Max Manner; K18

Kuumuutta huokuva Turku ei ole enää entisellään. Kolmen naisen kohtalot kietoutuvat kammottavalla tavalla yhteen sarjamurhia tehtailevan psykopaatin pitäessä poliisia pilkkanaan.

Ylikomisario Anna Mäki, kapinahenkinen entinen poliisi Annika Malm ja utelias vanha nainen joutuvat tahtomattaan tapahtumien keskiöön. Panokset kovenevat, ja Annika Malm sysätään suurten ratkaisujen eteen. Matka mielen pimeälle puolelle alkaa, ja Annika havaitsee kamppailevansa nerokkaan sairasta mieltä vastaan. Autio huvila, sairas mieli ja oudot tuntemattomat tahot lataavat jännityksen sietämättömälle tasolle. Pystyykö Anna Mäki selvittämään elämänsä solmut rakkaudessa ja työrintamalla? Onko mikään ympärillä enää aitoa - juuri sitä, miltä näyttää? K18 on Annika Malm -trilogian aloitusteos.

***

Hmm. Pikaisen netissä surffailun perusteella Max Mannerilla onkin yllättävästi nimeä. Minä en aivan vakuuttunut kirjailijasta tämän teoksen perusteella ole.

Kirjan alku tuntui etenevän tuskallisen hidastempoisesti. Päätin, että jos kirja ei 100 sivun jälkeen parane, saa jäädä kesken. Niillä paikkeilla romaani alkoikin toimia ja tulihan tuo loppuun luettua. Kirjallisesti kerronta oli alkuun tönkköä ja kömpelöäkin. Jossain vaiheessa kerronta joko parani, tai sitten siihen tottui, koska asia lakkasi häiritsemästä. Ja juoni, no, perussarjamurhaajakamaa, mutta Manner onnistui kuitenkin luomaan mielenkiintoisia henkilöhahmoja, joiden voimalla kirjan jaksoi loppuun. Pelkäsin, että juoni kulkee liian arvattavalla tavalla, mutta onneksi pelkoni osoittautui turhaksi.

Suomalaista jännitystä. Loppuen lopuksi ihan hyvää sellaista.

Anja Snellman; Lemmikkikaupan tytöt

Jasmin saa yläasteen yhdeksännellä uuden luokkatoverin ja ystävän. Lindan kanssa kaikki normaali kuten läksyt ja cheerleader-harjoitukset alkavat tuntua lapselliselta ja tavanomaiselta. Kokeneemman Lindan seurassa Jasminkin rohkaistuu ja uskaltautuu heittäytymään uusiin juttuihin.

Eräänä maanantaiaamuna Jasminin gynekologiäiti palaa kongressimatkalta ja saa vanhemmiltaan hätääntyneen viestin - tytärtä ole näkynyt kokonaiseen viikkoon. Soitto Lindan äidille paljastaa, ettei muillakaan tunnu olevan tytöistä minkäänlaista havaintoa.

Huolestuneet äidit tekevät poliisille katoamisilmoituksen. Ihanan lemmikkikaupan todellisuus alkaa valjeta, eikä se huojenna järkyttyneitä vanhempia lainkaan.

Anja Snellman kuvaa tarkkanäköisesti niitä kovia paineita, joita tytöille asetetaan. Itseään ja naiseuttaan etsivien tyttöjen teini-ikä katkeaa hyytävällä tavalla, kun heidän arvoaan ryhdytään mittaamaan ulkonäön ja seksuaalisuuden ehdoilla. Kaikkea on tarjolla, eikä kukaan ole estämässä tapahtumia. Minne katosi lapsuus, ja miksi aikuiset ovat poissa silloin, kun heitä kaivattaisiin kipeimmin kotona?

Anja Snellman on yhteiskunnallisen keskustelun näkyviä käynnistäjiä. Lemmikkikaupan tytöt on rankka ja sävähdyttävä puheenvuoro aiheesta, joka koskettaa jokaista.

***

Todella rankka kirja! Pakko myöntää, että tätä lukiessa olin ja olen onnellinen siitä, että lapseni ovat poikia. Karusti sanottu, mutta teos muistutti jälleen kerran siitä, kuinka riskialtispaikka teinityttöjen maailma voi olla. Kokeilunhalu ja kavereiden kannustus voivat koitua kohtalokkaaksi, kuten kirja osoitti.

Entä sitten teoksen miehet. Hyvin toimeentulevia pervoja, jotka saavat elantonsa tyttökaupasta tai vaihtoehtoisesti käyttävät kaupan palveluja. Lapsipornoa, varhaismurrosikäisten hyväksikäyttöä. Huh. Ja toisaalta kirja kertoi äidin repivästä tuskasta, äidin, joka hän kadotti tyttärensä.

Tarina on kerrottu monen henkilön äänellä. Heti alussa käy ilmi, mitä tuleman pitää, ja tapahtumat joiden johdosta tilanteeseen päädyttiin, muodostavat juonen, joka pikku hiljaa keriytyy auki.

Tämä kirja jäänee pitkäksi aikaa mieleen raadollisuudessaan.

"Ei meiltä tietoa puutu.
Meiltä puuttuu rohkeutta
käsittää mitä me tiedämme ja tehdä johtopäätökset."

Sven Lindqvist

Outi Pakkanen; Muistivirhe

”Me olemme yksi ja sama. Ja silti erilaiset kuin yö ja päivä. Systeri ja minä.”

Helsingissä asuva Meri Aalto on alkoholiongelmaansa peittelevä, eronnut juristi ja Berliinissä asuva Tuuli Aalto-Werner leskeksi jäänyt kotirouva. Kaksosina Meri ja Tuuli ovat identtiset, mutta ihmisinä täydellisen erilaiset. Ja erilaiset ovat heidän muistonsakin.

Tuulin talvilomalla Suomessa vanhat asiat nousevat pintaan ja tilanne kärjistyy. Miten saman tapahtuman voi muistaa kahdella täysin vastakkaisella tavalla? Kun toinen naisista katoaa salaperäisesti, ei kukaan tiedä, onko kyseessä rikos, onnettomuus vai tahallinen katoamistemppu. Löytyykö vastaus menneisyydestä?

Ainakin ratkaisua miettiessä valmistuu maailman paras bataattikeitto. Sen takaa mysteeriä sivusta seuraava graafikko ja mainio kotikokki Anna Laine.

Outi Pakkasen tyylikkäät kaupunkidekkarit ovat saaneet runsaasti kiitosta. ”Tarkoituksella tai vaistolla hän osuu suomalaiseen nykyhetkeen kuin teräsnuoli keskelle taulua.” – Satakunnan Kansa teoksesta Yöpuisto (2008).

***

Pakkasta kehutaan tosiaankin runsaasti joka suunnalla. Itse olen lukenut häneltä muutaman kirjan ja muistaakseni Punainen pallotuoli teki syvimmän vaikutuksen kohtitulevan juonen puolesta. Hyviä kirjoja ovat olleet kaikki, eivät ihan lemppareitani, mutta koukuttavia ja arkisuudessaan otteessaan pitäviä.

Arkisuus ja Helsingin maisemat ovatkin Pakkasen valtteja. Kirjoja lukiessa tulee sellainen olo, että joo, näin voisi oikeastikin käydä.

Muistivirhe vaikuttaa alkuun hyvältä kirjalta, jonka paikka ei kuitenkaan jännäriosastolle kuuluisi. Kun teos etenee, se saa mukaansa uhkaavia sävyjä ja lukijan on pakko saada selville, millaisen koukun juoni tulee tekemään. Koukku selviää vasta viime metreillä. Tuli sellainen olo, että teoksen parissa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Katja Kallio; Karilla

Tragikoominen romaani neljästä sisaruksesta, jotka etsivät vastausta elämän ratkaisemattomiin kysymyksiin

Eräänä sunnuntaiaamuna 35-vuotiaan Katariinan ovella seisoo poliisi. Hänen isänsä, jota hän ei ole tavannut kolmeenkymmeneen vuoteen, on kuollut yksin hotellissa.

Poliisilla on muutakin yllättävää kerrottavaa: Katariinalla on kolme nuorempaa sisarusta, joista hän ei ole koskaan kuullutkaan. Tieto suistaa Katariinan raiteiltaan. Hänen sisimpäänsä ei tähän asti ole ollut asiaa kellään, ei edes hänen valokuvaajamiehellään Ollilla tai pienellä tyttärellään Elinalla.

Kun sisarukset tapaavat, ei kukaan oikein tiedä, miten suhtautua. Kuka oli se hurmaava, turhamainen mies, joka vei naisilta jalat alta, mutta kuoli yksin? Mitä salaisuuksia Ollin kameran linssi sisaruksista itsestään paljastaa? Uusi tilanne asettaa kaiken vaakalaudalle myös Katariinan ja Ollin rakkaudessa.

Herkästi ja täyteläisen sävykkäästi Katja Kallio kuvaa sisarusten haparoivaa tutustumista toisiinsa ja itseensä. Hän osoittaa taitonsa luodata ihmissuhteita tarkasti ja syvältä, huumoria unohtamatta.

***

Kalliolta on tullut luettua kirjat Kuutamolla ja Sooloilua (ja toki elokuvat katsottu myös). Molemmat olivat näpsäkkää hyvänmielen luettavaa.

Karilla on hiukan tummempisävyinen teos joka ei tehnyt valitettavasti minuun minkäänlaista vaikutusta. En osannut melko kylmähköihin henkilöihin samaistua ja näin ollen kylmähköksi jäi omakin olo viimeisen sivun jälkeen.

Olihan tässä sanomaa ja kielellisesti Kallio on mielestäni kypsynyt aiempiin teoksiin verrattuna. Kerronta olikin romaanin parasta antia.

Pauliina Susi; Ruuhkavuosi

Kolmekymppinen Minna on kyllästynyt päämäärättömään haahuiluun ja päättää panna elämänsä kerralla kuntoon. Vuoden pääprojekteja on kolme; gradunteko, talonrakennus - ja vauva. Mutta voiko yritysmaailmasta tuttua tehokkuusajattelua soveltaa äitiyteen?

Ruuhkavuosi on esikoiskirjailija Pauliina Suden viihdyttävä ja vauhdikas kertomus nykynaisen itselleen asettamien tavoitteiden ja arkirealismin törmäämisestä. Se kuvaa säälimättä mutta myötäeläen väsyvän äidin ajatuskulun poukkoiluja.

****

Luin kirjan ensimmäisen kerran kauan ennen kuin aloitin blogin pitämisen. Joistain kirjoista saa sellaisen tuntuman, että yksi lukukerta ei riitä. Tässäpä sellainen teos. Teoksen kieli on vain niin oivaltavaa ja hauskaa, vaikka aihe onkin sysimusta. Äidin totaalinen uupumus pitäisipitäisi -maailmassa.

Aihe on itsellenikin perin pohjin tuttu, vaikken aivan yhtä fanaattinen suorittaja lapsieni vauva-aikoina ollutkaan, kuin kirjan Minna. Ei ollut gradua eikä rakennusprojektia, mutta jo "pelkkä" vauva riitti ajamaan jaksamisen äärirajoille. Näitä äärirajoja Susi kuvaa erittäin tarkkanäköisesti. Kun ei osaa rauhoittua äitiyslomallakaan, kun kotityöt ja sisäinen pitäisi määrävät tahdin ja näännyttävät. Kun vauva vie kaiken ajan ja energian eikä mikään tunnu riittävän.

Kirja on niin mainio, että kestää loistavasti toisenkin lukukerran. Suosittelen pienellä varauksella; orastavan vauvakuumeen tämä kyllä onnistuu nujertamaan...

Unni Lindell; Hunajasyötti

”Sinä olet harvinaisen lahjaton. Et pysty vaistoamaan asioita, sinulla ei ole intuitiota nimeksikään. Olet huono ihmistuntija. Siksi et kestä pienintäkään arvostelua.”

Rikoskomisario Cato Isaksen saa kuulla kunniansa uudelta työtoveriltaan. Nainen on palkattu kuin salaa, Caton ollessa hermolomalla. Lähtökohdat kotimatkallaan kadonneen pojan etsintään eivät ole hedelmälliset.

Pojan on viimeksi nähnyt Vera Mattson, jonka pihan läpi lapsilla oli tapana oikaista. Muutamia päiviä myöhemmin erään liettualaistytön kuolema lavastetaan auto-onnettomuudeksi. Särösäveliä tapauksiin tuo epäilyttävä jäätelöauto.

***

Aivan ihanaa lukea pitkästä aikaa Unni Lindelliä! Hänen tuotantoaan voin lämmöllä suositella perusdekkareiden ystäville. Kaikissa kirjoissa on samat rikoskomisariot, mutkikkaat ja arvoitukselliset juonet mukavan runolliseen tyyliin kirjoitettuna. Henkilöhahmoista ei kerrota paljoa, mutta Lindell onnistuu jo muutamalla lauseella kuvailemaan ihmisiä ja heidän tunnetilojaan siihen malliin, että tutuiksi tulevat.

Kuten aiemmissa romaaneissa, tässäkin Lindell kirjoittaa tapahtumista yhden jos toisenkin henkilön näkökulmasta. Lyhyet luvut ovat kuin palapelin osia, ja koko kuvan näkee vasta kun kirja on luettu loppuun. Paljastettakoon sen verran, että osa juonesta hipaisee samaa aihetta kuin Fossumin Toisenlainen rakkaus. Kirjassa käsitellään myös jännitteitä ja valtataistelua työpaikalla. Tuttujen henkilöiden siviilielämä menee taas sykäyksen eteenpäin.

Jatkoa odotellessa!

Riikka Pulkkinen; Raja

Anja Aropalo, 53-vuotias kirjallisuuden professori, on tehnyt Alzheimerin tautia sairastavalle miehelleen lupauksen: hän auttaa miestä kuolemaan sitten, kun tämä ei enää muista. Vähä vähältä mies riisuutuu muistoistaan ja Anjan pitäisi lunastaa raskas lupauksensa.

Samaan aikaan toisaalla Anjan sisarentytär, lukiolaistyttö Mari, rakastuu kaikella nuoruuden voimalla äidinkielenopettajaansa, joka yllättäen vastaa Marin tunteisiin. Heidän epäsovinnaisessa suhteessaan valta, halu ja vastuu sekoittuvat toisiinsa ja hämärtävät oikean ja väärän rajat.

Raja luotaa harvinaisen kypsästi ihmisyyden suuria kysymyksiä. Kuinka paljon vastuuta voi toisesta ihmisestä ottaa? Minkälaisen paikan maailmassa täytämme, kuka meidän ääriviivamme piirtää? Voivatko laki, oikein toimiminen ja halu langeta koskaan yksiin ihmiselämässä? Pulkkisen tarkkanäköinen proosa kuljettaa rinnakkain traagisia ihmiskohtaloita, jotka risteävät ja resonoivat niin, että Raja jää pitkäksi aikaa mieleen soimaan.

***

Lisää suomalaista kertomakirjallisuutta, tällä kertaa nuoren naisen kertomana.

Mitähän kirjasta sanoisin. Teksti imaisi mukaansa ja lumosi kauneudellaan. Pulkkinen tuntui tykkäävän pienistä yksityiskohdista yhtä paljon kuin minä, ja se herätti tarinan henkiin. Tarinan pääteemathan ovat niin rakkaus kuin kuolemakin. Näitä aiheita kirjallisuudessa on puitu loputtomiin, mutta Pulkkisen tarina kosketti silti. Se oli naiivilla tavalla kohtituleva, hellyyttävän rosoinen ja ylitsevuotavan vakava. Kasvutarinaksi tätä voisi myös nimittää ja monenlaisia oivalluksia kirjailijalta irtoaa.

Kyllähän minä tästä pidin, mutta tuli kuitenkin useamman kuin kerran sellainen "nuortenkirjafiilis". Vaikea määrittää mikä tökki, mutta jokin kuitenkin. Ehkä syynä oli vain se, että luin vasta samasta aiheesta kertovan Valtosen kirjan, joka jätti Rajan varjoonsa.

Karin Fossum; Toisenlainen rakkaus

Keski-ikäisen pariskunnan sunnuntai-idylli rikkoutuu, kun he havaitsevat jotain valkeaa lojumassa puun juurella. Se on kuollut pikkupoika, alaston vyötäröstä alaspäin.

Pariskunta soittaa poliisille. Ennen virkavallan saapumista nainen näkee kauhukseen, miten mies on polvistuneena pojan viereen ja nappaa tästä kuvia kännykkäkamerallaan. Komisario Konrad Sejer saapuu paikalle apulaisensa Jacob Skarren kanssa ja he saavat selville 8-vuotiaan pojan henkilöllisyyden. Pojan löytänyt pariskunta on nähnyt metsäpolulla oudon miehen.

Tilanne pahenee, kun toinenkin poika katoaa...

Fossum on palkittu Konrad Sejer -sarjastaan muun muassa Dekkariseuran Ulkomaisen rikoskirjallisuuden kunniakirjalla vuonna 2000.

***

Karin Fossum on yksi suosikkikirjailijoistani psykologisen tyylinsä puolesta. Kirjailijalla on kyky nähdä luomiensa henkilöiden pään sisään -minun mielestä- selkeämmin mitä useammat muut dekkarikirjailijat taitavat. Fossum kirjoittaa loistavasti ja odotan innolla hänen uusimman romaanin suomennosta (jonka pitäisi tapahtua toukokuussa?)

Tätä teosta olen aiheensa takia vältellyt. Kävipä nyt kuitenkin niin, että kirja "hyppäsi silmille" kirjastossa ja olihan se mukaan otettava. Romaani on kirjoitettu nerokkaan mukaansatempaavasti ja Konrad Sejeriä, vakavaa ja sympaattista komisaariota olikin ehtinyt tulla ikävä.

Itse juoni oli rankka kaltaiselleni pienten poikien äidille. Tuntui aivan kammottavalta lukea, vaikkakin kuvitteellisten, äitien tuskasta, kun he miettivät mitä lapset joutuivat kestämään ennen kuolemaansa. Huh. Aihe tuskin oli kirjailijallekaan helppo. Toisaalta päähenkilöt yrittivät jollain tasolla ymmärtää tapahtunutta vaikkakin yleinen paheksunta pedofiilejä kohtaan tekstistä paistoi. Syystäkin.

Jussi Valtonen; Siipien kantamat

"Syyllisyys - osoittaako se, että on jo ajauduttu väärille raiteille vai onko huono omatunto nimenomaan moraalin tae, joka varmistaa ettei mitään väärää pääse tapahtumaan?"

Juhani on lukion äidinkielen opettaja. Hän on jokin aika sitten eronnut vaimostaan Hannasta, jonka kanssa elettyjä vuosia reunusti traaginen menetys. Syksyllä kouluun tulee uusi oppilas, Yhdysvalloista muuttava Marianne, johon Juhani kiinnittää heti huomiota. "Tämän henkilön kanssa haluan olla samaa mieltä, silloinkin kun olen eri mieltä."

Siipien kantamat on taitavasti kirjoitettu ihmissuhdedraama, joka kysyy kipeitä kysymyksiä elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta. Jussi Valtonen on aikaisemmin julkaissut kaksi romaania, Tasapainoilua (2003) ja Vesiseinä (2006, molemmat Like). Hän on koulutukseltaan psykologi.

***

Minun pitäisi ihan selkeästi unohtaa dekkarit vähäksi aikaa ja paneutua enemmän suomalaiseen kertomakirjallisuuteen. Valitettavasti vastaan on tullut pettymyksiä genren suhteen, mutta tässä on taas oivallinen esimerkki siitä, miten suomalainen mies osaa kirjoittaa.

Tarina on melankolisella tavalla mukaansatempaava ja ei sorru imelyyksiin, vaikka rakkaudesta kertookin. Eikä pelkästään rakkaudesta, vaan ylipäätään elämästä, kuolemasta. Pidän tällaisesta pohdiskelevasta kerronnasta, kunhan se ei sorru turhan korkealentoiseksi. Henkilöhahmot alkoivat heti elää omaa elämäänsä pääkopassani ja tunnelmaan oli helppo hypätä mukaan.

Hyvä, ajatuksiaherättävä kirja.

Henning Mankell; Savuna ilmaan

Ruotsin dekkarikuninkaan polttavan ajankohtaisessa trillerissä syyttäjä tutkii vakavaa talousrikosvyyhteä ja joutuu vastatusten kasvottomien vihollisten kanssa.

Kaksi miestä löytää linnustusretkellään luodolta keskeltä merta ihmisen pääkallon. Smoolantilaisen kaupungin nuori syyttäjä Louise Rehnström ottaa tehtäväkseen selvittää kallon alkuperän, mutta joutuu vain umpikujiin. Kunnes huhut alkavat kiertää: voisiko pääkallo olla pari vuotta sitten kadonneen liikemies Bengt Ingemarssonin? Ingemarsson oli käynnistänyt kaupungissa suuria investointi- ja rakennushankkeita, kadonnut ja jättänyt jälkeensä joukon rahansa menettäneitä kaupunkilaisia.

Kun Louise koettaa päästä perille huhujen todenperäisyydestä, joku tai jotkut alkavat toden teolla sabotoida hänen tutkimuksiaan. Dramaattiset tapahtumat avaavat Louisen silmät sille, kuinka kaupungin valtaapitävät - joukossa kenties hänen aviomiehensä - ovat käyttäneet hyväkseen kaupunkilaisten hyväuskoisuutta.

***

Mankellin uusimmat suomennetut aikuisten kirjat on toki luettava, vaikkei aihepiiri niin kovin kiinnostava olisikaan. Aiheesta on tehty tv-sarja, jota en ole nähnyt ja johon kirja mitä ilmeisemmin perustuu.

Kuten muissakin Mankellin suurenmoisista romaaneista, tässäkin pääpaino on yhteiskunnan epäkohdissa ja kirjailija asettuu tuttuun tapaansa heikkojen puolelle. Loistavaa.

Kirjan Louiseen oli helppo samaistua ja se teki kirjasta otteessaan pitävän. Mitä tästä vielä voisi sanoa? Mankell vain yksinkertaisesti osaa kirjoittaa vetävään sävyyn aiheesta kuin aiheesta.

Andrea Maria Schenkel; Tapaus Kalteis

Pienen saksalaiskylän tyttö Kathie haaveksii elämästä suurkaupungissa. Hän saapuu 30-luvun lopulla kansallissosialismin valtaamaan Müncheniin. Tumma, sievä Kathie etsii naiivisti onnea ja todellista rakkautta. Vapaus maistuu makealta, mutta irrallisuuden tunne ajaa hänet jopa prostituutioon.

Pahin on kuitenkin vielä edessä, sillä paholainen kulkee polkupyörällä suurkaupungin katuja. Nuoria naisia löydetään ympäri Müncheniä pahoinpideltyinä ja surmattuina. Teoista epäillään Joseph Kalteisia, perheellistä miestä, arjalaista Kansallissosialistisen puolueen jäsentä. Helmojen alle hän on kyllä kurkistellut ja sian tappanut, mutta rikolliseksi hän ei tunnustaudu.

Tutkinnan edetessä uhreja tulee lisää. Kohdistuvatko syytökset väärään mieheen murhaajan mellastaessa vapaana?


Fiktiivisistä kuulustelupöytäkirjoista ja todisteista rakentuvan tarinan taustalla ovat tositapahtumat: sarjamurhaaja ja -raiskaaja Johann Eichhorn tuomittiin toisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1939 teloitettavaksi giljotiinilla. Taidokkaassa rikosromaanissa Schenkel puhaltaa henkeä unohtuneeseen tapaukseen.

***

Schenkelin Hiljainen kylä yllätti positiivisesti erilaisen eleettömällä kerronnalla. Vaikka tämä kirja palkittu onkin (Deutscher Krimi Preis -palkinto 2008), minusta kirja oli melkoisen yhdentekevä. Äärimmilleen yksinkertaistettu teksti ei jaksanut enää toisessa teoksessa innostaa.


Välipalaluettavaa.

Nigel McCrery; Kuoleman apupoika

Rikosylitarkastaja Mark Lapslie uskaltautuu ulos syrjäisestä mökistään vain iltaisin, hiljaisuuden vallitessa. Hänen neurologinen vaivansa, synestesia, joka sekoittaa ääni- ja makuaistimukset keskenään, on tuhonnut hänen avioliittonsa ja uhkaa nyt päättää hänen loistavan uransa Essexin poliisissa.

Myös nuori Carl Whitley liikkuu vasta hämärän laskeuduttua. Päivisin hän hoitaa huonokuntoista isäänsä. Lisäksi Whitley on kylmäverinen murhaaja. Hän on juuri surmannut tunnetun TV-julkkiksen ja räjäyttänyt taivaan tuuliin huono-onnisen työmatkalaisen läheisellä juna-asemalla.

Murha-aallon turhauttama poliisijohto kutsuu Lapslien sairauslomalta takaisin töihin – potkujen uhalla. Tapaukset hämmentävät kokenutta rikosylitarkastajaa. Surmien tekotavat ovat aivan erilaiset eikä uhrien välillä tunnu olevan mitään yhteyttä. Onko Lapslie saanut vastaansa murhaajista pahimman – mielipuolen joka surmaa pelkästä tappamisen ilosta?

Tutkimusten edetessä Lapslien terveydentila heikkenee, ja hänelle jää kaksi vaihtoehtoa: myöntää tappionsa tai kääntää harvinainen sairautensa voitokseen.

***

Huomaan kyllä oman mielikuvituksen puutteen kirjastossa lukemista valitessa. Yleensä tulee lainattua"taattua tavaraa" eli niiden kirjailijoiden kirjoja, joiden aiempia teoksian on lukenut, tai joita on jossain kehuttu.

McCreryn Myrkynkeittäjä oli kelpo dekkari, ei mikään kirjallisuuden helmi, mutta silti edukseen genrestä erottuva romaani. Olihan minun siis kirjailijan uusinkin luettava.

Tässä Lapslien tarina jatkuu ja oikeastaan tuosta yllä olevasta tekstistä kaikki olennainen kirjan juonesta selviääkin. Se, mikä erottaa tarinan "tavisjännäristä", on Lapslien sairastama tauti synestesia. Teos keskittyykin pitkälti taudin kuvailemiseen kiinnostavalla tavalla. Muuten henkilöhahmot jäävät ohuiksi ja alkuun tuskailin juonen latteutta. Jossain vaiheessa pääsin kirjan makuun ja ihan ok lukuelämys tämä alkukankeudesta huolimatta oli.

Hyvää Pääsiäistä kaikille!