Ari Räty; Syyskuun viimeinen

Tammi 2017, 309s. (ennakkokappale)

"... Tarpeessa, joka sillä tyydytetään. Se on... totaalista alistamista. Täydellistä hallintaa. Mä olen nähnyt paljon, paljon pahemmin runnottuja lapsiparkoja kuin tämä tyttö, mutta siitä huolimatta mulla on tästä todella paha ja ahdistava tunne. Tässä on jotain helvetin synkkää."


Tammikuun 11. julkaistavan esikoiskirjailijan, Ari Rädyn romaani ilmestyi ovelleni tässä taannoin ennakkokappaleena. Syyskuun viimeinen vaikutti niin ulkoisen olemuksensa, kuin takakantensakin perusteella ihan minun jutultani. Suomalaisia jännityskirjailijoita löytyy paljon, kyllä, mutta kentällä on aina tilaa pelaajalle, joka on löytänyt oman äänensä. Kuten tämä Räty tässä.

Keskiössä on rikos, mutta se jää ikään kuin kummittelemaan hallitsevana voimana taka-alalle. Päänäyttämön vievät harvinaisen uskottavat henkilöhahmot. Lempinimeä Syyskuu kantava nuori poika lintsaa kavereineen liikuntatunnilta. Dialogit osuvat kohdalleen, ja huulenheitto on tämän ajan mukaista. Poikien vitsailut loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun he törmäävät tutun tytön ruumiiseen. Syyskuu, lapsuutensa järkyttävää painoa kantava poika, näkee tuona kohtalon päivänä jotakin  kiellettyä. Murhaajan silmästä silmään.

Kohtaaminen muuttaa koko Syyskuun elämän. Kuten myös eräs, niin ehdottoman puoleensavetävä, niin ehdottoman varattu Taina...


Syyskuu juo lasin tyhjäksi. Siellä missä vielä hetki sitten oli hiljainen toivo ja odotus tulevasta, on nyt tyhjyys. Alkoholin äänetön voima vie ikävältä kipeimmän särmän. Meri pauhaa kuun kylmässä valossa.


Tarinaan mahtuu myös hyvä kyttä ja paha kyttä; toinen vainuaa useampiakin murhattuja tyttöjä yhdistävän tekijän (kuvien tummissa sävyissä ja rakeisissa varjoissa väijyi todellinen pimeys), toinen suojelee syyllistä hinnalla millä hyvänsä. Siinä vaiheessa, kun poliisin kädet ovat sidotut, on pakonomaisesti tapaukseen suhtautuvan Syyskuun aika käynnistää moottori.


Puhuttelevan inhimillinen, karuudessaan jopa runollinen Syyskuun viimeinen, on yksi juuri vaihtuneen vuoden yllättäjistä. Kirja antaa uuden merkityksen sanalle lojaalisuus. Dekkarihirmut, olkaa valmiina!


Älä ikinä sano ettei sen ole väliä, Isoisä sanoo. Sen on aina väliä. AINA. Et vittu luovuta.