sunnuntaina, joulukuuta 11, 2016

Cilla ja Rolf Börjlind; Musta aamunkoitto


Svart gryning 2014, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom ja S&S 2016, 443


Aina kun rikkaruoho nyhdetään maasta, syntyy tilaa uudelle, terveelle kasvulle. Nyt Arildissa on hiukan perattu, toivottavasti se innostaa muita.


Bloggaukseni kulkevat taas nurinkurisessa järjestyksessä suhteessa lukujärjestykseeni. Kirjoitan yleensä siitä kirjasta, mikä milloinkin mielen päällä, ja nyt vuorossa viikko sitten lukemani ruotsalaisen kirjailijaparin Cilla ja Rolf Börjlindin Musta aamunkoitto. Nämä kaksi ovat vastuussa mm. Beck-elokuvista. Kummallista, kuinka kauan minulla kesti startata tämä sarja, nurinkurisessa järjestyksessä tietysti!

Musta aamunkoitto on Olivia Rönningistä ja Tom Stiltonista kertovien kirjojen kolmas osa. Aihe ei ole helppo, päinvastoin. Kun isoäidin silmä hetkeksi välttää, hänen vahtimansa lapsenlapsi murhataan hiekkalaatikolla. Adoptoitu, tummaihoinen pikkuinen. Millainen peto kykenee moiseen? Kun vastaavanlaisia murhia tulee lisää, heräävät epäilykset rasismista (miten ajankohtainen aihe!), sen rujoimmassa muodossa.


Mies istui pollarilla lähellä Rosenbadia ja tuijotti tummana vaahtoavaa merta. Kello oli yli puolenyön, ja hän ajatteli nukkea. Hän oli eilen ostanut sievän tummaihoisen nuken ja vienyt sen kotiin. Ikkunan luona, kuolleen ruukkukasvin vieressä hän oli riisunut sen, hän ei ollut koskaan ennen nähnyt alastonta nukkea.


Olivia Rönning on juuri palannut poliisintöihin, ja saa nihkeässä työilmapiirissä vielä nämä tutkimukset harteilleen. Samalla tuo neuvokas, rohkea nainen kokee olonsa kummallisen uhatuksi. Ihan kuin joku kulkisi hänen kannoillaan. Katselisi, vaanisi, odottaisi oikeaa hetkeä...

Tom Stilton, hyvin värikästä menneisyyttä kantava entinen poliisi, on saanut elämänsä jälleen hallintaan. Kodittomuuttakin kokenut herrasmies miettii edelleen murhattua prostitoitua, tapausta, jota ei aikoinaan saanut selvitettyä. Hataran johtolangan varassa Tom lähtee liikkeelle. Mennyt ja nykyisyys, voisiko niitä yhdistävän lenkin löytää.

Oliviasta ja Tomista, näistä kahdesta äärimmäisen erilaisesta, mutta silti sinnikkyydessään samanlaisista henkilöistä on tehty myös tv-sarja. En ollenkaan ihmettele miksi. Vetävää kerrontaa painavalla, ajatuksiaherättävällä sanomalla, kiehtovia henkilöhahmoja, mutta myös verisiä murhia. Näistä on Musta aamunkoitto tehty.


Pienellä tiivistämisellä teoksesta olisi saanut vieläkin paremman. Viihdyin kuitenkin kyydissä niin hyvin, että luen varmasti myös Nousuveden ja Kolmannen äänen jossakin vaiheessa. Brutaaleja kohtauksia pelkäämättömille dekkarifaneille suuret suositukset!


Hän viihtyi Ronnyn seurassa, vaikka heitä kiinnostivat aivan eri asiat: Ronnya kirjallisuus ja Stiltonia selviytyminen. Mutta jossakin nuo kaksi leikkasivat. Hyvä kirjallisuus käsittelee selviytymistä, Ronny oli kerran sanonut, kun aiheesta puhuttiin.


***

Romaanista ovat bloganneet myös Mai Laakso ja taina jrvnp.





8 kommenttia:


  1. Stiltonin ja Rönningin henkilöhahmot toimivat. Vaikka sillisalaatin ainekset eittämättä ovatkin koossa, kaikesta tarinan häröilystä huolimatta stoori pysyy hämmästyttävää kyllä niukin-naukin kasassa ja kiinnostavana. Kompaktimpaa jatkoa! Myös tv-sarjana "Nousuvesi" oli varsin katsottavaa luokkaa:)

    VastaaPoista
  2. Harvinainen kommentti minulta, mutta nyt tämän kohdalla tulee sellainen fiilis, että kokonaisuus toimisi paremmin juurikin tv-sarjana. Pakkohan se on minunkin katsoa :) Sillisalattia todellakin, mutta aika herkullista sellaista!

    VastaaPoista
  3. Nousuvesi ja Kolmas ääni kannattaa lukea. Nousuvesi nappasi minut vauhdilla mukaansa ja Kolmas ääni kannatteli veden matkassa. Musta aamunkoitto lipsahti laveammille vesille. Itsekin olisin kaivannut tiivistämistä. Päähenkilöt ovat huippuja ja muitakin mukavia persoonia löytyy kirjoista.
    Tv-sarjaan tykästyin heti. Seuraavaa dekkaria odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, minulla on siis hienoja lukuelämyksiä edessä :) Ja pakko kai katsoa sarja myöskin tv:stä!

      Poista
  4. Nousuvesi oli tv-sarjana niin mielettömän hyvä! En ollut tätä tätä sarjaa edes kirjoina huomannut...

    <3

    VastaaPoista
  5. Huomaan, että monen brutaalin kirjan jälkeen elänkin tällä hetkellä lempeän dekkarin aikaa. En ole vielä ainakaan hairahtumassa ihan McCall Smithin tasolle, mutta esimerkiksi Christie ja Leon ovat nyt kovasti mieleen. Tähän sarjaan en taida siis tutustua ainakaan lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempeät dekkarit ovat hermolepoa. Kumpa minäkin löytäisin sellaisia. McCall Smithille en valitettavasti lämmennyt... Tässä on just tämä lapsiteema paljon rankemmin esillä kuin Hyvässä naapurissa, joten ehkä en suosittele :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥