Marko Leino; Epäilys

Tammi 2004, 514s.

Me valitsemme elämämme, mutta valitsemme useimmiten väärin. Niin kuin lottonumerot ovat meidän valintamme. Valtaosa vääriä ja aina. Pitäisi olla tyytyväinen, jos elämä tuntuu edes neljältä ja varalta. Edes kerran kuukaudessa. Vuodessa.


Marko Leinon Epäilys katkaisi pitkän dekkarittoman putkeni, minä kun luin kirjan ennen Varjojen huonetta ja näin ollen bloggausjärjestys on mitä on. Järjestäytymätöntä nyt ainakin. Epäilys tarjosikin silkkaa lukemisen juhlaa. Myönnettäköön, että olin kaivannut genreä mutta myönnettäköön myös se, että Leino kirjoittaa kuin piru. Hän koukuttaa ja luo jännittäviä tarinoita, joissa on kuitenkin syvyyttä siinä määrin, että varsinkin psykologisten trillereiden ystävät varmasti kirjailijaa rakastavat. Tai tulevat rakastamaan, elleivät vielä ole häneen tutustuneet.

Minulla oli mennä Markot sekaisin, kuvittelin lukeneeni häntä jo aiemmin, mutta vasta Saastaan tutustuttuani tajusin, että Leino ei suinkaan ole Kilpi (voi nolous!). Molemmat kirjailijat ovat aivan huippuja, mahtavia, ja nyt luettuani tältäkin Markolta kaksi teosta, voin sanoa myös rakkaita.

Tavallaan Epäilys on melko perinteinen suomalainen poliisitarina, mutta siinä on myös toinen taso. Pelottava, synkkä, mystinen. Ja näistä molemmista kirjailija ammentaa melkoisen tarinan.

Teos alkaa Preludilla, joka on vähintäänkin hämmentävä. On itsemurhakirjettä, sairasta lahkolaisuutta, petollisuutta, järkyttävää lapsuuden kuvausta. Sitten teos varsinaisesti alkaa 1. luvulla nimeltänsä Helvetti. Alun linkit ja mutkat selvenevät ja kirjan edetessä palaset loksahtelevat paikoilleen.

Kirja kertoo Markus Falckista, syyllisyyden kanssa kamppailevasta sympaattisesta rikoskomisariosta, joka ryhtyy selvittämään Lauttasaaresta löydetyn kauniin naisen murhaa. Kroppa viestii rajusta väkivallasta, mahtaako kyse olla käsistä karanneesta raiskauksesta vaiko jostain ihan muusta?


"Markus, oletko sä ok?"
"En ole. Mutta sillä ei ole nyt mitään merkitystä. Ja jos rehellisiä ollaan, niin en mä ole koskaan ollutkaan", hän vastasi. "Mutta ei se ole oikeastaan iso ongelma. Isompi ongelma on se, ettei tämä saatanan maailma ole ok. Mennäänkö portaita?"

Epäilys kertoo myös Arto Vaarasta, melkoisen kierosta yksityisetsivästä, joka ryhtyy seuraamaan miestä, jota nainen epäilee pettäjäksi. Miten nämä kaksi tapausta liittyvät toisiinsa? Hyvinkin arvaamattomalla ja yllätyksellä tavalla, jota edes tällainen paatunut jännärifanaatikko ei osannut odottaa.

Täytyi pitää koko ajan mielessä, että elämä nyt ylipäätään oli loppuen lopuksi kaikessa korniudessaan kuin kupillinen kauan seissyttä kahvinlitkua happamalla kevytmaidolla. Isoja asioita tapahtui ainoastaan valkokankaalla ja vammaisessa mielikuvituksessa.

Epäilys on ennen muuta kirja epäilyksistä. Siinä sivutaan monia tärkeitä aiheita perheväkivallasta uskonnolliseen alistamiseen. Kivusta, jolla on juurensa syvällä lapsuudessa. Tämänkin parissa sain ihanan lukuflow:n, jota on toisinaan vaikea saavuttaa. Mutta jos sen kyytiin pääse, on suurin piirtein taivaissa, vaikka kirjan lukujen nimet liikkuvatkin enemmän alakerran puolella. Aivan loppua lukuunottamatta.

Mielenkiintoinen ja hieno teos jälleen Leinolta! Mietin etukäteen, ettei kirja voisi mitenkään upean ja puhuttelevan Saastan tasolle yltää, mutta kylläpä vain ylsi. Näin taitava kirjailija ansaitsisi valtaisia blogisavuja!


Tai ehkä he halusivatkin kiiruhtaa halki puiston siksi, etteivät he olisi nähneet ja joutuneet pysähtymään ja myöntämään olevansa jo syntymällään tehneet peruuttamattoman sopimuksen kuoleman kanssa - ja kaiken sen kiireen olevan loppuen lopuksi yhtä tyhjän kanssa: yhtä tyhjyyden kanssa.