Jessie Burton; Nukkekaappi

The Miniaturist 2014, suom. Markku Päkkilä ja Otava 2017, 430s. (ennakkokappale)

Nella on hyvillään ettei ole enää Assendelftissä - se on myönnettävä - mutta enää hänellä ei ole kotia missään, ei siellä peltojen keskellä eikä täällä kanavien varressa. Tuntuu kuin hän olisi karilla jossakin avioliiton ihanteiden ja todellisuuden välissä, mistä kaunis mutta hyödytön kaappi on puistattava muistutus.


Luettuani Otavan kevätkatalogista esittelyn lontoolaisen kirjailijan ja näyttelijän, Jessie Burtonin esikoisromaanista, sain suorastaan vilunväreitä. Jo kannet, jo nimi herättivät alkukantaista, ihailun sekaista pelkoa. Myönnän kärsiväni jonkin asteisesta nukkekammosta. Ja nyt joku ihana sukulaissielu on kirjoittanut aiheeseen liittyvän romaanin! Vieläpä kiehtovasti menneisyyteen sijoittuvan, teoksen, jossa käsitellään avioliittoa ja naiseutta pienellä ripauksella mystiikkaa... Ah, tämähän on kuin minua varten kirjoitettu!

Köyhtyneen maalaisperheen tytär Nella on menossa naimisiin. Mitä muutakaan hän voisi, avioliittohan on hyvän elämän edellytys, suorastaan pakko, kun eletään vuotta 1686 Amsterdamissa. Mies on Nellalle täysin vieras, häätkin vain hätäisesti huitaistu toimitus, jotka piti saada pian pois alta.

Johannes Brandt, hyvin kiireinen kauppias, kuten Nella saa huomata, ei ole edes vastassa juuri valtavaan kartanoon saapunutta nuorikkoaan. Ovella odottaa aviomiehen nuiva sisko, kahden talon palvelijan kanssa.

Kun kylän muusikot lauloivat rakkaudesta, todellisuudessa he lauloivat tunnekuohuun kätkeytyvästä tuskasta. Aito rakkaus oli mahassa versova kukka, sen puhkeavat terälehdet. Rakkauden takia rakastunut pani alttiiksi kaiken - se oli ihanaa, mutta siihen liittyi aina pisara kauhua.


Kun Johannes viimein suvaitsee saapua paikalle, hän tarjoaa vaimolleen itsensä sijasta nukkekaappia. Mitä ihmettä! Täysin lapsenako mies Nellaa pitää? Kaappi sekä kiehtoo, että hirvittää tuoretta, ja edelleen koskematonta vaimoa. Kuinka taiten se onkaan tehty, kuinka kallis, kuinka täydellinen kopio hänen uudesta kodistaan...

Mutta öisin talo kuiskii tarkoin vaiettuja salaisuuksiaan, portaat narahtelevat, kulman takana vilahtaa varjo. Kuka on tuo merkillinen miniatyristi, joka vetelee päähenkilöitä lähettämiensä esineiden avulla, kuin marionetteja naruista?


Tapaamme vielä jonakin päivänä, te ja minä. Vaadin sitä. Olen varma, että niin tapahtuu. Minusta tuntuu, että te olette kirkas tähti, joka opastaa minua, mutta toivoani varjostaa pelko, ettei teidän valonne olekaan suopea.



Nukkekaappi on verkalleen etenevä, mysteerejään viimeiseen asti piilotteleva trillerimäinen tarina kartanon pienestä, ja hyvin erikoisesta perheestä. Minut se nappasi taikapiiriinsä välittömästi, salamarakastuin, ja melkein itkin, kun jouduin teoksen loppuessa jo ystäviksi kokemistani päähenkilöistä luopumaan. Tuonne kanaalien rannoille olisin tahtonut jäädä vielä toviksi. Jatkaa kuljeskelua huoneesta toiseen, kuinka paljon niitä onkaan, varmistaakseni talonväen pärjäävän.

Huh, mikä kirjavuosi tästä tuleekaan!


JOKAINEN NAINEN ON
TULEVAISUUTENSA ARKKITEHTI