Sinikka Nopola; Eilan, Rampen ja Likan parhaat

WSOY 2014, 436s.

RAMPE
Montako taulua täälä viälä o?

EILA
Tässä huaneessa on ny semmosta morernimpaa. Tän nimi on Myrsky.

RAMPE
Mää en nää kyä missään vaahtopäitä.

EILA
Tää on Kukkotappelu. Siinon kato keskellä punasta, niinku kukon heltta.

RAMPE
Missä? Mää en kyä huomaa.

EILA
Kuuliksää, kun toi opas sano, että tässä näyttelyssä näkyy Tuuve Janssonin kehitys maalarina. Nuarena sillä oli viälä jotain hahmoo, mutta sitten he hahmot niinkun häipy.

RAMPE
Se ei oo kyä kehittyny välttämättä yhtään parempaan suuntaan.


Kyä se nyt vaan on niin, että edelleen Kirjamessujen jälkimainingeissa liikutaan. Kuten postauksestani ilmi käy, saimme brunssin merkeissä tutustua mm. ihanan Sinikka Nopolan uuteen teokseen, josta löytyy viiden Eila & Rampe & Likka -kirjojen mehevimmät hetkautukset. Haastattelun perusteella teos vaikutti ratkiriemukkaan salaviisaalta, joten pakkohan romaani oli lukuun ottaa. Näin synkeänä vuodenaikana, kun jouluun tuntuu olevan ikuisuus (ja minne tämä maailma yhtäkkiä kadotti kaikki värinsäkin?), on tämän kaltaisille teoksille tilausta. Näitä saisi oikeastaan suositella ihan viralliselta taholta kirkasvalolamppujen ohella kaamosmasennusta selättämään.

Kirja kertoo siis nimensä mukaisesti hämäläispariskunnasta, Eilasta ja Rampesta, sekä heidän tyttärestään Likasta. Teos koostuu hyvin lyhyistä luvuista, joissa käsitellään milloin mitäkin aihetta maan ja taivaan väliltä hirtehishuumorilla ja suomalaisille tyypillisellä vaatimattomalla asenteella. Itsestä ei saa pitää meteliä, parasta mitä huomaamattomammin täällä onnistuu elämänsä taarustama. Näin Rampe, niin tyypillinen mieshenkilö. Eilasta löytyy enemmän ruutia, ja hän on ottanut selkeästi aseman perheen päänä. Tämä näkyy asenteesta, "päsmäröinnistä" tytärtään ja miestään kohtaan. Toisaalta Eilassa on myös lämpöä ja ruuan hän pitää aina pöydässä. Likka on kirjan alussa pieni, jotenkin altavastaava tyttö, mutta hän kasvaa sivujen myötä omaksi, persoonalliseksi itsekseen.

Minähän en ole aiemmin kirjalijan runsaaseen tuotantoon tutustunut, mutta tulen takuulla mokani korjaamaan. Nopolan teoksessa on samaa lutuista vanhan ajan henkeä kuin esimerkiksi Mielensäpahoittajassa. En voi olla vertaamatta näitä kahta! Molemmat kirjat jättivät hyrisevän hyvänolon tunteen, sekä onnistuivat herättelemään ajatuksia erityisesti perheiden sisäisistä konflikteista sukupolvien välisiin eroihin saakka.


MÖKKIVIERAAT
Mitä niitä rupee hyysäämään.

MÖKKIVIERAILUT¨
Jaa että mää lähtisin sinne itikoitten syötäväks?

RAKKAUS
Jaa kesäheila? Kyä ne on kaikki menny jo alkukesästä.

KUOLEMA
Kyä se ois paree kualla keväällä ettei tarttis sitten haikeena kattella kesää.


Hykerryttäviä lukuhetkiä Nopolan parissa! Jos ette jaksa koko sarjaa läpi käydä, tässä oivallinen täsmälääke.

***

Teoksen on lukenut ainakin Krista