Peter James; Kuoleman kanssa ei kujeilla

Sen piti olla vain hauska polttaripila. Kavereilleen lukemattomia kujeita tehtaillut Michael Harrison saisi viimein maistaa omaa lääkettään. Makaaberi hauskanpito loppuu lyhyeen, kun kaikki menee karmealla tavalla pieleen. Neljä ihmistä saa surmansa ja sulhanen katoaa mystisesti. Johtolankoja on vähän tai ei ollenkaan. Jutun saa tutkittavakseen rikostarkastaja Roy Grace, menetysten riivaama mies, joka tuntee taustansa vuoksi erityistä myötätuntoa järkyttynyttä morsianta Ashley Harperia kohtaan. Grace huomaa pian, että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Kadonneen sulhasen lähipiirissä on joku, joka salaa selvästi jotakin. Mutta Gracelle 19 vuoden poliisiura on opettanut asian jos toisenkin - tärkeimpänä ehkä sen, että kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää... Kuoleman kanssa ei kujeilla on rikostarkastaja Roy Gracen tutkimuksista kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa.

***

Vielä ehtii vuoden viimeiseksi luetun romskun tänne nakutella!

Olin varannut joulupäiville muutaman kirjan luettaviksi, mutta suureksi pettymykseksi ne sisälsivätkin alusta alkaen sellaista tuubaa, että kesken jäivät. Jouluaattona pyöräilin hirmuisessa lumimyräkässä cittariin ja päädyin ostamaan tällaisen pokkarin. Brittikirjailijoita tulee vähemmin luettua, ja tämä herra Jamesin sarja olikin ennestään minulle osastoa "never heard".

Kyllähän kirjan kanssa kohtalaisen hyvin viihtyi, mutta enpä voi sanoa sarjasta mitenkään lumoutuneeni. Ylipäätään en jaksa innostua jännäreistä, joissa lukija tietää enemmän kuin kirjan poliisit. Kyllähän tässäkin (peräti) pari juonenkäännettä oli mutta noh. Paremminkin olisin voinut lukuvuoteni päättää.

Onneksi tällä hetkellä työnalla Tervon Layla, joka tuntuu entistä maistuvammalta Jamesin jälkeen.

Vuosi 2011

Kuten olen täällä ja muuallakin todennut, niin rakas kuin blogi minulle onkin, viime aikoina se on alkanut tuntumaan enemmän riippakiveltä kuin mukavalta harrastukselta. Jotenkin ei ole ollut kirjoittelufiilistä, vaikka lukemaan olen omasta mielestäni ihan kivasti ehtinyt näin kolmen lapsen emonakin. Olen miettinyt laittaisinko paikan jäihin. Mutta toisaalta miten sitten muistaisin lukemistani kirjoista tämänkään vertaa? Blogin kohtalo on siis korkeammissa käsissä ja sinne myös jääköön.

Nyt joka tapauksessa pientä muistinvirkistystä kuluneen vuoden parhaimmista lukuhetkistä.

Upeimmiksi kaunokirjallisuuden edustajiksi mainittakoon

Markus Nummen Karkkipäivä
Kishwar Desain Pimeyden lapset
Sara Gruen Vettä elefanteille
Kathryn Stockettin Piiat
Anna-Leena Härkösen Onnen tunnit
Kaija Ketun Kätilö


Dekkaripuolen edustajista onkin vaikeampi näitä helmiä valita, koska tänä vuonna on ilmestynyt niin loistavia teoksia suosikkikirjailijoiltani. Ettei menisi toistoksi sieppaan vain kermat päältä.

Thomas Engerin aloittama Henning Juul -sarja on yksi takuuvarmoja seurattavia tulevaisuudessakin.
Carita Forsgrenin Jänistanssi yllätti todella positiivisesti, jospa kirjailija pysyisi vastaisuudessa trilleripuolella.
Marko Kilven Elävien kirjoihin sai lukuintoni elävien kirjoihin.
John Verdon aloitti myös uuden kiintoisan dekkarisarjan. Teos valloitti viisaudellaan.
Myös Hjort & Rosenfeldt kirjailijapari ansaitsee maininnan Sebastian -sarjallaan. Ruotsin dekkaristeille ei vedä vertoja mikään!

Toivoa sopii, että uusi vuosi toisi tullessaan paljon hyviä teoksia vanhoilta suosikeilta uusia tulokkaita unohtamatta. Kirjarikasta vuotta 2012!

Hjorth & Rosenfeldt; Mies joka ei ollut murhaaja

Mies joka ei ollut murhaaja aloittaa uuden ruotsalaisen rikosromaanisarjan. 

Sarjan pääosassa on psykologi Sebastian Bergman, joka on erikoistunut rikollisten profilointiin. Bergman on hankalan tyypin maineessa, sillä hän on älykäs ihminen, joka ei välitä sovinnaisuussäännöistä. Hän kantaa raskasta murhetta siitä, että on menettänyt perheensä Aasian tsunamissa, mutta hän ei osaa etsiä apua vaan yrittää selviytyä yksin. Bergman on moniulotteinen hahmo, joka käyttäytyy huonosti mutta osaa myös hurmata.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun 16-vuotiaan Roger Erikssonin äiti ilmoittaa Västeråsin poliisille poikansa kadonneen. Etsinnät aloitetaan, ja parin päivän kuluttua pojan ruumis löytyy läheisestä metsästä sydän irti revittynä. Roger oli outo lintu, yksinäinen poika jolla ei ollut juurikaan kavereita. Kukaan ei tiedä tarkkaan, missä ja kenen kanssa hän vietti aikansa. Huhumylly käynnistyy, ja pian aletaan epäillä yhteyksiä saatananpalvontaan.

Kaikki poliisin tutkintalinjat osoittavat Palmlövin yksityiskouluun. Se on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon. Sitä käyvät lahjakkaat ja motivoituneet opiskelijat, jotka tulevat rikkaista perheistä. Koululla on moitteeton maine, joka alkaa nyt rakoilla pahemman kerran.

Mies joka ei ollut murhaaja on nerokas ja jännä dekkari, joka ei päästä otteestaan. Hjorth ja Rosenfeldt hallitsevat tarinankerronnan lait, osaavat pitää jännityksen yllä ja saavat kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen.


***

Ruotsalaiset ovat taas onnistuneet polkaisemaan käyntiin uuden -yllättäen- loistavan dekkarisarjan. Viisaat päänsä yhteen lyönyt kirjailijapari on vastuussa mm.Wallander tv-sarjasta, ja kyllä nämä herrat tietävät mikä koukuttaa ja miten lukijaa eri juonen käänteillä pyöritellään.

Tarina on viihteellinen ja siinä tarkoituksessa toimiva. Kovin syvällistä sanomaa tästä ei kannata etsiä, vaikka päähenkilö Sebastianin mietteissä välillä pointtia onkin. Nimenomaan välillä. Päähenkilö ei ihan peruskauraa edusta. Hänestä on tehty provosoivan ärsyttävä, jopa huvittavuuteen saakka. Kuitenkin lukijan myötätunto henkilöä kohtaan herää viimeistään teoksen loppupuolella.

Kirjan lopusta löytyy koukku, joka takaa sen, että lukija tulee sarjaa jatkossakin seuraamaan.