Englantilaisen Alexis Fieldingin kreetalainen äiti ei ole koskaan puhunut menneisyydestään. Kun Alexis on 25-vuotias, hän päättää tutustua kreikkalaisiin juuriinsa ja selvittää äitinsä varjelemat salaisuudet.
Alexis matkustaa Kreetalle, ja kun hän tapaa äitinsä vanhan ystävän, hänen sukunsa traaginen tarina alkaa paljastua. Alexis saa kuulla, että hänen isoisoäitinsä Eleni sairastui spitaaliin ja joutui leprasiirtolaan läheiselle Spinalongan saarelle. Eleni eli loppuelämänsä saarella erossa miehestään ja tyttäristään. Mitä enemmän Alexis saa tietää sukunsa vaiheista, sitä selvemmin hän huomaa olevansa kytköksissä Spinalongaan, sairauden ja kuoleman saareen.
Saari on unohtumaton tarina kreetalaisen suvun vaiheista sodan ja sairauden varjossa. Sen pääosia näyttelevät intohimo ja sinnikkyys, joita raskaimmatkaan vastoinkäymiset eivät pysty tukahduttamaan.
***
Tässäpä kirja, josta ei tekisi mieli blogata ollenkaan. Minulla ei ole romaanista juuri hyvää sanaa sanottavana, ja kurjalta tuntuu Saari dissata. Kuitenkin, henkilökohtainen mielipiteeni on, että kirja oli aivan surkea. Miksi en siis jättänyt teosta kesken? Ensinnäkin olin maksanut siitä euron varausmaksun (sellaisia summia aleta tuhlailemaan...) ja toiseksi teoksen lepra-teema oli kiinnostava. Siksi kirjan tahdoin alunperin lukeakin, saari, jonne sullotaan eristyksiin karmean taudin kourissa olevia ihmisiä, kuulosti lupaavalta. Suru sinänsä, että aiheesta olisikin saanut vaikka minkämoista tarinaa aikaiseksi.
Pahin puute kirjassa oli juuri varsinaisen tarinan puute. Olihan teoksessa (periaatteessa) juoni, mutta kerronta oli niin haahuilevaa ja pinnallista, että minusta oikeasti tuntui siltä kuin lukisin kohtalaisen mielenkiintoista tietokirjaa Kreikan historiasta ja lepran hoidosta vuosina 1930-1950. Siis tietokirjaa, en suinkaan romaania. Vasta teoksen puolivälissä aloin hahmottaa, ketkä kirjan varsinaiset päähenkilöt olivat. Kaksi sisarusta, aivan vähän vain karrikoituja henkilöitä... Toinen siskoksista, Anna oli itsekeskeinen ja raivotautinen, Marian kiltteys ja lempeys taas sai lähes epäinhimilliset mittasuhteet. Uskottavaa? Jonkinlainen rakkaustarinakin kirjassa oli, mutta se taas jäi niin pliisuksi, että tällainen epäromanttisuuteen taipuvainen lukijakin olisi lisäkierroksia kaivannut.
Ainoa hyvä asia kirjassa oli lepran asianmukainen kuvaus. Tautiinhan liittyi ja liittyy taikauskoa vaikka millä mitalla ja sairaita pidettiin aikoinaan eräänlaisina zombeina. Kirja antoi sairaudesta realistisen ja vähemmän iljettävän kuvan. Lopputekstissä todetaan, että lepra on edelleen ongelma kehitysmaissa.
Mitäpä tästä muuta sanomaan kuin, että aina ei kirjavalinnoissakaan voi voittaa.
***edit*** Kaikki eivät suinkaa ole Saareen pettyneitä, kannattaa katsoa mitä mieltä vaikkapa Tuulia kirjasta oli!
No voi, tilasin tämän kirjan juuri tänään netin kautta divarista. Minulla on eräs toinen Hislopin kirja jo hyllyssä odottelemassa, mutten ole lukenut sitä, koska haluan lukea tämän ensin.
VastaaPoistaEräs bloggaaja tätä minulle suositteli ja kiinnostuin. Vähän latistui nyt tunnelma, mutta aion kyllä tuon pikimmiten lukea, jahka postisetä sen tuo.
Saapa sitten nähdä olenko samoilla linjoilla kanssasi vai koenko kirjan toisin. Sitähän ei koskaan tiedä, mikä iskee ja mikä sitten ei :)
Voi ei! Mutta voihan Saari avautua sulle ihan toisella tapaa kuin minulle. Tiedä sitten, vaikka saisit tästä vaikka mitä irti, aihehan on mitä mielenkiitoisin! Vinkkaathan, kun olet kirjan lukenut, tulen heti lukemaan arviosi :)
VastaaPoistaMinun mielestäni taas oli loistava kirja ja olen lukenut jo kolmesti:D Mutta ihmiset tulkitsee kirjoja eritavalla ja joo VÄHÄN myöhässä tän kommenttini kanssa
VastaaPoista