perjantaina, heinäkuuta 15, 2016

Håkan Nesser; Carmine Streetin sokeat


Maskarna på Carmine Street 2009, suom. Aleksi Milanoff ja Tammi 2016, 292s.


Sarah oli onnellinen lapsi. Uskallan väittää niin, ja samaan aikaan kun kirjoitan tämän, ikkunaan pöytäni yläpuolelle tömähtää jotakin - lintu tai pallokentältä karannut pallo, vaikea sanoa, mitään jälkeä ei näy - kohotan katseeni ja lasken sen taas; tuijotan neljän sanan lausetta, jonka äsken muotoilin, ja kavahdan valitsemaani aikamuotoa ja sitä miten automaattisesti käytin sitä.
Sarah oli onnellinen lapsi.


Håkan Nesser, sinä monen rakkaan lukijakollegani ylistämä ruotsalainen kirjailija, joka aiemmin olet ikään kuin luisunut käsistäni. Eipä sillä, että olisin aiemmin yrittänyt teoksiisi tutustuakaan. Ja kun Carmine Streetin sokeat alkoi vilahdella yhä useammin blogeissa suoran suitsutuksen saattelemana, en voinut enää kaunisnimiseen uutuusromaanisi olla tarttumatta.

Niinhän siinä sitten kävi, että se oli ainakin minun osaltani, rakkautta ensisilmäyksellä. Melankolisen rauhallisesti, ja ah niin viisaasti kerrot tarinan syvältäviiltävästä surusta. Kivusta, jota ei räiskitä silmille, vaan joka matelee rivien väleissä niin pakahduttavana, kuin se vain voi lapsensa kadottaneella isällä ilmetä.

Kyllä, katoamistapaus meillä taas tässä, mutta siinä missä aiemmin äimistelemäni Kadonneet hiipui epävarmuuden sokkeloihin, osaa Nesser tuoda tarinansa tuoreesti. Kirja ei pidä sisällään yhtään sanaa, jota ei olisi tarkoin harkittu. Lähes runollinen Carmine Streetin sokea kosiskelee onnistuneesti myös maagista realismia.


Sillä vaikka hiljaisuus voi olla merkki yhteisymmärryksestä, se voi kätkeä sisäänsä muutakin. Esimerkiksi vastakohtansa, ja siirtyminen rajan toiselle puolelle voi tapahtua niin hienovaraisesti, että sitä ei ehdi tajuta ennen kuin on jo liian myöhäistä ja huomaa yhtäkkiä olevansa vihollismaalla.


Avioliittoromaaninakin kirjan voi lukea, mikä suhteen riipisi rikki pahemmin kuin oman tyttären katoaminen, varsinkin kun vain toinen vanhemmista oli tapausta ikkunasta todistamassa. Erik Steinbeck, kirjailija ja tarinankertoja. Neljävuotiaana kadonneen Sarahin isä.

Taiteilijavaimo Winnie käsittelee suruaan maalaamisen ja vaikenemisen kautta. Lisäksi hän uskoo vakaasti Sarahin olevan elossa. Mikä on se hirvittävä salaisuus, jota Winnie kantaa mukanaan?

Lukujuhlaa, toteaa takakannessa Gefle Dagblad ja näihin sanoihin yhdyn minäkin. Myönnän myös hakeneeni heti kirjastosta lisää Nesseriä...



Näen unissani juuri niin kuin näin hänet todellisuudessa ja ajattelen samalla, mitä ajattelin silloin.
Hetki on jo ohi.
En ehtinyt vangita sitä.
En ikinä ehdi vangita mitään.
Kaikki se, mitä näemme ja ihmettelemme ja mihin rakastumme, on jo tapahtunut. Hetki on jo häipymässä, lopullisesti ja peruuttamattomasti.


***

Ja täällä ne lupaamani muut blogiarviot; Leena Lumi, Krista, Susa, Anneli, Mummo matkalla.




9 kommenttia:

  1. Kiitos tämän kirjan löysin Nesserin! Carmine Streetin sokeat on tosiaankin myös aviliittoromaani ja trillerinä erittäin tyylikäs ja psykologinen. Ihastuin niin Nesseriin, nyt kun miehen vihdoin löysin, että luen jo kolmatta Barbarotti-kirjaa:) Lue sinäkin edes se Sukujuhlat...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Nesser on meille paljon dekkareita lukeville timanttinen löytö! Juuri tuo Sukujuhlat jo lainassa. odotan innolla, mitä pidät sarjan seuraavista osista ;)

      <3

      Poista
  2. Uusien kirjailijoiden löytäminen tuntuu aina mahtavalta! Mukavia mielenseikkailuja kirjastolainojen parissa 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanasti sanottu, mielenseikkailuja! Sellaisiahan nämä kirjakaverit tarjoavat, ja Nesser osaa asiansa <3

      Poista
  3. Uusien kirjailijoiden löytäminen tuntuu aina mahtavalta! Mukavia mielenseikkailuja kirjastolainojen parissa 😘

    VastaaPoista
  4. Håkan Nesser oli viime syksynä Turun Kirjamessuilla. On muuten uskomattoman mukavan tuntuinen mies:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella, että näin lempeän viisaasti kirjoittava mies osaa yleisönsä ottaa :)

      Poista
  5. Lopetin juuri Carmine Streetin sokeat ja pidin kirjasta. Eräs asia lopussa jäi vain vaivaamaan, osaisikohan joku selittää? :D Alla kysymykseni, joka siis spoilaa vähäsen!

    Spoilerivaroitus:
    *
    *
    *
    *
    --------------------------------
    Miten Erik pystyi tekemään s. 283 sen mitä teki (kerrottu sivulla 290)? Kun toinen oli aseistettu?

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kommentistasi ja erittäin hyvä kysymys, johon en kyllä vastausta keksi :) Ymmärrettävä lapsus tainnut nyt kirjailijalla käydä!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥