Marianne Peltomaa; Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan

Eri puolilla Helsinkiä palaa.

Lauttasaaressa syttyy tuhoisa tulipalo, Kruunuhaassa toinen, jossa menehtyy kaksi henkeä ja koira. Samalla kun palomies Aarno Metso saa hälytyksen sammutustöihin, rikoskonstaapeli Vera Gröhn vastaanottaa nimettömiä, pieniä kirjelappuja, joissa on sitaatteja raamatusta. Ne käsittelevät kaikki ”palavaa tulta”, ”perisynnin tulta”, ”tuliuhreja”. Vera siirretään poliisin tuhopolttoryhmään, ja hän saa jälleen huomata, että edessä oleva rikosvyyhti on vielä sotkuisempi kuin hän olisi osannut odottaa.

Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan on Marianne Peltomaan neljäs rikosromaani, jonka pääosissa ovat poliisit Vera Gröhn ja Heimo Partanen. Kirjassa tavataan myös ujo ja vihainen Jenna, hänen äitinsä Tuula Ahonen ja Tuulan poikaystävä Lasse, jolla on omat syynsä voittaa puolelleen Jennan luottamus.

***

Olisi pitänyt luottaa vaistoihin, eikä varata tätä uutuuskirjaa. Jo tuo nimihirviö viestitti, ettei kirja ehkä toisinaan nirsoa makuani tyydytä. Mutta päätin antaa teokselle mahdollisuuden, koska Peltomaan edellinen, Pimeä portaikko oli hyvä.

Tämä kirja on aivan perusperusdekkari, jossa kuvataan itse rikosta ja sen jälkeistä poliisin työtä. Kerronnassa ei ole mitään omalaatuista ja henkilöhahmotkaan eivät suurta mielenkiintoa herätä. Pimeässä portaikossa itse aihe piti otteessaan, mutta tämä tarina ei ainakaan minua sykähdyttänyt missään vaiheessa.

Ei auta kuin toivoa, että pääsiäiseksi löytäisin vähän parempaa luettavaa.