Outi Pakkanen; Yöpuisto

Aina on joku, joka tuntee pimeiden iltojen salaisuudet.

Mikael Niemistö on nelikymppinen juristi, jolla on kaikki hyvin: koti hienossa jugendtalossa Helsingin Ullanlinnassa ja uusi vaimo Hannele, joka tulee hyvin toimeen Mikaelin 12-vuotiaan pojan Rasmuksen kanssa.

Isän ja Rasmuksen välit eivät ole yhtä hyvät, isä kiusaantuu nähdessään pikkuvanhan pullean poikansa istuvan tietokoneen ääressä eikä loistavan jalkapallokentällä. Mutta Rasmus näkee ja tietää enemmän kuin muut, silloinkin kun herkkukaupan omistaja Virpi Saari ilmestyy isän elämään. Taksien valot pyyhkivät syksyisen kaupungin katuja, paksujen seinien ja suljettujen ovien takana paljastuu menneisyydestä asioita, jotka jotkut haluaisivat kiihkeästi unohtaa. Yksinäinen pieni poika tekee aikuisten maailmasta omia päätelmiään...

***

Alkaa pienoinen epätoivo iskeä syystä että työelämä häiritsee pahan kerran lukuharrastustani. Ajan puutteen takia olen päätynyt lukemaan vanhoja, hyväksi havaittuja kirjailijoita sen sijaan, että laajemmin etsisin uusia tuttavuuksia.

Tämä kirja edustaa tyypillistä Pakkasen romaania. Teos on lyhyt, ytimekäs ja niin koukuttava, että sen olisi mielellään kerralla ahmaissut... jos olisi ollut aikaa.

Kirjailijan kirjoissa minua kiehtoo se, kuinka kirjailija onnistuu taikomaan tavalliseen arkeen pilkku hiljaa tihenevän uhan tunnun. Tässä tarinassa nuori poika joutuu tilanteeseen, joka ravisuttaa hänen elämäänsä surullisella tavalla. Kertomus onkin äärettömän alakuloinen, eikä aikuisten vastuuttomuus voi olla aiheuttamatta pistoa omassakin omassatunnossa. Kuinka usein sitä tulee toimittua vain omaksi parhaakseen lapsia ajattelematta.

Toisaalta Pakkasen kirjoissa on myös selittämätöntä pilkettä, joka estää synkkyyteen vaipumasta. Tykkäsin.

Tess Gerritsen; Luutarha

Julia Hamill tekee kotinsa puutarhassa karmaisevan löydön: hänen lapionsa kalahtaa naisen pääkalloon. Vauriot viittaavat kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan selvästi murhaan.

1830-luvun Bostonissa lahjakas mutta varaton Norris Marshall rahoittaa lääketieteenopintojaan kaivamalla hautausmaalta tuoreita ruumiita opettajansa leikkauspöydälle. Tämä kalmankatkuinen liiketoiminta kuitenkin kalpenee verrattuna tapahtumaketjuun, joka käynnistyy yliopistosairaalan liepeillä. Pian Norris huomaa itse joutuneensa murhan pääepäillyksi...

***

Haa, Gerritsen on hyvä! En ole aiemmin tainnut häntä lukeakaan, joten uuden jännärikirjailijan löytäminen on minulle nannaa.

Kirjassa liikutaan niin nykyajassa, kuin 1800-luvullakin. Varsinkin synkeät vanhanajan näkymät ovat herkkua luettavaa, vaikka lukemisessa etanavauhtia eteninkin - olosuhteiden pakosta.

Tarina pitää tiukasti imussaan eikä hengähdystaukoja lukijalle suo. Aika raflaavia kohtia kerronta sisältää, mutta varsinaista mässäilyä teos onnistuu välttämään. Kirjan naispäähenkilön rohkeutta hirvittävissä olosuhteissa voi vain ihailla. Rohkeus ja periksiantamattomuus ovatkin ne jutut, jotka tästä mieleen jäivät.

Olen aiemmin kuvitellut, että Gerritsenin kirjat ovat liian järkkyä luettavaa minulle. Tämän romaanin perusteella uskallan kuitenkin luvata lukevani lisää hänen teoksiaan.

Inger Frimansson; Pimeyden jäljet

Hilja Agnevik on viisikymppinen, naimaton ja lapseton. Hänen rauhallista elämäänsä varjostaa vain tyrannimainen sisko, joka on terrorisoinut sisarusparvea lapsuudesta saakka. Hilja törmää vanhaan ystäväänsä Jennyyn. Lapsuuden rakkaimmasta leikkitoverista on tullut kuuluisa näyttelijä, jonka kopea käytös muuttaa Hiljan ihailun nopeasti katkeraksi vihaksi. Tutustuessaan Jennyn loistohuvilaan Hilja joutuu inhottavan tapauksen todistajaksi. Tapahtuu rikos, joka kietoutuu Hiljan elämään tiiviimmin kuin hän haluaisi uskoa. Huvilan idylli kätkee varjoihinsa saalistajan, jonka olisi parasta pysyä piilossa.

***

Frimansson on aina varma valinta. Tässä tarinassa lukija joutuu jälleen todistamaan kolmen lapsen traagista lapsuutta ja sen seurauksia. Isosiskon selviytymisstrategiat ovat vähintäänkin järkyttävät, hän kostaa omaa turvattomuuttaan kahdelle nuoremmalle sisarukselle. Eikä päästä irti aikuisellakaan iällä. Hiljan alistumista on suorastaan raivostuttava seurata ja hänen toivoisi viimein itsenäistyvän. Veli Kristian pärjää tyylillään. Lisäksi kirjassa kulkee sivujuonena erään pedofiilin puistauttava tarina.

Vaikka kirja on karu, paljastettakoon, että loppu on kuitenkin onnellinen. Ja minä rakastan onnellisia loppuja. Kirjailija harhauttaa tyylillä.

Camilla Läckberg; Jääprinsessa

Camilla Läckberg sijoittaa Jääprinsessa-esikoisromaaninsa tapahtumat Ruotsin länsirannikolle talvenhyiseen pikkukaupunkiin, jossa jokainen tuntuu tietävän toisistaan kaiken. Murhenäytelmä syntyy idyllin hämärältä puolelta, suljetun yhteisön kaatuvien kulissien takaa.Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat vieneet Ericaa ja Alexia eri suuntiin; toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta tuli menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi.

Kuinka kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt, valovoimainen kaunotar olisi voinut tehdä näin rivon itsemurhan? Kenties hänen elämässään oli sittenkin ollut jotakin pahasti pielessä. Erican vaistot vievät hänet keskelle salaisuuksien vyyhtiä. Tutussa ympäristössä kaikki onkin pian aivan vierasta ja outoa.

***

On nämä vaan niin hyviä nämä Camillan kirjat! Tulipa nyt luetuksi ihan ensimmäinen Ericasta kertova romaani ja luonnollisesti taustat tulivat sen myötä selkeämmiksi.

Mielestäni parasta Läckbergin teoksissa on rennon leppoisa tunnelma, sekä syväluotaava ihmiskuvaus. Kirjoissa ei veri lennä eikä lukijaa pitkästytetä vaikkapa monen sivun mittaisilla taka-ajoilla. Kuten takakansissa lukee, Camilla sekoittelee hienosti vanhaa ja uutta dekkarigenreä.

Jääprinsessasta jäi päällimmäisenä mieleen parin päähenkilön surulliset kohtalot. Kirja ei herättänyt suurempia tunteita mutta sitä oli ilo lukea.

Elokuvia

Tavoistani poiketen kirjoitan blogiini elokuvaelämyksistä. Aikuisten leffat ovat yhtä pitkää pettymysten sarjaa (olen kai kaiken oleellisen jo nähnyt), mutta viime aikoina olen täysin hurahtanut lasten elokuviin. Sen sijaan, että laittaisin dvd:n pojille pyörimään ja ottaisin omaa aikaa, olenkin katsellut filmejä mukana ja yllättynyt positiivisesti. Näitä ainakin uskaltaisin suositella meille "vanhuksillekin" -

Naapurini Totoro
Hellyyttävä ja taianomainen pätkä, joka nostatti mammalle paikoin kyyneleet silmiin.

Näin koulutat lohikäärmeesi
Huikeaa räiskettä, mahtavia maisemia ja koskettava kertomus erilaisesta pojasta, joka ei muiden viikinkien malliin tahdokaan tappaa lohikäärmeitä, vaan ystävystyä niiden kanssa. Kyyneleitä tuli tässäkin.

Itse ilkimys
Käytiin tämä esikon kanssa katsomassa elokuvateatterissa 3D:nä, huippu hauska!

Karin Slaughter; Pelon huone

Etsivä Will Trent selvittää teinitytön kidnappausta ja murhaa Karin Slaughterin uusimmassa jännärissä. Abigail Campano saapuu iltapäivän tennistunnilta kotiinsa Atlantan varakkaalle esikaupunkialueelle jakohtaa painajaismaisen näyn. Ikkuna on rikki, matossa on verisiä jalanjälkiä ja porrastasanteella makaa hänen tyttärensä, jonka ylle on kumartunut mies veitsi kädessään. Järkyttynyt äiti joutuu hirvittävään kamppailuun, joka muuttaa hänen elämänsä ikiajoiksi. Kun paikallinen poliisi tekee tutkimuksissa kohtalokkaan virheen ja asettaa vaaraan toisenkin teinitytön, erikoisagentti Will Trent kutsutaan apuun. Hän saa parikseen etsivä Faith Mitchellin, joka tuntee epäluuloa Williä kohtaan ensihetkestä alkaen. Näiden kahden on kuitenkin löydettävä keino tulla toimeen, jotta koulumaailmaa varjostava inhottava rikosvyyhti saataisiin selvitettyä.

***

Slaughter on yksinkertaisesti jännäreiden kuningatar, aivan mahtava kirjailija! Pidin paljon hänen aiemmasta sarjastaan, ja tämä toinen Will Trent-dekkari näyttää uusia ulottuvuuksia kirjailijasta. Aiempien teosten rosoisuus on vaihtunut sujuvaan ja varman oloiseen tyyliin, josta huomaa kirjailijan kypsyyden. Shokeeraava on tämäkin tarina, mutta mielestäni kuitenkin perinteisemmällä tyylillä, kuin aiemmat helmet. Ehkä kirja onvähän liiankin tyypillisiä kaavoja noudattava jännäri, mutta mitäpä tuosta, kun Slaughter tuo henkilöt esiin uskomattoman elävästi.

Will Trentin edustama hyvyys tuo positiivista vaihtelua rikostutkinnan kovaan maailmaan. Pidin kympillä ja suosittelen sydämestä!