Pirjo Hassinen; Sano että haluat

Vangitseva kuvaus parisuhteesta puolison kaiken­nielevän työtoveruuden varjossa

”Minä tiesin, minne hän oli kaipaamassa, ja annoin hänen mennä.”

Kun Laura, psykologi, tutustui Jimiin, tällä ei ollut kunnianhimoa eikä luottotietoja, vain ihmeellinen suu. Ja rikkinäinen menneisyys. Nyt miehen intohimo suuntautuu työhön. Ravintolan keittiössä Jimi työskentelee kuin tanssisi tai saalistaisi. Työtoverista tulee sydänystävä, Essi ja Jimi kertovat toisilleen kipeimmätkin salaisuutensa.

Poikkeava reitti kesäöisellä kotimatkalla johtaa Essin seikkailuihin, rasvaisiin baareihin, joissa pyörii epämääräistä joukkoa.

Kun Essi katoaa, Laura joutuu miettimään suhdettaan ihmiseen, joka ei merkitse hänelle mitään, mutta puolisolle liikaa. Psykologin koulutuksesta ei ole apua, kun oma aviomies on mennä päästään sekaisin – toisen naisen tähden.

***

Ei mikään perinteinen kolmiodraama, tämä Hassisen teos. Kirjailijasta sananen; hän on minulle täysin uusi tuttavuus, johon tosin olen lukemattomia kertoja törmännyt kirjaston palautettujen hyllyllä. Mielenkiintoinen taitaja, jonka ilmaisu on niin laajaa kuin tarkkanäköistäkin.

Tarina itsessään muodostuu vaihdellen Lauran ja Essin näkökulmien välillä. Mikään ei ole tässä kirjassa itsestään selvää, ja teoksen pääpaino onkin herätellä dramaattisia kysymyksiä siitä, mistä kaikessa lopulta on kyse. Essi etsii itseään ja Laura yrittää epätoivoisesti pitää perhettään koossa. Miespäähenkilö ei saa tarinassa puheenvuoroa, joten hänen aatoksensa jäävät nekin arvailujen varaan.

Pidin kirjasta paikoin paljonkin, loppua kohden jostain syystä imu hiipui.

Inger Frimansson; Varjo vedessä

Justine Dalvik tappoi kiusaajansa kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen hänen elämänsä on kulkenut rauhallisesti ja kiinni jäämisen riski pienenee päivä päivältä. Menneisyydestä alkavat kuitenkin kiinnostua sekä poliisi että vainajan suku. Jäljet johtavat Justinen suureen kivitaloon Mälarenin rantaan. Justine tuntee köyden kiristyvän kaulansa ympärillä, ja uhri alkaa pyrkiä pintaan järven pohjasta ...

Varjo vedessä sai Ruotsin Dekkariakatemian palkinnon vuoden 2005 parhaana rikosromaanina.

***

Olihan se luettava tämä itsenäinen jatko-osa kirjalle Hyvää yötä, rakkaani. Mielestäni Varjo vedessä oli vielä edeltäjäänsä onnistuneempi, ja syvensi puistattavasti Justinen menneisyyttä.

Kuusi vuotta sitten tapahtunutta katoamista tarkastellaan teoksessa monien eri henkilöiden näkökulmista, ja minusta on hienoa se, kuinka kirja alkaa siitä, mihin useammat dekkareista päättyvät. Yleensähän tapahtuu murha ja sitten se selviää. Tämä teos valottaa värikkäästi kuinka tragedian vaikutukset tuntuvat aina lähiomaisista murhaajaan itseensä.

Kuten takakannessa sanotaan, kirja on syvästi ymmärtävä. Aamenet sille. Lukija voi helposti tuntea yhdessä kirjailijan kanssa myötätuntoa kaikkia kirjan henkilöitä kohtaan. Ja suorastaan toivoa, että tämä murha jäisi kaikesta huolimatta ratkaisematta.

Arnaldur Indridason; Hyytävä kylmyys

Koleana syysiltana löytyy nainen narun jatkona kesämökiltään syrjäisen järven rannalta. Äidin parin vuoden takaisen kuoleman jälkeen naista oli vaivannut masennus, ja tapaus näyttää itsemurhalta. Rikospoliisi Erlendur Sveinsson kuitenkin saa haltuunsa äänitteen, joka viittaa toiseenkin mahdollisuuteen. Hän alkaa tutkia tapausta omin päin. Samalla hän kaivelee kahta vanhaa katoamista - ja jälleen nousee pintaan myös Erlendurin oma lapsuudenkokemus, veljen menettäminen lumimyrskyssä.

Hyytävä kylmyys on Islannin tämän vuoden Lasiavainehdokas ja sarjan kuudes suomennos."Arnaldurin teokset ovat erittäin taitavasti kirjoitettuja, miljöökuvaukset vaikuttavia ja henkilöt monisärmäisiä ja hyvin todellisen tuntuisia." - Suomen dekkariseuran Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan 2009 perusteluista.

***

Islantilaista jännitystä. Ihan perushyvää sellaista. Itselläni oli kirjan kanssa sellainen ongelma, että aina kun otin sen käsiini, alkoi uni painaa silmiä jo parin sivun jälkeen. Ehkä olin vain väsynyt, ehkä kirja oli pitkäveteinen.

Aiemmin olen lukenut kirjailijalta melko hurjan tarinan perheväkivaltaan liittyen. Ko. romaani ei päässyt lähellekään Haudanhiljaista -teosta. Plussaa kuitenkin ihastuttavasta miljööstä (tahtoo Islantiin).

Anja Snellman; Lyhytsiipiset

Vuonna 1960 tapahtui Bodomjärvellä traaginen, koko Suomea kauhistuttanut kolmoismurha. Neljä nuorta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, oli telttailemassa Bodomjärven niemenkärjessä. Nuoret viettivät iltaa ja kävivät puolenyön jälkeen nukkumaan. Muutaman tunnin mittaisten unien jälkeen he kuitenkin heräsivät, jolloin pojat kävivät kalastamassa. Kalastusreissun jälkeen koko porukka kävi jälleen nukkumaan ja he nukkuivat onnellisen tietämättöminä kohti tulevaa murhakatastrofia, kaikki paitsi toinen pojista, joka jäi kuin ihmeen kaupalla henkiin.

Anja Snellmanin romaani Lyhytsiipiset rakentuu reilusti Bodomjärven tapahtumiin. Pohjana on koko ajan ajatus todellisesta tragediasta. Kirjoittaja on kenties kirjoittanut oman näkemyksensä tapahtuneesta tai kirjoittanut keksien yhden niistä lukuisista vaihtoehdoista, mitä on voinut tapahtua. Mitä on oikeasti tapahtunut vuoden 1960 helluntaiyönä ja kuka on se raaka murhaaja, joka pystyy moisiin tekoihin? Näihin kysymyksiin ei koskaan saatu vastauksia.

***

Hieno kirja mystisestä aiheesta! Snellmannin tyyli on runollista ja erittäin elämänmakuista. Hajut ja maut suorastaan ponnahtavat esiin kirjasta. Ihmisten kohtalot tulevat lukijaa kohti.

Vaikka kirja jännärihyllystä löytyykin, minusta teos on kaukana tavallisesta jännityskirjallisuudesta. Tämä on pohdiskelevaa ja tunnustelevaa kerrontaa siitä, mitä mahdollisesti tapahtui tai olisi voinut tapahtua.

Anja Snellman on Suomen parhaita kirjailijoita!

SusuPetal; Toinen painos

Novelleja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta.
Tarinoita tältä planeetalta ja muualta.
Kertomuksia ihmisistä ja muista.

***

Tykkäsin kuin hullu puurosta kirjailijan Valkoiset talot - teoksesta. Olin jo hänet miltei unohtanut, kunnes Kirjavinkit kirkastivat taas kauniisti muistiani (kiitos). Sieltä kävi ilmi, että SusuPetal on julkaissut erään kirjan, joka minulla varauksessa ja sitten mm. tämän novellikokoelman. Novellit on aiemmin julkaistu Reginassa (!!), mutta ennakkoluuloista huolimatta kirjaan tartuin. Teininä luin ko. lehteä, SinäMinää ja mitänäitänyton, mutta sen jälkeen olen pysytellyt kirjalinjalla.

Teoksen novellit on hienosti tiivistettyjä paketteja nuorista, joilla menee huonosti ja joiden elämään jollain tavalla ilmestyy rakkaus. SusuPetal kirjoittaa hyvin ja tunnelma on nostalginen, ainakin tällaisen kolmikymppisen "tädin" mielestä :)

Matti Larjavaara; Ketunmorsian

Anna on nuori, kirkasotsainen kirjallisuudenopiskelija, joka tekee gradua Aino Kallaksen eroottisista teemoista. Häntä ohjaa professori Kimmo Yövaara, jolla on silmää naiskauneudelle sekä taipumus ihastua yhtenään. Heitä yhdistää rakkaus kirjallisuuteen sekä intohimoiseen keskusteluun ja analysointiin. Kimmolla on myös unelmien talo, viehkeä vaimo ja kaksi vallatonta poikaa, yhdessä rakennettu elämä. Kuitenkin tuo ihana Anna on saanut Kimmon oudon haltioitumisen valtaan. Hän ehdottaa yhteisen romaanin kirjoittamista - aiheena tietysti rakkaus! Anna suostuu ja he alkavat kirjoittaa fiktiota, jota samaan aikaan elävät. Ketunmorsian on kujeileva rakkaustarina, sukellus kirjallisuudentutkimuksen kiehtovaan maailmaan ja kirjallisen luomisen ihmeeseen. Sen tarjoama kuva rakkaudesta ja erotiikasta on sievistelemätön mutta optimistinen. Ennen kaikkea kirja on vastustamattoman hauska, ja sen elämäniloa pirskahteleva kerronta hellii lukijaa.

***

Täytyisi varmaan olla tyytyväinen itseensä, viime aikoina kun on tullut luettua reilusti keskivertoa enemmän kaunokirjallisuutta ikuisten jännäreiden sijaan. Tätä kehuttiin Kirjavinkeissä. Mietin, voiko aiheesta tosiaan kirjoittaa omaperäisesti, kuten väitetään vähän joka paikassa.

No, kirja on omaperäinen ja traagisuudessaan myös hauska. Kai tätä voisi luonnehtia itseironiseksi kasvutarinaksi. Mutta. Hauskuudesta huolimatta inhosin teosta ensi sivuilta asti. Ensinnäkään en voi sietää pettäviä miehiä, toisekseen en osannut samaistua keneenkään henkilöhahmoista. Mies, jonka ajatusmaailma on täysin päin honkkelia ja moraali sijoiltaan nyrjähtänyt ei olisi ansainnut saamaansa kohtelua kolmelta naiselta, joiden välillä hän tasapainoili.

Tosi tosi harvat rakkausromaanit tekevät minuun vaikutusta, yleensä niillä on tapana nostaa niskakarvat pystyyn. Niin kävi tämänkin romaanin parissa.

Anja Snellman; Parvekejumalat

Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista, jotka kantasuomalaisille teinitytöille ovat itsestään selviä. Hän haluaisi hengailla kaupungilla, surffata netissä, käydä leffoissa ja bileissä, mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu huulipuna, korvakorut ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Ainakaan niihin eivät kuulu pojat, etenkään eräs Luka, joka haluaa pelastaa Kuolleenmeren, ja jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla.

Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet, jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman. Kun Aniksen ja Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti.

Parvekejumalat on Anja Snellmanin (s. 1954) 19. romaani, joka runollisella ja provosoivalla kielellään houkuttaa ja hämmentää lukijoitaan. Snellman ei pelkää sohaista patriarkalismin pyhimpään puolustaessaan naisten ja tyttöjen oikeutta määrätä omasta seksuaalisuudestaan.

***

Tämä kirja kosketti minua hämmästyttävän henkilökohtaisella tasolla - syystä jota en itsekään oikein osaa määritellä. Ravisuttava, puhutteleva ja monisäkeisen kaunis lukukokemus. Kiitos.

Inger Frimansson; Hyvää yötä, rakkaani

Ruotsin Dekkariakatemian vuoden -98 parhaana palkitsema rikosromaani.

Justine Dalvik on rikas perijätär, joka asustaa yksin kivitalossa järven rannalla. Hänellä on vain vähän ystäviä, ja nämäkin tuntuvat salaperäisesti katoavan ja kuolevan.

Hyvää yötä, rakkaani on erinomainen psykologinen trilleri, joka maalaa täyteläisen kuvan Justine Dalvikista ja hänen elämästään. Se on kuvaus onnettomasta naisesta ja hänen onnen etsinnästään, joka tuntuu johtavan lähes aina traagisiin seurauksiin.

***

Jonkin aikaa kirjaa luettuani, teksti alkoi tuntua epäilyttävän tutulta. Vaikka luen paljon, yleensä muistan mitkä romaanit on vedetty läpi, mitkä ei. No, tämä tuli luettua toiseen kertaan mutta eipä tuossa mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan. Kirja on loisto esimerkki hyvästä trilleristä, joka pitää otteessaan ilman sen suurempaa actionia.

Frimanssonin kirjat muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Kirjoissa erakoituneet, menneisyydestään kärsivät ihmiset pitävät lemmikkeinä lintuja tai rottia, he patoavat itseensä vuosikaudet tunteitaan, kunnes jossain vaiheessa ote lipsahtaa.

Pasi Ilmari Jääskeläinen; Harjukaupungin salakäytävät

Kustantaja Olli Suomisen elämän kulissit ovat kohdallaan: on perhe, omakotitalo harjun kupeessa, luottamustoimia ja kustantamo, joka menestyy vähintäänkin kohtuullisesti. Sitten kuvaan ilmestyy lapsuudenihastus ja menestyskirjailija Kerttu Kara, joka kaikkien yllätykseksi haluaa julkaista seuraavan kirjan kotikaupungistaan ja erityisesti sen salakäytävistä. Lapsuusmuistot, unet ja elokuvat vieraannuttavat Suomisen keski-ikäisen miehen arjesta, kunnes tapahtuu jotain, minkä myötä elämä muuttuu pelottavan kiinnostavaksi. Pakon edessä hän joutuu luopumaan kaikista periaatteistaan. Kun harjukaupungin salakäytäviin uskaltautuu, ei ikinä tiedä, minne päätyy.

Pasi Ilmari Jääskeläisen toisesta romaanista on painettu kaksi eri versiota, joissa on erilaiset loput. Harjukaupungin salakäytävät -romaanin versiot eroavat toisistaan parisenkymmentä sivua ennen viimeistä sivua. Toisen lopun lukija löytää kirjansa lopussa olevasta www-osoitteesta.

Pasi Ilmari Jääskeläinen (s. 1966) on jyväskyläläinen kirjailija ja äidinkielen opettaja. Hänen ensimmäinen romaaninsa Lumikko ja yhdeksän muuta ja novelli-kokoelmansa Taivaalta pudonnut eläintarha ovat olleet arvostelumenestyksiä. Jääskeläisen novelleja on käännetty englanniksi, saksaksi ja viroksi.

***

Kuumehuuruissa kirjan luin ja kuumehuuruissa täällä yritän kirjasta jotain mokelta...

Olin aivan innoissani Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -teoksesta, joten odotukset uusimmalle olivat huipussa. Tässä romaanissa on paljon samaa kuin edeltäjässään, esimerkiksi mystinen ilmapiiri, jotenkin vinksallaan oleva todellisuus ja lapsuuden muistelot. Toisaalta tarina on aivan erilainen. Tässä keskitytään rakkauteen ja teos pyörii tiiviisti ihmissuhteiden ympärillä. Facebook on nostettu miltei henkilöhahmoksi ja se on tiivis osa tarinaa. Jyväskylästä tehdään teoksessa mielenkiintoinen ja mystinen paikka. Myös elokuvaelämänopas näyttelee osaansa tässä draamassa. Kuulostaako sekasopalta?

Kokonaisuus on kuitenkin hallittu ja alkupettymyksen jälkeen aloin kirjasta jopa pitämään. Ei mikään Lumikon kaltainen lukuelämys, mutta erilainen kirja tämä selkeästi on. Positiivisella tavalla.

Erikoisuutta korostaa se, että (kuten ylhäältä on luettavissa) kirjalle on painettu kaksi erilaista loppua. Minä sain kirjastosta sen synkemmän the endin, ja totta kai kävin myös lukemassa netistä vaihtoehtoisen lopun. Synkempi oli parempi :)

Kristina Ohlsson; Nukketalo

Pisamainen pikkutyttö katoaa täpötäydestä junasta keskellä kirkasta päivää. Mahdollisia silminnäkijöitä on junallinen, mutta kukaan ei tunnu huomanneen, milloin tyttö on hävinnyt. Kaappaus vaikuttaa huoltajuuskiistalta, ja epäilyt kohdistuvat tytön isään. Samaan aikaan toisella puolella Ruotsia eräs nuori nainen piileskelee entistä elämänsä prinssiä. Hän tietää paremmin kuin hyvin, miksi tyttö on kadonnut.

Poliisitutkintaa ryhtyy johtamaan maineikas komisario Alex Recht oikeana kätenään kärkäs ylikonstaapeli Peter Rydh. Heille kullanarvoinen on analyytikko Fredrika Bergman, poliisiin töihin päätynyt lahjakas viulisti. Bergman joutuu tekemään hartiavoimin töitä, jotta tutkinta saadaan oikeille urille. Sitä ennen menetetään ihmishenki. Alkaa painajainen. Alkaa murhaajan takaa-ajo. Murhaajan, joka on häkellyttävän taitava. Murhaajan, joka ei tunne armoa.

Nukketalo on nuoren Kristina Ohlssonin (s. 1979) esikoisromaani. Ohlsson on Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut politiikan tutkija, joka työskentelee turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa. Hän on kotoisin Kristianstadista mutta asuu nyttemmin Tukholmassa.

***

Tein haun uusista psykologisista jännityskirjoista ja mm. tämän teoksen listalta bongasin. Ei muuta kuin varausta kirjastosta tekemään. Hiukan kyllä petyin, kun romaanin käsiini sain, sen verran tylsältä kansi näytti. Sinnikkäänä tyttönä kannet kuitenkin avasin, ja jäin koukkuun ensi sivulta asti.

Myönnetään, että kirja on hyvin perinteinen dekkari. On henkilöhahmoja, joilla enemmän tai vähemmän ongelmia niin työyhteisössä kuin kotielämässäkin. On sarjamurhaaja, jonka uhrina tällä kertaa pienet lapset. On juonenkäänteitä ja yllätyksiä. Mutta on myös erittäin kypsä tarina. Jos kirjaa täytyisi yhdellä sanalla luonnehtia, sana olisi asiallinen. Ei kai tässä muuta kuin yhtymään takakannen tekstiin, joka menee näin:

"Täysiaikainen dekkariesikoinen."

Kari Hotakainen; Ihmisen osa

Kirjailija ostaa elämän liki 80-vuotiaalta entiseltä lankakauppiaalta Salme Malmikunnakselta. 7000 eurolla saa paljon: Salme avautuu ja kertoo kaiken niin kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, niin kuin Salme on sen kertonut?

"Ihmisen osa" on runsas romaani. Paitsi surusta, menetyksestä ja elämänilosta se kertoo myös pienyrittäjyydestä, työelämän muutoksista ja siitä kuinka puheella myydään ja ostetaan ennemmän kuin koskaan. Ja nyt ei myydä lankaa, vaan mielikuvia.

Ihmisen osa on viisas ja vilpitön, liikuttava ja humoristinen kirja.

***

Kirjan luettuani olen jokseenkin hämmentynyt. Ajattelin moneen otteeseen teoksen parissa että vau, kerrankin kirja josta minulla on jotain sanottavaa blogissa. Ja nyt kun viimeinen sivu jäi taakse, olenkin sanaton.

Teos on ensinnäkin ensimmäinen Hotakaiselta lukemistani romaaneista ja toiseksi edustaa hyvin erilaista tyyliä, jota yleensä suosin. Teos on äärimmäisen viisas hellyyttävällä tavalla. Se ottaa asioihin rajustikin kantaa kuitenkin saarnaamatta. Se pysäytti minut ajattelemaan elämää, ja jos hiukan tarkennetaan (käsite elämä kun tuppaa olemaan aika laaja), sitä kuinka turvatonta aikaa nykyihminen elää. Onko rikkaus lopultakaan kovin tavoiteltava asia?

Romaani kertoo erään perheen tarinan, jossa jokainen pääsee vuorollaan ääntään käyttämään. Kirjan keskeisimpänä hahmona toimii Salme Malmikunnas, jonka ajattelutapa on ihanan maanläheinen, ja tuo mieleen Mielensäpahoittajan (Kyrö). Salmella on vankat mielipiteet ja elämän arvot, hänessä on persoonallista voimaa, joiden varassa kestää hirvittävän tragediankin.

Vaikea sanoa, kuinka kirja voi samanaikaisesti olla näin humoristinen ja samalla surullinen. Olen myyty.