Dramaattinen selviytymistarina ja omaelämäkerta autoritäärisessä kulttuurissa elämisestä ja siitä irrottautumisesta.
Kun Saritan isä muutti 1970-luvulla muun perheen kanssa Norjaan, pieni Sarita jätettiin Intiaan sukulaisten piiaksi. Sarita muutti 15-vuotiaana perheensä perään Norjaan. Saritan sikhi-isä oli autoritaarinen ja väkivaltainen ja korosti perinteistä intialaista patriarkaalista kunniakäsitystä. Epätoivoisesti poikalasta halunnut isä kohteli kolmatta tytärtään erityisen huonosti.
Kun Saritan itsetunto koheni, hän ajautui vastustamaan avoimesti vanhempiensa ei-pohjoismaisia perinteitä ja isänsä väkivaltaisuutta. Kun Sarita meni naimisiin norjalaismiehen kanssa, tämä oli nuoren naisen lähiomaisille sellainen häpeä, että nämä katkaisivat häneen kaikki siteet. Vastapainoksi Sarita Skagnes pystyi elämään omaa elämäänsä ja menestymään työelämässä.
***
Tämä kirja on tullut niin usein eri yhteyksissä vastaan, että se päätyi lukulistalleni.
Valitettavasti teoksen kertomus ei ole mitenkään ainutlaatuinen, vaan tällaisiin törmää jatkuvasti. Naisten asema on edelleen hirvittävän huono monissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Vaikka kirjan perhe päätyikin asumaan Norjaan, maan lait eivät petoa muistuttavaa isää koskettaneet. Hän jatkoi sadistista toimintaa perhettään kohtaan, erityisesti Sarita joutui isänsä vihan kohteeksi. Mutta tyttö olikin harvinaisen rohkea ja hänen onnistui päästä vapaaksi perhehelvetistä. Helppoa se ei ollut, ja perheen "kunnian" tähden sukulaiset päätivät Saritan tappaa. Tässä onneksi onnistumatta.
Teoksen lopusta löytyy tilastotietoa Intian tyttöjen elämästä, ja ne ovat hirvittävää luettavaa.
Vaikka kirja on rankka, raivostuttava ja surullinen, siinä on kuitenkin onnellinen loppu. Vankeudesta on mahdollista murtaa tiensä vapaaksi.
Kaikki kunnia Saritalle, joka uskalsi kirjan julkaista, ja muutenkin toimii aktiivisesti naisten aseman kohentamiseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Kiitos kommentistasi! ♥