Terhi Rannela; Taivaan tuuliin

2007 Otava, 282s. (pokkari)

Kuolema on kenties suomen kielen kaunein sana. Kuo-le-ma. Sen keskellä on jotakin hyvin elävää ja ristiriitaista, käskymuoto olla-verbistä: ole.


Taivaan tuuliin alkaa näennäisen helposti, kepeästi ja lapsenomaisesti tarinalla pienestä Aura-tytöstä. Aurasta, jonka elämä muuttuu tavallisen turvallisesta kaaottiseksi painajaiseksi; Auran äiti kuolee. Isä muuttuu tapaturman ansiosta etäiseksi, hän lakkaa käymästä suihkussa, polttaa sisällä ja kiskoo viinaa. Pian pieneksi kutistunut perhe joutuu muuttamaan, ja Aura vaihtamaan koulua. Uudessa koulussa tytön epämuodikkaat vaatteet, likaiset hiukset keräävät huomiota - eikä suinkaan positiivista sellaista.

Kuten niin moni tässä yhteiskunnassa hiukankaan massasta poikkeava lapsi, myös Aura joutuu koulukiusaamisen uhriksi. Ei riitä, että luokan pissikset ja poika, johon Aura meni vielä ihastumaankin piinaavat Auraa, myös opettaja ottaa hänet silmätikukseen. Näistä lähtökohdista tyttö kasvaa auttamatta vinoon.

Hänessä kytee katkeruus, viha, kostonhimo. Hänestä tulee yhden tytön armeija vastaan muu maailma. Sillä kuten teoksesta käy ilmi, kukaan ei lopulta pidä Aurasta. Ei edes hänen oma isänsä, ei lukion opettaja, jonka kanssa tyttö yrittää ystävystyä. Ainoa tuki Auralle on hänen isovanhempansa, jotka hekin ajan myötä kuolevat. Kirjeet äidille välttävät Auran kipua ja kaipuuta. Kirjeet, jotka eivät tietenkään koskaan saa vastausta.

Kun Aura sitten tapaa vanhemman miehen, kauniskasvoisen Henrin, joka kannattaa samoja aatteita kuin Auran palvoma "sijaisäiti", terroristi Ulrike Meinfhof, on piinallisen loppunäytöksen aika...

Tämä on kolmas ihanalta Terhi Rannelalta lukemani teos, ja olen aivan myytyä naista. Rannela kirjoittaa yksinkertaisesti, mutta kauniisti aiheista, jotka eivät taatusti jätä kylmäksi. Taivaan tuuliin kuvaa järkyttävällä tavalla, mitä manipulointi yhdistettynä koulukiusaamisesta johtuviin arpii, voi yhdessä tehdä. Logiikka on teräväpiirteisyydessään mustaa, ymmärrettävää.

Auran tarina on ruma mutta puhutteleva. Hyvänen aika! Terhi Rannela on kohoamassa hurjaa vauhtia yhdeksi suosikkikirjailijoistani!


Uskon, että elävien ja kuolleiden välillä vallitsee sanaton yhteys. Vaatii vain herkkyyttä kyetä aistimaan se. Ovi meidän maailmojemme välillä on ohut, kuin kuiskaus. Luulen, etteivät kaikki pysty tuntemaan sitä. Ne, jotka pystyvät, tietävät, ettei kuolema ole viimeinen piste. Muuten siteeni sinuun olisi katkennut jo vuosia sitten. 



Kirjasta on blogattu hurjasti, kuten kertoo Google.