FINLANDIA-VOITTAJA 2010
Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan Hakaniemessä että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.
Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Taloustutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.
Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaisetepäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Mitä ihmiset ajattelevat? Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa.
Irman on pakko palata paikalle, mutta kiinni jäämisen pelko alkaa käydä hetki hetkeltä aiheellisemmaksi. Mikko Rimminen on kirjoittanut uskomattoman hellän, jysäyttävän surumielisen ja tolkuttoman hauskan kertomuksen ihmisrakkaudesta. Ihminen on lämpöhakuinen ohjus. Niin on Irmakin. Hän tarttuu toimeen, toimi vain on väärä.
Koskaan ei ole suomalaisessa kirjallisuudessa kuvattu naista näin verbaalisena olentona ja haikean hellästi. Mikko Rimmisellä on nerollinen kyky saada lukija rakastamaan maailmaa kaikkinensa.
***
No niin. Mitä ihmettä sitä kirjoittaisi? Tuntuu jokseenkin tylyltä tokaista tästä palkitusta ja kiitetystä teoksesta, että en yhtään tykännyt.
Kirjan ideahan on omaperäinen, hykerryttävä ja ajatuksiaherättävä. Miten ihminen voikin olla niin yksinäinen, että hän kiintyy hetkessä oven raosta näkemiinsä ihmisiin, jopa siinä määrin, että päätyy ovikelloja soittelemaan uudelleen ja uudelleen. Yksinäisyys on aikamme ongelma ja huomionarvoinen juttu, mutta tässä teoksessa hämmensi mm. se, että tarinan Irma tuntui olevan enemmän kiinnostunut vieraista ihmisistä, kuin omasta pojastaan. Päähenkilöstä on pikkutarkasta kerronnasta huolimatta vaikea ottaa mitään tolkkua. Koko kirja koostuu hänen päättömästä haahuilusta ovelta ovelle.
On teoksessa onneksi hyviä havaintoja, hellyyttäviä kohtauksia ja tietysti sitä huumoria. Silti myönnän, että odotin teokselta paljon enemmän.
Voihan nyt viulu! Ostin tämän Nenäpäivän lahjaksi, enkä ole huomannut kysyä kommentteja. No, tietääpähän saaja ainakin, mistä puhutaan, kun puhutaan tuoreimmasta Finlandiapalkitusta. Mikähän sen ratkaisi, että juuri tämä kirja voitti, eikä esimerkiksi tuo seuraavaksi esittelemäsi, jossa kuvataan poliisin työtä?
VastaaPoistaLailaluu, kerron täällä blogissa vain yhden ihmisen mielipiteen kirjoista. En ole millään tavalla kirjallisuuden osaaja, vaan pelkkä lukuhullu, joten ei näitä sepustuksiani kannata yleistää :)
VastaaPoistaRachelle, tarkoitinkin, että myös Finlandiapalkinnosta viimeiseksi päättävä tekee ratkaisun oman henkilökohtaisen mielipiteen mukaan. Kuten ammattimaisten kriitikoiden elokuva-arvostelut eivät usein mene yksiin "tavallisten ihmisten" maun kanssa, sama voi käydä myös kirjojen suhteen. Suuri yleisö pitää / ei pidä ja arvostelija ei pidä / pitää. Tuo poliisin työstä kertova kirja vaikutti esittelysi mukaan niin kiinnostavalt, että päätin ottaa sen lukulistalleni.
VastaaPoista