Heta on kotiäiti, jonka elämä on pelkkää ruskeaa kastiketta ja parisuhdeterapiaa. Hänen naapurissaan asuva Kati on kaunis ja täydellinen äidinkielen opettaja, joka ei voi samoilla metsässäkään voittamatta piirinmestaruutta.
On tavallinen toukokuinen päivä rauhallisella pientaloalueella. Heta saa puhelun, että Kati ei ole hakenut lastaan kerhosta, ei ole mennyt töihin eikä ole palannut kotiinsa. Mitään viestiäkään Kati ei ole jättänyt, kännykkä, astmapiippu ja lompakko löytyvät eteisen pöydältä, astianpesukone on käynnistynyt automaattisesti ja lämmin ruoka odottaa uunissa. Kaikki näyttää täydellisen normaalilta, paitsi Katin oveen ja terassille jääneet joulukoristeet.
Muutaman kevätpäivän aikana Heta huomaa asioiden kasautuvan tiukaksi ahtojääksi. Kun palaset alkavat irtoilla, mikään ei näytä enää samalta. Lopulta Heta alkaa tuntea myös itsensä uhatuksi. - Kati, maanittelen kuin kissaa, - Kati kiltti, tule takaisin.
***
Kaarnirannan lukimiselle ei ollut oikein suotuisat olosuhteet tuon Beckettin kirjan ja Gerritsenin uuden välimaastossa. Mikä tahansa teos olisi varmasti tuntunut pliisulta näiden mestareiden puristuksessa.
Mutta. Ihan perushyvä ja kiva tarina tästä kuitenkin kuoriutui. Kotiäitinä minun oli helppo samaistua Hetaan. Toisaalta hänen totaalinen kyllästymisensä lapsipitoiseen arkeen vähän nikotutti ja toisaalta provosoiva pinnallisuus -kotiäidit eivät ajattele muuta kuin seksiä- alkuun ärsytti. Aloin kuitenkin teoksen edetessä jopa pitää päähenkilöstä ja loppuen lopuksi tarina ei ollutkaan niin hötö kuin pelkäsin. Ihan hyvä oikeastaan.
