 |
| Otava 2014, 329s. |
Mama Mojo on mojova pläjäys kesää, rallia, vauva-arkea, glamouria keskelle räntäsateita. Tapasin Kirjamessuilla (joihin näemmä jatkuvasti palaamme) ihastuttavan Laura Paloheimon. Räiskyvän iloisella ja positiivisella asenteella varustettu Laura sai minut tekemään vielä kerran piipahduksen chick-litin puolelle. Hänen uusimpansa tuntui äiti-ihmisestä helpoimmin lähestyttävältä.
Ja välitön kirja onkin. Se kertoo Klaukkala -teoksesta (lukematta!) tutusta Juliasta, joka on nyt saanut esikoistyttärensä. Pikkuinen prinsessa valloittaa mutta, kuten vauvat yleensä, myös valvottaa. Pieni perhe ei pääse rauhassa totuttelemaan uudenlaiseen arkeen, vaan elo käy haasteelliseksi Julian miehen, Timpan mekaanikkouran myötä. Työt suuntautuvat kesän rallitapahtumaan. Sinne sitten koko perheen voimin asuntovaunua asuttamaan. Mutkia tulee matkaan niin anopin, kuin Timpan exän suunnalta. Mukaan mahtuu suuria persoonia, jotka tekevät Julian elämästä juhlaa. Tai painajaista.
Romanttisen komedian tavoin pääpari ajautuu väistämättä etäälle toisistaan ja loppuratkaisunkin voi arvata. Yllätyksellistä sen sijaan on Paloheimon käyttämä heleä kieli, runsaat tapahtumavyöryt, jotka, jos eivät aivan ääneen naurata, niin ainakin hymyilyttävät. Lauran omistama vintagevaate-puoti, jonne nainen sivujen edetessä palaa, edustaa arvomaailmaltaan kierrätystä. Persoonallista kauneutta.
Koko lapsuuteni olin seurannut tavallista perhe-elämää vain sivusta, ja perheestä oli tullut jotenkin ihmeellinen käsite. Ja nyt, kun minulla vihdoin oli oma perhe, olivat elämänhallinnan ainekset sirpaleina levällään. Kuin kaleidoskoopissa - sillä erotuksella, että tämä kuva ei ollut kaunis vaikka sitä pyöritti kuinka.
Mama Mojo ei sisällä pelkkää hömppäilottelua, vaan se käsittelee myös vakavampia aiheita. Äidin väsymystä ja hämmennystä uuden elämän edessä: vaikka vauvan pukisi glitterpotkareihin, ei se tee pientä otusta yhtään sen kesymmäksi. Ja juuri silloin, kun miestä eniten tarvittaisi, viekin oma ura voiton. Entä sitten lapsettomat, omaperäiset ystävät? Jos rakennekynnet ovat lähempänä sydäntä kuin vauvan pullukkatassut, ymmärrystä ei ehkä entiseen malliin heru.
Olin noudattanut äidin uutta linjausta, ensin jälkkäri ja sitten pääruoka. Ahmin jäätelöannosta, joka romahtaisi koska tahansa, mutta toisaalta niin romahtaisin minäkin.
No niin. Nyt on piipahdettu chick-lit:n maailmassa ja teen pikku hiljaa paluuta omimmille alueilleni. Mitä jäi käteen? Ajattelin ennakkoluuloisesti, että tämän lajityypin teokset sisältävät pelkkää hattaran makuista höttöä. Kyllä kirjoissa selkeää sanomaakin on, ja etenkin Paloheimon laadukkaasta kerronnasta nautin. Kannattaa kokeilla!
***
Toisaalla teoksen ovat lukeneet ainakin
Mari A
Päkä
Äiti yrittää
Krista
Olipa jälleen kerran ihana bloggaus, kultaseni! Laura oli tosiaan messuilla niin ihanan energinen kuin voisi kirjojen perusteella kuvitellakin, ja niin pinkki. <3 Voi että miten olen iloinen että tapasimme hänet! Ja olen niin iloinen että luit tämän, ja pidit. :)
VastaaPoistaNiinpä, nimenomaan Laura oli ihanan enreginen ja pinkki!! <3 Voi kun oltaisi tajuttu kuva näppästä mutta ei... Minäkin olen iloinen, messut avarsivat lukuelämää runsaasti!
Poista