 |
| Into 2014, 257s. |
Typerät poikaset, eivät tajua, että kun minua suutelee, palaa suu. Kun hiuksiini tarttuu, tulee haavat. Kun minuun rakastuu, kuolee.
Varokaa, Emilie Silvia Grass on täällä. Rajuna, rivona, rujona. Niin kovin nälkäisenä. Kelmeän arjen peittämään avoliittoon repeää railo, punkean Herra Blumenin mentävä. Kun hän lähtee jättää hylkää, jää Emilie yksin asuntoon, jonka rauha on piloilla. Naapuriin muuttanut häirikkö soittaa tauotta rämisevää musiikkia, tunkeutuu rikotun alueelle ja pirstoaa sen vähän, mitä mielenterveydestä on jäljellä.
Emilie jää kiikkumaan järkyttävän kauniina ja punatukkaisena psykoosin partaalle. Hänen on niin nälkä, niin jano. Ja siitä alkaa metsästys. Miesten kirjaimellinen nielentä. Mitä nuorempaa lihaa, sen parempaa.
Hän rakasti lämpöä. Hän rakasti sitä että toinen oli lähellä. Että ei tarvinnut yksin jaksaa,vaikka oikeastaan mitään jaksamista ei ollut. Oli vain mauttomaksi levähtänyt arki.
Jo Maaria Päivisen edellinen romaani osoitti, ettei häneltä voi odottaa mitään kesyä ja kevyttä. Hänen tekstinsä ruoskii esiin vihaa ja raivoa. Siinä missä miehet ovat kautta aikojen orjuuttaneet, raiskanneet, huoritelleet naisia, on nyt naisten aika tarttua vallan kahvaan. Räiskyvän Emilien muodossa. Mutta kuinka pitkälle yltävät koston juuret. Kuinka kauan sen jäätävällä liekillä elää.
Pikku hiljaa miesten myynti ja heidän raatelunsa näivyttää päähenkilön lähes hengiltä. Tahtooko hän lopulta pahaa? Tahtooko hän vain sitä, mitä jokainen meistä sydämessään; tulla rakastetuksi, hyväksytyksi. Ja vielä, tulla raskaaksi.
Hänen tuli ikävä kotiin, vaikka kotonahan hän oli, siinä seisoi miehen pitelemänä hieman vinossa, viinintuoksuisena. Hän halasi takaisin pitkällä hartaalla tavalla. Se oli hänen toinen vikansa, kyky olla päästämättä irti.
On nälkä, on jano on jossain määrin loogisempi teos, kuin Pintanaarmuja. Tekstiltään se on yhtä runsaan kiihkeä. Vaikka romaani on itsessään ruma, on se kieleltään kuin kaunein koru. Runo, jota lukee ahmimalla.
Kiitos Maaria jälleen hätkähdyttävästä lukukokemuksesta!
Ja mitä hän toivoi eniten: syliä, johon voisi pysähtyä. Jossa itkeä suru pois.
***
Kirjan on lukenut myös Krista ja Leena Lumi
On nälkä, on jano, on selvästi ehyempi, rakenteellisesti tiiviimpi teos kuin Pintanaarmuja. Tällä kirjalla Maaria lähestyy jo maailman kirjallisuuden lukijoita.
VastaaPoistaKuka haluaa mitään kesyä? Mitä iloa on haaleassa kylvyssä? Mitä nautintoa on veteen sekoitetussa viinissä? Maaria on kirjailijana rock. Tyylillä.
<3
Niinpä Leena, teos oli ehkä kerronnaltaan "helpompi" mutta ei yhtään kesympi! Maaria rokkaa!
VastaaPoista<3
Huh mikä kirja! Totta turiset, ei Päiviseltä mitään kesyä ja laimeaa voisi odottaakaan. Kirjan jälkimaku vain vahvistuu kun lukemisesta on muutama päivä. Pintanaarmuja pysyttelee kuitenkin edelleen minulle ykkösenä Päivisen tuotannosta.
VastaaPoistaIhan totta, Villis, jälkimaun voi tuntea vieläkin, vaikka lukemisesta jo aikaa. Upea romaani, lisää Päivistä! :)
Poista"Siinä missä miehet ovat kautta aikojen orjuuttaneet, raiskanneet, huoritelleet naisia, on nyt naisten aika tarttua vallan kahvaan."
VastaaPoistaMitä tällä tarkoitetaan? Esim. seksityöläisiä orjuuttavat sekä nais- että miespuoliset rikolliset. Jos puhutaan yleisesti, niin koskaan eivät ole miehet orjuuttaneet naisia, vaan kyse on ollut yhteisön asettamista sukupuolirooleista, jotka orjuuttivat sekä miehiä että naisia erilaisin velvollisuuksin, miehiä orjuutetaan edelleen mm. asepalveluksella, avioliiton automaattisella isyydellä, sekä pakkovanhemmuudella jota naisilla ei ole adoption ja abortin takia.
Miehet eivät ole kollektiivisesti mitään raiskaajia. Hyvin pieni osa miehistä on raiskaajia, myös pieni osa naisista on raiskaajia. Naisraiskaajia on vähemmän, koska raiskaaminen saattaa olla helpompaa ja helpompi miehen omaksua. Suurin osa naisten raiskaamista miehistä, ei edes itse tajua tulleensa raiskatuksi, eikä toisaalta nainen tajua raiskanneensa. Toinen vain miettii miksi seksistä tuli niin helkkarin paha olla... hyväksikäytetty, halpa, ikävä ja pelottava olotila. Koska miehiä raiskataan läjäpäin myös vankiloissa ja sodissa, niin raiskaus koskettaa aika vahvasti myös miessukupuolta uhrina.
Huorittelun vastine miehille on rassukka-, neitsyt- ja homotteluretoriikat. Kun naisten seksuaalisuutta on aina pyritty kahlitsemaan huorittelulla, niin miesten seksuaalista arvoa on aina pyritty polkemaan häpeäretoriikalla, joka kohdistuu seksuaaliseen menestykseen. Neitset nainen on kuin korkein aarre päällä maan, kun taas neitset mies on alin luuseri mitä voi olla.
Jos asioita katsoo oikein kunnolla, monet asiat näyttäytyvät kovin uudessa valossa. Pääasia on muistaa, että pahuus tai hyvyys ei ole sukupuolesta kiinni, sukupuoli vain luo puitteet ja määrää keinot.
Kirjaa en ole lukenut, mutta voisin arvata että kirjailija on vahingossa päässyt hyvin lähelle naisellisuuden pimeää puolta, vaikka tarkoitus on varmaan esittää nainen tekemässä miehistä pahaa. Muistaakseni 90-luvulla, kun feminismi ei vielä ollut mediassa niin vahvoilla, oli lehdessä juttu kuinka rikkaat länsimaiset naiset matkustavat ulkomaille harrastamaan seksiä nuorten poikien kanssa. Seksuaalisesti kyvyttömille esiteineille annettiin jonkinlaisia hormonipiikkejä kyvykkyyden lisäämiseksi. Muista tämän jutun erittäin hyvin koska olin silloin itse herkässä iässä. Eli ei se ole sukupuolesta kiinni, vaikka asia siihen vaikuttaa. Maailma on raadollinen kaikille.
Kiitoksia kommentistasi! Ymmärrän pointtisi, pahuus ei ole kiinni sukupuolesta, vaan se asuu jokaisessa meissä. Kuten historia osoittaa, naisen asema on kuitenkin aina ollut heikompi kuin miehen.
PoistaSuosittelen lämmöllä teokseen tutustumaan!
Tästä olen hieman eri mieltä. Varsinkin nykyaikana länsimaissa asia on yleensä toisin päin. Jossain maissa naisilla on selvästi huonommin asiat, mutta niissä maissa on myös äärimmäisen vaativa miehenmalli. Tulkitsemme historiaa hyvin feministisesti, mieskärsimykset ovat usein piilotettu titteleiden ja velvollisuuksien taakse... naiset olivat viattomia siviilejä kun miehet olivat muka kaikki juonessa mukana, ylpeitä sotureja jne. jne. miehiin kohdistuvista kunniamurhista ja pakkoavioliitoista ei juuri puhuta. Esim. pakkoavioliitoista, jotka kohdistuvat musliminuorissa niin miehiin kuin naisiin, puhutaan usein vain naisten kohtaloista, koska yleinen näkökulma on, ettei miehet koskaan naisesta kieltäydy.
PoistaEi tästä tämän enempää, halusin vain tuoda esille sen kuinka vahvasti värittynyt on se yleisesti hyväksytty näkökulma sukupuoliasioissa. Olemme edelleen erittäin miessukupuoliseksistisiä, pidämme tätä seksismiä niin normaalina, että emme edes huomaa sitä.
Ajattelin kyllä tutustua kirjaan jossain vaiheessa, vaikka naisten kirjoittamat seksuaaliset teemat ovat yleensä minulle hieman liian raakaa tavaraa, mutta sukupuolidynamia, perheväkivalta ja tasa-arvo ovat kiinnostavia ja tärkeitä teemoja minulle.
OH GOD SAVE THOSE POOR LADS!!!
Poista