maanantaina, joulukuuta 21, 2015

Vuosi 2015 (kirja)paketissa






Joulu se tulla jollottaa, kuten sillä on tapana, aina tähän aikaan vuodesta. Leppeän rauhan laskeuduttua tämän juhlanalusajan kammottavan tuseeraamisen jälkeen (miksi aina tulee kiire, miksi, miksi on raahauduttava paniikkikohtaus kurkussa automarkettihelvetteihin?), on aika suudella rakkainta, aikaa kirjoille. Kuitenkin tahdon rauhoittaa myös blogieloa pyhäpäiviksi, ja näin ollen naputella ne vuoden parhaimmat talteen jo ennakkoon.


Vaikka tehtävä on joka vuosi vaikea, tänä vuonna se on ehkä vaikeampi kuin koskaan. Ovathan kustantamot (kiitos!) tarjonneet meille aivan mahtavan lukuvuoden! Paljon on julkaistu tuttujen sarjojen uusimpia osia, uutuuksia tutuilta kirjailijoilta. Mutta tämä vuosi on ollut minulle nimenomaan löytöjen vuosi. Olen yrittänyt laajentaa kohtuu suppeaa lukumakuani, lukea vähemmän jännäreitä, enemmän kaunoa, enemmän dystopioita, jopa kauhua... Suosittelen jokaista lukijaani tekemään toisinaan loikan mukavuusalueeltaan - se kannattaa.


Mutta, koska ne pahuksen joulukiireet hönkivät tässä ja nyt niskaan, mennään asiaan. Minähän olen melkoinen tunnehuuru persoona, mikä tietysti heijastuu myös siihen, kuinka kirjat koen, ajattelin TOP 10 -listan sijaan kokeilla jotain muuta.


Tässä kirjalliset tärpit

Vuoden 2015

* koskettavin lukuelämys

* positiivisin yllättäjä

* huimin suomalainen jännäri


Ihmismieli on niin kovin yksinkertainen. Tuskin on olemassa tilannetta, johon se ei pystyisi mukautumaan. Se osaa sulkea pois ilmiselviä asioita, jotka eivät sitä miellytä. Se osaa unohtaa kipeitä muistoja, ja itselleen valehtelussa se on varsinainen mestari. Ehkä juuri tässä piilee tuon laitteen ihmeellisyys. Se on ohjelmoitu vain yhtä tehtävää varten. Se on ohjelmoitu selviytymään. (Pasi Pekkola - Lohikäärmeen värit)


* ehjin avioliittoromaani

* pelottavin käännös jännäri

* rohkein lukuromaani


Keho astui kehiin kun sanoista ei ollut apua. Ihmisen kosketuksen typerä kaunopuheisuus. Se oli sekä kärsimyksen myöntämistä että kieltäytymistä antautumasta sille. Lihan ja veren nöyrä sakramentti sanoi: Vaikka ei olisi mitään sanottavaa, et ole yksin. Et ole yksin. (Saul Black - Tappamisen pitkä oppimäärä)


* koukuttavin trilleri

* hyytävin trilogia

* sydämenmurskaaja

* vuoden paras kirja


Päätökset, joita teemme, ovat tuskin koskaan selkeitä tai ehdottomia. Pikemminkin me ajaudumme niihin, teemme elämää mullistavia, sen suuntaa lopullisesti muuttavia päätöksiä tilanteissa, joissa yhtä hyvin voisimme päättää toisin. (Elina Hirvonen - Kun aika loppuu)






Rauhallista ja kirjaisaa joulua teille kaikille, pitäkää villasukat jalassa ja lukulasit kätösten ulottuvilla!


Rakkaudella,

Annika


12 kommenttia:

  1. Oih mikä kuva, mistä sinä tuon alakuvan olet temponut?
    Minäkin tein viimeiset kirjapostaukset ja ajastin kolme ihan muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, mieheni ottama kuva on, kerron että sai kehuja :) Ihanaa joulua sinulle!

      Poista
  2. Hieno tärppilista, jossa on monta minulle tuntematonta nimeä (vaikka parhaani mukaan yritän pysyä ajan hermoilla mukana! :D) No Stonerin sentään olen lukenut ja Parempaa väkeä olisi tarkoitus lukea, kun sen käsiini vain saan.

    Rauhaisaa joulun odotusta myös sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, voi että, sulla on mahtavia lukuelämyksiä tiedossa, olen melkein kade :D Nauti!

      Kiitos samoin sinulle :)

      Poista
  3. Vuoden parhaasi on minullakin kyllä parhaita koko vuonna lukemiani. <3 Ja sydäntenmurskaajasi kosketti.

    Hyvää joulun aikaa, Annika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihana kuulla! Odotan sinun listaasi...

      Sitä samaa <3

      Poista
  4. Ehjin avioliittoromaani, rohkein lukuromaani ja vuoden paras samat <3

    Ihanaa joulua sinulle Ihanainen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niinpä, niinpä :) pitäisi hankkia Kylmä saari omaan hyllyyn.

      Ihanaiselle myös, kaunista joulua <3

      Poista
  5. Kiinnostava lista, monta tuttua ja hyväksi havaittua, mutta vielä useampia vieraita. Pitänee tutustua. :) Sinun vuoden parhaasi on minun Virallinen Joulukirjani. :)

    Hyvää joulua, Annika! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, voi miten ihana kuulla! Odotan innolla mielipiteitäsi kirjoista :)

      Ihanaa tapaninpäivää sinulle <3

      Poista
  6. Ehjin, rohkein ja koskettavin, samaa mieltä! Pelottavinta en ees uskaltaisi kokeilla. Hienoja kirjoja olet lukenut vuoden mittaan ja hienosti niistä kirjoittanut, juttujasi on ilo lukea!

    VastaaPoista
  7. Arja, kiitos kommentistasi! Tällaisten takia bloggaan <3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥