyijystä valettu hahmo istuu päälleni ja painaa minut kamaraan. Tiedän, että olen hävinnyt, vaikken tiedäkään mitä, ratkaisevan kilpailun, loppuottelun, taistelun elämästä ja kuolemasta. Kaikki on minun syytäni kuitenkin.


Hui miten mielenkiintoinen romaani, joka löytyy kaupoista huomenna, eli 24.1. Suosittelen teosta isille, mutta myös äideille. Kirjan myötä pääsemme kurkistamaan miehiemme usein niin taitavasti piilotettun tajuntaan. Syvästi ymmärtävä, inhimillinen ja kyllä, myös hauska kirja!


Ei itkeä saa, ei meluta saa, sillä tasa-arvo toimii tässä vain yhteen suuntaan.


***

Kirjasta on blogannut myös ystäväni Krista.