Anna Jansson; Amorin kiehkurat

Ödesgudinnan på Salong d' Amour 2014, suom. Vappu Vähälummukka ja Gummerus 2014, 317s.

"Minua jännittää ihan kamalasti, mutta siitä tulee hurjan hauskaa. Minulle soitti joku Jonna Bogren -niminen toimittaja. Hän halusi kirjoittaa jutun minun ja Henryn rakkaustarinasta, siitä miten yli kahdeksankymppisenäkin voi vielä löytää rakkauden. Mutta sanonpahan vaan, että rakastuminen tuntuu kahdeksankymppisenäkin ihan yhtä hermostuttavalta ja kutkuttavan ihanalta kuin teini-ikäisenäkin."

Osallistuin facebookin lukuhaasteeseen, jossa tarkoitus lukea lokakuun ajan vähintään 30 sivua päivässä. Minulle tyypilliseen tapaan homma lähti lapasesta. Antauduin täysin lukumanian kouriin, mikä sinällään on varsin mukavaa, mutta myös postauspinoja kasvattavaa. Pitäisi osata kirjoittaa yhtä nopeasti kuin lukee!

Ruotsalainen kirjailija Anna Jansson on monille entuudestaan tuttu Maria Wern -dekkareista, jotka sisältävät kutkuttavan paljon huumoria. Tällaisena pimeänä ajanjaksona lääkitsen syysmasennusta kevyellä, pinkillä, pirskahtelevalla kirjallisuudella. Eli suoraan sanottuna, luen hömppää. En tosin jaksa sitäkään kovin kauaa, mutta välipalana chick-lit toimii mainiosti. Kuten myös Amorin kiehkurat.

Jansson sijoittaa elämällä iloittelevan tarinansa kampaamoon, mikä on miljöönä nappivalinta. Lukija pääsee kurkistelemaan erilaisten asiakkaiden elämiin, varsinkin rakkaushuoliin, joita päätähti kampaamon omistaja, Angelika toimeliaasti ratkoo. Siinä missä kampaukset laitetaan uuteen uskoon, usein myös ihmissuhteetkin. Omaa menetystään Angelika lääkitsee auttamalla muita. Mikä on toki jaloa ja palkitsevaa. Seuranaan hänellä hyörii hiusalalla loistava, muutoin suloisen uusavuton Ricky. Joka ei, yllättävää kyllä ole stereotypinen homo, ei homo ollenkaan.

Romaani on jaoteltu napakalla otteella nimettyihin lukuihin, tässä omat suosikkini

Voi jumankauta, sanoo Ricky

Syön, olen siis olemassa

Kaikkiin hetkiin ei tee mieli tarttua

Hautausurakoitsijat kuoriutuvat kosteikoista

Absintti ei ole nynnyjen juomaa

Aika kuluu ja me vielä pahemmin

Ja mihinkäs dekkarikuningatar karvoistaan pääsisi! Mahtuu tarinaan mukaan myös murha...

En voi sanoa tuntevani genreä siinä määrin, että voisin tässä henkseleitä paukutellen tekstiä ruotia. Minusta tarina kuitenkin toimii. Kantaa. Hauskuttaa. Viihdyttää. Janssonin ote on ihanan itseironinen ja leikittelevä, ryppyotsafiiliksellä tähän ei kannata tarttua. Tai ehkä kannattaakin, romaani kun voi kevään tuoksuilla ja omintakeisilla persoonilla herätellä jopa hymyilemään.

***

Teoksen on lukenut ainakin Kesän lapsi