- Kadonneet ihmiset, Wallander sanoi. - Mikään ei ole niin kiehtovaa kuin ihmiset, jotka häviävät savuna ilmaan. Jotka lähtevät ostamaan maitoa eivätkä tule koskaan takaisin. Tai jotka käyvät ystävättärenä luona eivätkä palaa milloinkaan.
Siinä missä viimeisin Wallander, Rauhaton mies , päättyi varsin riipaiseviin tunnelmiin, oli huikeaa saada vielä yksi pätkä Kurtia. Tämä pienoisromaani sijoittuu ajanjaksoon ennen Rauhatonta miestä. Enempää kertomuksia Kurt Wallanderista ei ole, näin Mankell esipuheessaan.
Tippa silmässä, hitaasti nautiskellen aloitin siis lukemisen. Haudattu oli minulle oikea niiskulukuelämys, tuntui vahvasti siltä, kuin hyvästelisin vanhan ystävän. Enkä taatusti ole ainoa, joka näin ajattelee. Wallander on yksi rakastetuimmista ja sympaattisimmista fiktiivisistä henkilöistä ikinä. Mistä syy maailmanlaajuiseen suosioon? Mikä lökäpöksysankarissa meihin oikein vetoaa?
Näitä Henning Mankell, varsin sympaattinen mies itsekin, pohdiskelee teoksen lopussa otsikolla Kuinka se alkoi, kuinka se päättyi ja mitä siinä välillä tapahtui. Mankellilla on vankka teoria Kurtin suosiosta, jota en nyt tässä käy paljastamaan. Mankell kirjoittaa päiväkirjassaan toukokuussa 1990: "Kevään lämpimin päivä. Kuljeskelin pelloilla. Paljon linnunlaulua. Ajattelin, että kuvaamani poliisin täytyy ymmärtää, kuinka vaikeaa on olla hyvä poliisi. Rikokset muuttuvat samalla tavoin kuin yhteiskuntakin. Jos hän haluaa hoitaa työnsä kunnolla, hänen täytyy tietää, mitä tapahtuu siinä yhteiskunnassa, jossa hän elää."
Kaikki alkoi siis eräänä keväisenä päivänä – pellolla. Mankell painottaa tekstissään tarinan tärkeyttä. Kertomus tuli aina ensin, vasta sitten Wallander. Hän ei koskaan siepannut Kurtia hyppysiinsä ja kysynyt itseltään: - Mitä minä nyt keksisin hänelle? Ei, tätä pistettä Mankell tietoisesti vältti. Ja nyt hän on painanut pisteen Wallanderin tarinalle. Vai kuka sen pisteen oikeastaan painoikaan?
Voisin fiilistellä loputtomiin kirjailijan esseen parissa, mutta mennään itse Haudattuun. Kirjassa eläkepäivät siintävät jo väsyneen Wallanderin silmissä ja kun työtoveri Matsson tarjoaa sukulaiselta jäänyttä taloa komisariolle, hän päättää tarttua tilaisuuteen. Kuitenkaan Mankell ei Kurtia näin helpolla päästä, muutenhan tarina olisi ollut tässä. Ei. Pihamaalta kurkistaa ihmisen käsi. Sen sijaan että Kurt pääsisi talokauppoja hieromaan, hän joutuukin puurtamaan selvittämättömän rikoksen parissa, joka on kaivertanut juurensa pitkälle menneisyyteen.
Kuten jo Rauhattoman miehen luettuani totesin, minulle parasta antia tälläkin kertaa oli, tällä viimeisellä, nauttia Wallanderin kiireettömästä, ja jo selkeästi vanhalle miehelle tyypillisestä seurasta. Kirja pitää sisällään hulvatonta puujalkahuumoria, jonka parissa tyrskähtelin monesti.
Hän meni taas portaita alas, istahti varovasti vanhalle sohvalle ja valitsi Ystadin poliisitalon numeron. Kesti muutaman minuutin ennen kuin Martinsson vastasi.
- Missä olet? Martinsson kysyi.
- Ennen kysyttiin, mitä jollekulle kuuluu, Wallander vastasi. - Nyt kysytään, missä joku on. Meidän tapamme tervehtiä toisiamme on tosiaankin kokenut vallankumouksen.
- Soitiko ihan kertoaksesi tuon?
Ja Mankellin tuttu, arkinen, mutta syvästi oivaltava kerronta tarjosi lukuelämyksen, joka oli kuin ystävän halaus. Nostalginen, ennen kaikkea. Siinä missä Neiti Etsivä -sarja ihastutti minut aikoinaan genreen, Wallanderin myötä löysin jännärit pitkien, hurjien vuosien jälkeen uudelleen. Ja nyt sarja on päättynyt, piste painettu, that´s it.
Oih...
***
Ps. Palasimme eilen reissusta ja oi että ihmisen pää osaakin olla tyhjä... Olkaa siis armollisia tönkön tekstini suhteen! :)
Minä hämmästyin tämän kirjan esiintuloa, sillä Rauhattoman miehen piti olla viimeinen Wallander...Olen lukenut siis nauttien kaikki muut paitsi tätä viimeistä.
VastaaPoistaMuistaakseni tästä oli se loistava t-sarjakin, jossa näytteli sama huippu kuin nyt Hjoth&co:n kirjojen filmatisoinneissa eli Lassgård. Hänhän oli pääosassa myös Bierin Häiden jälkeen upeassa filmissä. Korjaa, jos olen väärässä.
Erinomainen sitaattivalinta ja liittyy kummalla tavalla minun tämän päivän juttuuni: Hellsten takuulla nauttisi tuosta;)
♥
Leena, Mankellin kerronta on korutonta, mutta ah, niin fiksua. Noita oivalluksia hän on aina sirotellut kirjoihinsa. Minäkin pidän Hellstenistä, heissä on Mankellin kanssa jotain samaa!
PoistaEsipuheessa kirjailija mainitsee, että tästä on tosiaan tehty elokuva, mutta siinä päähenkilönä Kenneth Branagh. Minä en ole brittiversion Kurtiin tutustunut, Lassgård on ihan paras Wallander, se ainoa "oikea" ;)
♥
Mielenkiintoinen lisä, että Mankell siis itsekin valottaa Wallander-sarjan taustoja. Minulle Rauhaton mies oli suorastaan "järkyttävä" kokemus, koska se tiesi hyvästejä pitkäaikaiselle "ystävälle". Kirjaa luki koko ajan jäähyväisasenteella.
VastaaPoistaOlen samaan aikaan iloinen ja surullinen tästä kirjasta. Luulen, että muutama nessu kuluu minullakin tämän kirjan parissa.
Toivottavasti Mankell jatkaa kuitenkin kirjoittamista, sillä olen pitänyt hänen muistakin kirjoistaan. <3
Elegia, essee on ihan huippu! Siinä Mankell pitää mahdollisena, että Linda Wallanderista voisi tulla kirja tai kaksi. Häneltä on, yllättäen, kyselty kovasti jatkoa Ennen routaa -kirjalle. Eli toivo elää! ;)
PoistaJa kyllä, kirjoittamista mies ei ole lopettamassa, mutta iän painaessa hän miettii, mihin aika riittää... Voi että.
Tuli ihan hinku lukea jotain muuta mieheltä. Likainen enkeli ehkä nyt ensimmäisenä.
Olin päättänyt, että en lue Rauhatonta mies, mutta luin ja se oli minusta hyvä, ehkä tämäkin pitää lukea. Pyramidista, missä pikkukertomuksia, olen pitänyt valtavasti. Kiitos, että esittelit kirjan :)
VastaaPoistaJokke, kiitos itsellesi kommentista :) Kyllä, kannattaa tämä lukea, jos vastaan tulee. Ihan jo lopun esseen takia!
PoistaLainasin juuri Mankellia, mutta vähän toisentyylisen teoksen. Teabag teki niin suuren vaikutuksen.
VastaaPoistaMari, mulla on - onneksi - vielä paljon Mankellia lukematta, esim tuo Teabag. Kiva kuulla, että pidit :)
PoistaSyvyys oli unohtumaton, suosittelen!
Sanopas Mankell-asiantuntijana, että jos haluaa kyseiseen kirjailijaan kirjan verran tutustua, mikä kirja olisi oikein koukuttava? Olen joskus leffan nähnyt aiheesta lahkot, mutta siitäkin on varmasti kymmenen vuotta aikaa. Kirjoja en ole vielä saanut aikaiseksi lukea.
VastaaPoistaSe lahkokirja oli varmaankin Ennen routaa, ja kirjassa Waltsu vain sivuosassa. Kirja kertoo varsinaisesti hänen tyttärestään, Lindasta. Eli ei sitä...
PoistaMinusta parhaita ovat ehkä Valkoinen naarasleijona, Väärillä jäljillä, Viides nainen ja Askeleen jäljessä. Tarkkaan en muista, mutta jollain näistä itsekin aloitin, ja luin vasta jälkeenpäin vähemmän kiinnostavat. Minähän aloitin sarjan lukemisen maatessani influenssan kourissa pari viikkoa. Siinä oli lukuaikaa...