sunnuntaina, kesäkuuta 02, 2013

Kesäisiä lukusuunnitelmia


Miten mahtavaa, miten pakahduttavaa että kesä on täällä täydellä teholla! Toisaalta on (aivan liian, vali, vali) kuuma, toisaalta luonnon vehreys suorastaan häikäisee silmiä. Voisin viettää kaikki päivät rannalla maaten, tai sitten kamera kaulalla Suomen Kesää tsuumaillen. No, kotiäidin arki ei ehkä aivan tällaisiin suunnitelmiin taivu, mutta koska pidän edelleen kirjablogia - varsin kirjavien juttujen välillä päästessä luisumaan romaanipostausten väliin - suuntaan nyt katseen kesälukemisiin.


Tämä uskomaton maisema sijaitsee kirjaimellisesti kiven heiton päässä meiltä kotoa!
Monissa blogeissa on jo julkaistu listoja joista paljastuu, mitä ystävät aikovat tulevina kuukausina lukea. Kesällähän yleisesti ottaen meno on rennompaa, joten ihmisillä, vähemmänkin lukevilla, on aikaa nauttia niin suvesta kuin romaaneista. Listojen laatiminen puolestaan on vähintään yhtä hauskaa kuin niiden noudattaminen - usein minuun iskee jääräpäisyys, enkä lopulta jaksakaan kovin orjallisesti teemoja, haasteita noudattaa. Luen mitä huvittaa! Mutta eikös sen niin pidä ollakin?



Muistellessani nyt aiempia kesiä kirjalliselta kannalta, mieleeni nousee saman tien kolme takuuvarmaa kesäkirjaa. Karin Slaughterilta ilmestyy järjestelmällisesti uutuus aina kesän korvilla, joten ei ihme, että hänen loihtimansa jännitys kuuluu kesään siinä missä laineet, grillaus, aurinkovoide. Erään paahteisen chick lit -trillerin luin muutama kesä sitten. Se oli Chamberlain Dianen Kuunvalon lahti. Muistan edelleen, kuinka valoisina kesäöinä teoksen seurassa akkujani latailin, Marianne-paperit rapisten kilpaa sivujen kanssa. Niin, ja sokerina pohjalla niin kesäisen upea kirja, Sara Gruenin Vettä elefanteille, jota luin unettomina öinä loppuraskaudesta muodottomana.





Mitäpä sitten tänä kesänä luetaan? Kesäkuuta voin jo nyt hyvällä omallatunnolla teemoittaa jännityspainotteiseksi. Onhan tulossa uusi kirja juuri mainitulta Karin Slaughterilta Yli rajan, Henning Mankellilta Haudattu, Antti Tuomaiselta Synkkä kuin sydämeni ja John Verdonilta Murhakierre, Vera Valalta Kosto ikuisessa kaupungissa. Heinäkuussa taas aion lukea jotain aivan toisenlaista kirjallisuutta. Silloin lukulistalla ainakin Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Lisa Ballantynen Syyllinen, John Irvingin Garpin maailma ja Haruki Murakamin Kafka rannalla.

Millaisia lukusuunnitelmia sinä olet tehnyt? Entä mitä suosittelisit minulle luettavaksi ennen syksyn lukuruuhkia?

Kyselee
Annika

28 kommenttia:

  1. Hih, mulla on luonnoksissa täsmälleen samoin otsikoitu teksti tulossa. :)

    Mun kesään kuuluu ainakin yksi Mma Ramotswe -kirja. Sitten luen ainakin sen uuden Hosseinin (kiitos ja kumarrus sinulle siitä<3) ja Irvingin Oman elämänsä sankarin. Ja varmaan pari muuta, mutta niistä lisää omassa postauksessa;)

    VastaaPoista
  2. Oi, odotan sitä postausta! :D

    Ole hyvä, toivottavasti Hosseini on mieluinen <3 Hauskaa, että sullakin Irvingiä tulossa. En ole aiemmin kirjailijan teoksiin tutustunut, joten nyt on korkea aika John korkata! Ja jos ihastun, niitähän riittää rivitolkulla kirjastossa.

    VastaaPoista
  3. Lukusuunnitelmiahan minulla on vaikka kuinka kuten blogissani olen jo kertonutkin. :) Tällä hetkellä luen Kuolemaa ehtoolehdossa, joten mainitsen nyt sen, sillä sen lukemista en ole niin suuresti "mainostanut".

    Hui, en minä osaa suositella. Jännityskirjoja luen niin vähän, että olet varmaan lukenut jo kaikki jännärit, joihin minä olen ehtinyt tarttua. Novellejakin jo pakotin sinut lukemaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen myötä, joten on vaikeaa keksiä suosituksia. Vera Valan olet muutenkin jo lukemassa eli sitä nyt ei ehkä tarvitse enää erikseen suositella. Oletko lukenut Jeffrey Eugenidesta? Voisin oikeastaan suositella mitä tahansa hänen kirjoistaan, mutta tuoreimpana muistissa on Naimapuuhia. Olenpas minä kirjabloggaaja, kun en edes keksi suositeltavaa, mutta haluaisin suositella jotakin sellaista, mistä saattaisit pitääkin. On meillä osittain tietenkin sama kirjamaku (1Q84 ♥ ), mutta luultavasti et pitäisi ihan kaikista kirjoista, jotka minulle ovat olleet suuria lukuelämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, hauskaa sitten kuulla, mitä mieltä olet Kuolema Ehtoolehdossa. Minä aivan hullaannuin niihin mummoihin :)

      Tästä postauksesta jäi nyt haastekirjat pois. Aivan ehdottomasti aion novellikokoelman lukea, samoin Postimyyntilapset, jolla Mai minut haastoi. Vera Valan aloittanen tänään. Täytyy painaa Naimapuuhia mieleen, minusta tuntuu, että joku muukin on joskus kirjailijaa mulle suositellut. Kiitos vinkistä!

      Erilaisuus on rikkautta ♥

      Poista
  4. Ihanaa, että aiot lukea Garpin maailman!

    VastaaPoista
  5. Iiiik, ihana heppakuva♥

    Susoittelen Tua Harnon Ne jotka jäävät ja Hanne -Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät.

    Itse himoan käydä käsiksi erääseen vanhemapaan Shriveriin ja ehkä myös Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksun voisin lukea blogiini sekä eräs Shields...

    Kunpa tietäisit, missä mää olen nyt...;) Suljen koneenkin just kohta, että saan olla vielä kolme tuntia sielukirjassani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsa oli tuossa viikon vanha, kuva otettu sieltä tallilta, jossa poikien kanssa käytiin. Ihastuttava otus.

      Harnon mie olenkin lukenut, ja Holst toki lukulistalla :) Kiitos vinkeistä!

      Oi, odotan että kerrot kirjallisista seikkailuistasi, sitten kun on sen aika!

      Poista
  6. Kirjat katosivat mielestä, kun ihastelin noita pieniä, paljaita varpaita! Parasta kesässä, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti kannattaa lukea vain niitä mistä on kiinnostunut, tuo Jää hyvästi-kirja ei mua sytyttänyt... en tiedä miksi kesällä pitää saada se 400 sivun tarina eikä 200 sivusta kevyttä :-D mutta tosiaan NYT, VIHDOIN mä luen Mitä jäljelle jää-kirjaa - mulla oli niin huonot ensivaikutelmat siihen Sisar-kirjan lopussa olleesta näytteestä, mutta ei tuo on koukuttava vähintään 80 sivua ahmin yks päivä.

    Hyvältä vaikuttaa ja jännittävä!! Toisaalta suomennoksessa on joitakin kohtia mitkä pisti silmään, kuten esim. tyttöystävä vaikka piti varmaan olla poikaystävä ja mascaran olis voinu suomentaa ripsivärillä? :-) Tuntuu, että tartun pikku asioihin, mutta tarinaan nuo ei vaikuta - suomentaminen on hankalaa ja ne on mielipideaisoita nekin :-) No niin ja nyt mulla tulikin tekstiä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, kiitos kommentista! :) Kiva, että pääsit Mitä jäljelle jää -teoksen pariin. Toivottavasti tykkäät ja viihdyt sen seurassa, suomennosmokista huolimatta :) Mulle oli alkuun pieni pettymys se päähenkilöiden "haamuilu", mutta kun tarinaan totuin, siitä paljastui oikein hyvä lukukokemus.

      Jää hyvästi taitaa olla Tylerin kirja. Olen joskus kirjastossa sitä vilkuillut, mutta en pidä ainakaan mitää kiirettä sen lukemisen kanssa :)

      Poista
  8. Teillä on kivenheiton päässä satumaa! Suloiset pienet vapaat ja kaviot :) Tänään vietin aikaa Herbjørg Wassmon Seitsemäs kohtaaminen -kirjan parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, asumme vastapäätä vanhaa ortodoksikirkkoa, jonka takana pieni metsikkö :) Oi, olisipas kiva kuulla, mitä mieltä olet Wassmosta! Olen lukenut häneltä Dinan kirjan ja Lasi maitoa, kiitos. Tuo Seitsemäs kohtaaminen mulla on hyllyssä. Varmasti lukemisen arvoinen teos!

      Poista
  9. Mummo ei jaksa lukemisiaan suunnitella, ehkä jos kirjastossa käyn voisin otta Diana Cabaltonia tai jonki Tylerin romaanin. Niistä ole pitänyt...

    Oikein antoisaa ja kaunista kesäkuuta sinulle, Annika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo, ja sitä samaa itsellesi! ♥

      Kunpa meillä olisi kesällä aikaa hoitaa itseämme, ja lukea juuri sellaista kirjallisuutta, joka sillä hetkellä huvittaa. Tyler on ihana!

      Poista
  10. Niinpä, niin ihanaa kesää! Viime kesänä ei paljon rusketusta tarttunut, ja nyt on aurinkoa tarttunut jo enempi tässä vaiheessa, vaikka ollaan kesän alussa. =D Tähän asti ollaan saatu nauttia lämmöstä ilman ukkosia, mutta nyt hieman kuulostelee siltä, että jytisee jonkin verran, kolmekymppiä tänään kyllä jo meni mittarissa rikki, ou jea. =D

    Minulla ei ole/ollut sen kummempia lukusuunnitelmia kesälle, menen sillä lailla kun tuntuu, tosin tuli tuolta "hankalammasta" (eli kaupungin, hih)kirjastosta haettua jo aikoja sitten muutamia kirjoja lainaan, joita ei ole lähikirjastossa. Niitä kai sitten pikkuhiljaa pitkin kesää. Muutama omakin kirja lukematta. Sinulla kuulostaa hyvältä suunnitelmat! Mitä, onko Verdonilla tulossa jo taas uusi, enhän minä ole kerennyt sitä edellistäkään... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, mie olen enemmän loppukesän naisia - nää helteet ei ole mun juttu... Hiki valuu ja olo on etova. Eli perinteinen suomalainen valittaja taidan olla :D

      Lukusuunnitelmat muotoutuvat kyllä itsestään sen kummenpia etukäteen miettimättäkin. Jotenkin mulla menee aina nämä siihen tyyliin että suunnitelmat on tehty rikottaviksi :D Mutta kunhan jonkinlaista runkoa tässä kokoilen.

      Juu, kolmas Verdon jo tulossa. Kakkososa oli huima, mukavan älykäs ja suorastaan nautin kerronnan hitaudesta :) Sulle tiiliskiviromskujen ystävälle suosittelen!

      Poista
  11. Ihanan kesäisiä kuvia! Ja lukusuunnitelmasikin kuulostavat mainioilta. Mie muuten aloitin just eilen tuon mainitsemasi Jokapäiväisen elämän. Vaikuttaa lupaavalta.

    Olen yhtä lomaviikkoa lukuunottamatta kesän töissä, joten en tänä kesänä ehdi lukemaan yhtä paljon kuin aiempina kesinä. En yleensä pahemmin suunnittele lukemisiani, mutta vino ja vaihtuva pino kirjaston kirjoja yöpöydällä ja hurja määrä lukemattomia kirjoja omia kirjoja pitää huolen siitä, ettei lukeminen lopu kesken. Kirjastopinossa on ainakin uusimmat Anne Tylerin ja Jennifer Eganin kirjat (muita en nyt muista enkä jaksa lähteä tarkistamaan).

    Mulla on aivot ihan tahmassa kuuman päivän jälkeen (minäkään en ole helleihmisiä, vaan tykkään elokuusta) enkä osaa nyt sulle oikein mitään lukemista suositella.

    Ihanaa kesäkuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, kiitos! Ja voi miten mukavaa kuulla, että Pelon kirja vaikuttaa mieleiseltä. Sitä on kehuttu niin kovasti, että odotukset aivan pakostikin pilvissä :)

      Olen ihaillut Jennifer Egania kaukaa, en ole varma olisiko liian outo minun makuuni. Odotan siis innolla mielipidettäsi teoksesta!

      Tuo kuumuus käy kyllä voimille. Minun oli tarkoitus naputella arvio Enkelintekijästä, mutta nyt tuntuu, ettei päässä liiku yhtään mitään. Paitsi ehkä jäätelö :)

      Sitä samaa sinulle!

      Poista
  12. Aivan upeita kuvia! Ja koko blogisi ilme on ihanan kesäinen. :)

    En ole tiennytkään että lukulistallani pitkään oleillut Vettä elefanteille sopisi kesään. Nyt lisään sen ehdottomasti kesäkirjalistaani (ja taidankin itse asiassa aloittaa sillä kirjakesäni). Minäkin kyllä useimmiten annan piut paut lopulta suunnitelmille ja luen fiilisphjalta. Se on ihaninta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihi nainen! Täällä taitaa huomata, että olen pikkuisen hurahtanut valokuvaamiseen... :) Muutenkin minusta on kiva kylvää väliin juttuja muustakin kuin kirjoista.

      Lue ihmeessä Vettä elefanteille, se on jotenkin sellainen hyvänmielen kirja! <3 Ja jos innostutu, leffaversio on myös hyvä. Kunhan ottaa kirjan ensin :)

      Sama mulla! Ei sitä liian tiukkis saa lukemistensa suhteen olla :D

      Poista
  13. Ihania kuvia ja voi niin vehmasta ja vihreää! Suomen kesä on kyllä kauneinta maailmassa (jos ei sada, hih) <3

    Sinulla on kiintoisia kirjoja lukujonossa, erityisesti tietty kiinnostaa tuo Mankelin kirja ja sinun mietteesi siitä! Noista kirjoista olen lukenut Garpin maailman ja Syllisen.

    Itse en ole tehnyt mitään listoja, olen laiska. Tykkään kyllä kaikenlaisista listoista ja niiden tekeminen on hauskaa, mutta en yleensä noudata niitä (niin kuin et nähtävästi sinäkään). Mutta pääasia, että on hauskaa listoja tehdessä :D

    Omat "listani" ovat sellaisia, että kasaan kirjoja pinoon ja (mukamas) valitsen niistä seuraavaksi luettavan kirjan. Joskus valitsenkin, joskus en :D

    VastaaPoista
  14. Tämä on tätä suomalaisen kesän autuutta; joko sataa tai sitten on (liian) kuuma :) Luojan kiitos parveremppa ei vielä ole alkanut meidän talossa - se on sitten heinäkuussa edessä...

    Kirjoitin sulle jo Camillan alle kommentin mutta tässä tulee sama; huomenna kuvaan koiranpentuja. Täytyy laittaa suloisuuksista taas otoksia tännekin. Alkaakohan mun blogi hivuttautua kohti uusia uria.. :)

    Listoissa on oma viehätyksensä mutta ei niistä stressiä saa ottaa. Ja toisaalta kun on tällainen huonomuistinen, voi vaikka myöhemmin luntata, mitä pitikään lukea. On tämä bloggaajan elämä rankkaa, kun joka tuutista puskee uusia kiinnostavia kirjoja :D

    VastaaPoista
  15. Listat on tehty rikottaviksi! ;) Suuntaa antavia viivoja itsekin olen piirrellyt, mutta noudattaminen saattaa epäonnistua, seuraava lukukirja kun valikoituu puhtaasti sen hetkisellä fiiliksellä. Eilen mm. oli pakko napata kirjastosta mukaan toinen Hercule Poirotin seikkailu, koska edellinen oli lukukokemuksena niin nautittava. Eikä se kuulunut "suunnitelmiin" :D

    Olen pitkään aikonut tarttua myös Slaughteriin, mutta sanoppa, mistä aloittaa? En siis ainoatakaan ole lukenut, ja jospa nimi olisi enne... Garpin maailma odottelee myös täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, niin sen pitää ollakin ^:D Kaikki minun listani ovat vain "suuntaa-antavia", koskaan ei tiedä mikä aarre tulee vaikkapa kirjastoreissulla vastaan!

      Slaughterilla on kyllä melkoinen nimi dekkarikuningattareksi ;) Voi apua, mistähän mikäkin sarja lähi liikkeelle... Muistaakseni Kivun jäljet on uusimman sarjan aloitusosa, pisin sarja alkaa Sokaistulla. Suosittelen!

      Poista
  16. Listafriikki täällä moi!

    Mulla on kotona hyllyt ja pöydät täynnä luettavien pinoja eri teemojen mukaan. Sitten keksin taas uuden teeman, ja taas uuden teeman. Jaksan alun ja ryhdyn suorittamaan uutta.


    Ei voi mitään, mä olen asioiden suunnittelija. Töissäkin rakastan eniten suunnitelmia =) (eihän ne siis toteudu koskaan, mutta sitten voi ottaa voimaan varasuunnitelman ;)

    VastaaPoista
  17. Mari a, hih, "eihän ne koskaan toteudu"... Samat! Mutta jotain suuntaa-antavaa listausta on silti kiva laatia :D

    Kävinkin syksyn lukusuunnitelmasi lukaisemassa, paljon meillä on - yllättäen - samoja kirjoja tulossa!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥