Outi Pakkanen; Hinnalla millä hyvänsä

Viisitoistavuotiaat Piritta ja Hannamai pohtivat monien ikätoveriensa tapaan, miten päästä loistelemaan lehtien palstoille. Pitäisikö lähettää juorulehteen seksikäs kuva itsestään vai ilmoittautua seuraavalle Idols-kierrokselle?

Piritta haluaa myös päästä eroon inhottavasta, äidin hurmanneesta opettajasta. Sitten Hannamai väittää, että sama opettaja on ahdistellut häntä. Onko syytteissä mitään perää? Rehtorille tilanne on kauhea, koska hänelle on tärkeintä pitää niin oma kuin koulun fasadi kiiltävänä. Outo kuolemantapaus muuttaa kaiken vielä kauheammaksi.

Outi Pakkanen tarttuu uudessa elegantissa dekkarissaan ajankohtaiseen aiheeseen, lööppi- ja juorupalstajulkisuuteen, johon jotkut nuoret pyrkivät hinnalla millä hyvänsä. Lukijat saavat jälleen nauttia Helsingin tunnelmista Lauttasaaressa, Ruoholahdessa ja Kruununhaassa - sekä uskottavista ja mielenkiintoisista henkilöhahmoista. Heihin kuuluu myös Anna Laine, joka valmistaa eräälle tarvitsevalle lohdu­tukseksi parmankinkkurullia ja kreikkalaista kanapataa.

***

Pakkasen kirjat edustavat takuuvarmaa laatua, eikä tämäkään teos tuottanut pettymystä. Ehkei kirja erottunut muista kirjailijan jännäreistä yhtä hohdokkaana kuin esim. Seuralainen, mutta makoisaa luettavaa tämä silti oli.

Tarina heittää kiltin ja kunnollisen opettajan melkoiseen painajaiseen. Kaunis opiskelija tahtoo kuuluisaksi "hinnalla millä hyvänsä" ja syyttää opettajaa ahdistelusta. Onko tällaisia syytteitä vastaan edes mahdollista puolustautua? Kun maineen kerran menettää, onko kaikki lopullisesti menetetty?

Teinien maailma on julma, mutta että näin julma...

Tess Gerritsen; Voitonmerkki

Maura Isles ja Jane Rizzoli saavat vastaansa julman sarjamurhaajan

Bostonin museon varastossa lojuneesta egyptiläisestä muumiosta halutaan museon uusi vetonaula, kunnes kuolinsyyntutkija Maura Isles tekee karmean löydön. Muumion sisällä on murhatun naisen ruumis.

Kun museoesineiden joukosta paljastuu toisenkin naisen jäänteet, Maura ja etsivä Jane Rizzoli tajuavat, että kyseessä on sarjamurhaaja, joka säilöö uhrinsa pysyviksi muistoesineiksi.

Kun nuori arkeologi katoaa, alkaa kilpajuoksu. Ehtiikö murhaaja saada uuden voitonmerkin kokoelmiinsa?

Yhdysvaltalainen Tess Gerritsen (s. 1953) on jännityskirjailijoiden kansainvälistä huippua. Hänen trillereitään julkaistaan yli 20 maassa.

***

Noh, tulipa luettua joululukemiseksi melko brutaalia jännitystä. Tällainen kirja oli jäänyt "nurkkiin pyörimään".

Kummasti nämä Gerritsenin kaltaiset tarinankerronnan mestarit osaavat ottaa irti niinkin puhkikuluneesta aiheesta kuin sarjamurhaajat. Tämän kertomuksen keskiössä pyörii arkeologia, epäilyttävän historian omaava museo ja oksettavasti säilötyt ruumiit. Kirja heittää ilmoille vanhan kysymyksen siitä, ovatko toiset ihmiset yksinkertaisesti syntyneet hirviöiksi ilman sen kummenpia traumoja.

Kuten sanottu, kirja ei juuri jouluiloa tarjoillut, mutta tiivistä jännistystä sitäkin enemmän. Gerritsen on varma valinta, jos haluaa pelotella itseään kirjallisesti.

Ulla-Maija Paavilainen; Kylmä kamari

Perhettä varjostavat kätketyt tunteet nousevat pintaan Isän, äidin ja veljen lisäksi Elinan perheeseen kuuluu Ansa, isän nuorempi sisko. Ja sitten se, jonka kuvakin on poistettu piirongin päältä ja josta ei saa puhua. Mutta ei heillä muutenkaan puhuta mistään muusta kuin työstä.

Elinan kesä on loputtomien juurikassarkojen kitkemistä, heinänkorjuuta,marjanpoimimista. Vinttikamarin ikkunasta näkyy vain pusikkoinen metsänreuna, ja Elina tietää niin kuin kaikki seitsentoistavuotiaat, että elämä odottaa jossain muualla. Kahden vuoden kuluttua koulu loppuu ja hän pääsee pois.

"Saa jättää Ansan viiltelemään auki ikkunoita tai ranteitaan, veljen korjaamaan tojotaansa, isän lukemaan Maaseudun Tulevaisuutta ja Koneviestiä."

***

Tämä kirja kertoo sykähdyttävän aidosti sekä elämästä 60-luvun maaseudulla, että elämästä teini-ikäisenä. Kovin tuntuvat nostalgisen tutuilta nuo seitsemäntoistavuotiaan ajatukset ja unelmat. Samoista asioista taisivat teinit haaveilla silloin ja nyt.

Paavilaisen teksti on elämänmaikuista ja jotenkin raikasta. Maaseudun miljöö piirtyy lukijan silmiin niin elävänä, että tuntuu siltä kuin pääsisi itse maistamaan eloa neljäkymmäntävuotta takaperin.

Ja kuten sanottu, kovin samankaltaisten asioiden kanssa kirjan Elina tuskittelee kuin itse aikoinani tuossa iässä tai nuorempana. Kavereita ei oikein kehtaisi kutsua kylään, kun omat vanhemmat tuntuvat muinaisjäännöksiltä. Elämä tuntuu olevan tuolla jossain ja sitä kohti kurotetaan kaikin voimin. Kun vain pääsisi pois kotoa sinne Oikeaan Elämään. Kaikki tuntuu olevan mahdollista ja itsestään kuvittelee hurjia.

Ja toisaalta taustalla häilyvät synkät perhesalaisuudet ja asiat, joista ei puhuta.

Joopa. Oikein positiivinen lukukokemus. Paavilaista lukenen jossain vaiheessa lisää.

Outi Pakkanen; Talvimies

Anna Laine on saanut kuvittaakseen naistenlehden jatkiksen. Etsiessään sopivaa kuvaa hän päätyy Niklas Södermanin taiteilijatarvikeliikkeen nettisivulle, jonne kauppias on pannut myös oman kuvansa. Kesän viimeisenä helteisenä iltana Storyvillen terassilla Anna tunnistaa Niklaksen – ja on mennyttä ensi silmäyksellä.

Tapaaminen johtaa kiihkeään suhteeseen. Anna kokkaa rakkaalleen herkkuja ilta illan jälkeen, ja jos ei kokkaa, suunnittelee uusia reseptejä ja ihanaa tulevaisuutta. Jossain sisimmässään hän tietää, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää – kunnes eräänä päivänä Niklas löytyy murhattuna asunnostaan uudessa Kampissa. Kaikenlaista alkaa paljastua niin Niklaksen elämästä kuin muistakin ihmisistä Annan ympärillä.

Miten liittyvät toisiinsa vaatesuunnittelija Luna Sateenkaari, stailisti Kim Holma, muuan viimeisillään raskaana oleva Marimekon myyjä ja tämän aviomies tai Niklaksen kaksi entistä vaimoa? Puhumattakaan kypsaviini.com-deittipalvelussa chattailevista Roi Soleilista ja Miausta, joiden viestit jatkuvat, vaikka toinen on mitä ilmeisimmin kuollut.

Tyylikkäiden kaupunkidekkarien mestari Outi Pakkanen tarjoaa uudessa romaanissaan arvoituksellisten tapahtumien ja henkilöiden lisäksi myös tukun mainioita ruokaohjeita – lukijoiden toivomuksesta.

***

Pakkaslinjalla jatketaan säiden tyyliin, vaikka tämä teos sijoittuukin, nimestään huolimatta, loppukesään. Olen varannut Pakkasen kirjoja myös joululukemiseksi, ovat sen verran varmoja valintoja!

Tässä teoksessa Anna Laine pääsee pääosaan ihanalta kuulostavien ruokiensa kanssa. Hän rakastuu melkoisella temmolla ja vauhdilla mutta valitettavasti tulee karvaasti pettymään. Kirjailijan kirjoista löytyy aina uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia, tässä tarinassa erityismaininta Lunan ja Kimin erikoisille persoonille.

Tarinan intensiivisyys säilyy tiiviinä ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Erittäin hyvä dekkari ja psykologinen trilleri.

Outi Pakkanen; Seuralainen

Kaipaatko kavaljeeria sukukokoukseen? Haluatko henkivartijan eräretkelle? Tahtoisitko tunnelmaseuraa kynttiläillallisille? Daylight tarjoaa - ja paljon muuta...

It-firmasta saneerattu Ritva Koivisto kääntää potkut voitokseen, muuttaa nimensä Rebeccaksi ja perustaa seuralaispalvelu Daylightin aikuisille naisille. Kuntosaliltaan hän poimii miesgalleriaansa raamikkaan personal trainer Sampo Nygrenin. Samposta tulee Sebastian, ja jo ensimmäisellä seuralaiskeikallaan hän oivaltaa, että toimenkuvaa laajentamalla voisi lyödä kunnolla rahoiksi ja päästä peliveloista.Nuori mies on innoissaan, mutta mitä uudesta työstä ajattelee esimerkiksi mustasukkainen ex-tyttöystävä Peppi tai uskollinen aisapari ja paras kaveri Henri?

Ennen pitkää poliisi saa selvitettäväkseen kuolemantapauksen, jonka syyt saattavat olla paljon syvemmällä kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää. Lokakuinen Helsinki elää ja hengittää tarinassa vuoroin ruskaisen aurinkoisena, vuoroin vuosikymmenen rankkasateen piiskaamana - ja Anna Laine mäyräkoirineen vilahtelee jossain liepeillä...

***

Pakkasen uusin jatkaa tutuksi tulutta kihelmöivää linjaa. Kirjasta sain mahtavan seuralaisen ainakin yhdeksi illaksi, se oli kerta kaikkiaan pakko lukea kerralla loppuun asti.

Näissä Pakksen teoksissa se, kuka murhan teki, ei todellakaan ole pääasia. Teksti on nautinnollista luettavaa, kerronta värikästä ja herkullisen elävää.

Tällä kertaa tarina johdattaa lukijan yksinäisten ihmisten maailmaan. Kukin henkilö selviytyy tragedioistaan enemmän tai vähemmän terveellä tyylillä. Suositeltavaa luettavaa vaikkapa joululoman piristeeksi.

SusuPetal; Sairaalapäiväkirja - merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta

Masennukseen on monia syitä. Tämä kirja ei kerro niistä. Tämä kirja kertoo, millaista on sairastaa masennusta. Mitä masennus tekee ihmiselle. Miltä tuntuu, kun ahdistuskohtaus iskee. Miten säilyä ehjänä, kun mieli on hajoamassa.

***


Sairastan toistuvia masennusjaksoja epäsäännölisen säännöllisesti, ja teos muistuttaa pitkälti niitä tuntoja, joita itsekin aikoinani sairaalassa ollessa vihkoon rustasin. Runot liikuttivat, mutta minulle oli yllätys, millaisen vaikutuksen kirjan kuvat tekivät. En voi sanoa kuvataidetta oikein ymmärtäväni, sanat tulevat enemmän kohti. Tämän teoksen kuvat kuitenkin suorastaan räjäyttivät jonkinlaiset tunnelukot, enkä millään malttaisi kirjaa palauttaa, koska tahdon palata kuviin uudelleen ja uudelleen.

Kiitos SusuPetal rohkeudestasi tämä mahtava teos julkaista!

Liza Marklund; Halkovaras

Pienessä, kepeässä joulutarinassa Annika Bengtzon
selvittää kotikylässään tapahtunutta halkovarkautta

Annika Bengtzon on tullut isoäitinsä luokse Södermanlandiin joulunviettoon. Kun hän poikkeaa vanhan Gunnar-setänsä luokse, hän kohtaa tuvan pimeydessä kiväärinpiipun.

Gunnar-setä kertoo, että joku on käynyt varkaisilla hänen halkovajassaan. Pienessä kotikylässä epäiltyjen lista on lyhyt ja se on täynnä vain tuttuja nimiä. Joulupäivän aamun hämärissä Annika varjostaa ovelaa varasta ja miettii: mikä ihme pakottaa ihmisen naapurinsa halkovajaan?

Liza Marklundin suosittuja Annika Bengtzon -trillereitä on ilmestynyt jo
kahdeksan, niitä on käännetty 30 kielelle ja myyty yhteensä 9 miljoonaa.

”Tarinankertojana Liza Marklund on pistämätön.” – Satakunnan Kansa
Postikortin kokoinen joulutarina on helppo lähettää ystävälle vaikka joulukortin sijaan.

***

Ihana pikkuriikkinen kirjanen, joka sisältää suuren sanoman!!

Leena Lehtolainen; Minne tytöt kadonneet

Uusin Maria Kallio -dekkari on mukaansa tempaava kuvaus tämän ajan monikulttuurisesta Suomesta ja perinteidentörmäyksestä. Se on matka arkeen, jota määrittävät vanhat uskomukset ja ihmismieleen juurtuneet tapakäsitykset. Kuka on oikeassa tilanteessa, jossa on kaksi totuutta?

EU:n projektissa työskentelevä Maria Kallio on ollut kouluttamassa Afganistanilaisia poliiseja ja matkustaa maahan poliisikoulun avajaisiin, tuhoisin seurauksin. Palattuaan kotimaahan Maria aloittaa työt epätyypillisten rikosten solussa ja saa selvitettäväkseen kolmen muslimitytön katoamistapaukset. Tytöt ovat käyneet samassa Tyttökerhossa kuin Marian tytär Iida.

Sitten hangesta löytyy neljäs muslimityttö, kuristettuna. Onko tapauksilla tekemistä toistensa kanssa? Onko liikkeellä sarjamurhaaja? Vai onko tyttöjen perheillä jotain tekemistä katoamisten kanssa?

***

Varasin kirjan kirjastosta saman tien, kun siitä kuulin... Ja jonotuslistalla päädyin suunnilleen sadannelle sijalle. Viimein tämän teoksen kotiini sain ja odotuksen olivat tietysti korkeat.

Valitettavasti jouduin romaaniin hiukan pettymään. Ei niin, että tarina olisi ollut huono. En vain voinut olla vertaamatta teosta Snellmannin Parvekejumaliin, joka tekivät minuun henk.koht. järisyttävän vaikutuksen. Minne tytöt kadonneet edustaa toki täysin toista kirjallisuuden lajia, vaikka samoissa teemoissa liikutaankin. Tässä henkilöhahmot jäävät auttamatta Maria Kalliota lukuunottamatta etäisiksi.

Nyt kun miinuksista päästiin, siirrytäänpä sitten plussan puolelle. Tarina on intensiivisesti ajatuksia herättävä. Se ei anna mustavalkoisia totuuksia ja lukija on välillä hämmentynyt siitä kenen puolella olisi. Hyvä niin. Rasismiin otetaan kantaa lujalla kädellä.

Teos on toki viihdyttävä, kuten muutkin Kallio -sarjan kirjat, mutta se on myös paljon muuta!

Camilla Läckberg; Perillinen

Erica käy läpi edesmenneen äitinsä jäämistöä ja löytää vanhan natsien kunniamerkin. Miksi äidillä oli sellainen? Mitalin alkuperän selvittämiseksi hän vierailee seudun sotatuntijan, eläkkeellä olevan historianopettajan luona. Kahden päivän päästä mies on kuollut. Tapettu. Uutinen kylmää Ericaa. Onko hänen käynnillään jotain tekemistä murhan kanssa? Kun Erica vielä saa selville, että äiti tunsi murhatun miehen toisen maailmansodan aikana, hän ei voi olla sekaantumatta rikostutkintaan. Myös isyyslomansa aloittanut Patrik vedetään mukaan tutkimuksiin. Kuka on valmis tappamaan pitääkseen menneet salassa?

Camilla Läckberg vie jälleen lukijansa idylliseen mutta synkkien rikosten Fjällbackaan Ruotsin länsirannikolle. Tällä kertaa pintaan nuosevat Erica Falckin oman lapsuudenperheen kipeät ja tarkoin varjellut salaisuudet. Läckberg kutoo taiturimaisesti nykytarinan riipaisevaan kertomukseen nuorten elämästä 1940-luvun Ruotsissa.

***

"Camilla Läckberg on yksi tämän hetken kiinnostavimpia ruotsalaisia dekkaristeja, ja hän parantaa tahtia kirja kirjalta" kuuluu Me Naiset -lehden kommentti teoksen kannessa. Samaa mieltä.

Kirjailija jatkaa hyväksi valitsemallaan linjalla, johon kuuluu kaikkien kirjan henkilöhahmojen ajatusten valotus pienissä osissa. Olen muistaakseni ennenkin todennut, että kirja koostuu pienistä paloista ja selkeä kuva muodostuu, kun "palapeli" on saatu valmiiksi viimeistä sivua myöten.

Tässä juoni liikkuu toisen maailmansodan karussa todellisuudessa, ja nykyajassa selvitellään miksi kuusikymmentä vuotta vanhat asiat nousevat uudelleen pintaan. Synkistä aiheista huolimatta teoksen huumoripitoisuus ja nokkeluus ilahduttaa lukijaa. Romaani antaa myös kattavan vastauksen siihen, mistä Erican edesmenneen äidin kyvyttömyys rakastaa lapsiaan johtui.

Vaikka loppuratkaisun pystyi aavistelemaan, siihen sisältyy silti herkullisia yllätyksiä. Suosittelen!

Liza Marklund; Prime time

Annika Bengtzon palaa äityislomalta ja joutuu selvittämään televisiotähti Michelle Carlssonin murhaa keskellä oman elämänsä kriisiä ja lehdentoimituksen valtataistelua. Michellen taustalta löytyy kaikkea muuta kuin onnea ja menestystä. Hän on joutunut maksamaan kuuluisuudestaan hirveän hinnan.

***

Vihdoin pääsen blogia päivittämään! Viime päivät ovat vierähtäneet lapsen kanssa sairaalassa, mutta pikku potilas pääsi tänään kotiin - helpotus!

Olen lukenut muut Marklundin suomennetut kirjat, tämä oli jäänyt lukulistalle roikkumaan häntäpäähän. Kuuluisuuden kirouksista on kirjoitettu niin paljon ja itseäni aihe ei juuri kiinnosta, mutta kun nyt kyse on kuitenkin Bengtzonin tutkimuksista, niin olihan tämäkin luettava.

Annika on mielenkiintoinen persoona, herkkä ja melankolinen, mutta työssään fiksun napakka. Hänellä tuntuu menevän tasaisen huonosti. Tämä kirja sijoittuu tapahtumiltaan Paratiisin ja Uutispommin väliin. Annikan avioliitto rakoilee jo tässä vaiheessa ja työpaikan ihmissuhdekiemurat tuottavat töitä.

Täytyy myöntää, että minusta kirja oli juonen puolesta monin paikoin puuduttavan tylsää luettavaa. Ennakkoaavistukset pitivät siis paikkaansa. Mutta tulipahan luettua. Ja tällä hetkellä "työn alla" oleva kirja tuntuu Prime Timeen verrattuna nautinnolta.

*muokmuok*

Blogista lähdettyä menin Kirjavinkit sivustolle ja kas, Marklundiltahan onkin suomennettu uusi miniteos. Varaukseen meni, mukinoista huolimatta!

Outi Pakkanen; Yöpuisto

Aina on joku, joka tuntee pimeiden iltojen salaisuudet.

Mikael Niemistö on nelikymppinen juristi, jolla on kaikki hyvin: koti hienossa jugendtalossa Helsingin Ullanlinnassa ja uusi vaimo Hannele, joka tulee hyvin toimeen Mikaelin 12-vuotiaan pojan Rasmuksen kanssa.

Isän ja Rasmuksen välit eivät ole yhtä hyvät, isä kiusaantuu nähdessään pikkuvanhan pullean poikansa istuvan tietokoneen ääressä eikä loistavan jalkapallokentällä. Mutta Rasmus näkee ja tietää enemmän kuin muut, silloinkin kun herkkukaupan omistaja Virpi Saari ilmestyy isän elämään. Taksien valot pyyhkivät syksyisen kaupungin katuja, paksujen seinien ja suljettujen ovien takana paljastuu menneisyydestä asioita, jotka jotkut haluaisivat kiihkeästi unohtaa. Yksinäinen pieni poika tekee aikuisten maailmasta omia päätelmiään...

***

Alkaa pienoinen epätoivo iskeä syystä että työelämä häiritsee pahan kerran lukuharrastustani. Ajan puutteen takia olen päätynyt lukemaan vanhoja, hyväksi havaittuja kirjailijoita sen sijaan, että laajemmin etsisin uusia tuttavuuksia.

Tämä kirja edustaa tyypillistä Pakkasen romaania. Teos on lyhyt, ytimekäs ja niin koukuttava, että sen olisi mielellään kerralla ahmaissut... jos olisi ollut aikaa.

Kirjailijan kirjoissa minua kiehtoo se, kuinka kirjailija onnistuu taikomaan tavalliseen arkeen pilkku hiljaa tihenevän uhan tunnun. Tässä tarinassa nuori poika joutuu tilanteeseen, joka ravisuttaa hänen elämäänsä surullisella tavalla. Kertomus onkin äärettömän alakuloinen, eikä aikuisten vastuuttomuus voi olla aiheuttamatta pistoa omassakin omassatunnossa. Kuinka usein sitä tulee toimittua vain omaksi parhaakseen lapsia ajattelematta.

Toisaalta Pakkasen kirjoissa on myös selittämätöntä pilkettä, joka estää synkkyyteen vaipumasta. Tykkäsin.

Tess Gerritsen; Luutarha

Julia Hamill tekee kotinsa puutarhassa karmaisevan löydön: hänen lapionsa kalahtaa naisen pääkalloon. Vauriot viittaavat kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan selvästi murhaan.

1830-luvun Bostonissa lahjakas mutta varaton Norris Marshall rahoittaa lääketieteenopintojaan kaivamalla hautausmaalta tuoreita ruumiita opettajansa leikkauspöydälle. Tämä kalmankatkuinen liiketoiminta kuitenkin kalpenee verrattuna tapahtumaketjuun, joka käynnistyy yliopistosairaalan liepeillä. Pian Norris huomaa itse joutuneensa murhan pääepäillyksi...

***

Haa, Gerritsen on hyvä! En ole aiemmin tainnut häntä lukeakaan, joten uuden jännärikirjailijan löytäminen on minulle nannaa.

Kirjassa liikutaan niin nykyajassa, kuin 1800-luvullakin. Varsinkin synkeät vanhanajan näkymät ovat herkkua luettavaa, vaikka lukemisessa etanavauhtia eteninkin - olosuhteiden pakosta.

Tarina pitää tiukasti imussaan eikä hengähdystaukoja lukijalle suo. Aika raflaavia kohtia kerronta sisältää, mutta varsinaista mässäilyä teos onnistuu välttämään. Kirjan naispäähenkilön rohkeutta hirvittävissä olosuhteissa voi vain ihailla. Rohkeus ja periksiantamattomuus ovatkin ne jutut, jotka tästä mieleen jäivät.

Olen aiemmin kuvitellut, että Gerritsenin kirjat ovat liian järkkyä luettavaa minulle. Tämän romaanin perusteella uskallan kuitenkin luvata lukevani lisää hänen teoksiaan.

Inger Frimansson; Pimeyden jäljet

Hilja Agnevik on viisikymppinen, naimaton ja lapseton. Hänen rauhallista elämäänsä varjostaa vain tyrannimainen sisko, joka on terrorisoinut sisarusparvea lapsuudesta saakka. Hilja törmää vanhaan ystäväänsä Jennyyn. Lapsuuden rakkaimmasta leikkitoverista on tullut kuuluisa näyttelijä, jonka kopea käytös muuttaa Hiljan ihailun nopeasti katkeraksi vihaksi. Tutustuessaan Jennyn loistohuvilaan Hilja joutuu inhottavan tapauksen todistajaksi. Tapahtuu rikos, joka kietoutuu Hiljan elämään tiiviimmin kuin hän haluaisi uskoa. Huvilan idylli kätkee varjoihinsa saalistajan, jonka olisi parasta pysyä piilossa.

***

Frimansson on aina varma valinta. Tässä tarinassa lukija joutuu jälleen todistamaan kolmen lapsen traagista lapsuutta ja sen seurauksia. Isosiskon selviytymisstrategiat ovat vähintäänkin järkyttävät, hän kostaa omaa turvattomuuttaan kahdelle nuoremmalle sisarukselle. Eikä päästä irti aikuisellakaan iällä. Hiljan alistumista on suorastaan raivostuttava seurata ja hänen toivoisi viimein itsenäistyvän. Veli Kristian pärjää tyylillään. Lisäksi kirjassa kulkee sivujuonena erään pedofiilin puistauttava tarina.

Vaikka kirja on karu, paljastettakoon, että loppu on kuitenkin onnellinen. Ja minä rakastan onnellisia loppuja. Kirjailija harhauttaa tyylillä.

Camilla Läckberg; Jääprinsessa

Camilla Läckberg sijoittaa Jääprinsessa-esikoisromaaninsa tapahtumat Ruotsin länsirannikolle talvenhyiseen pikkukaupunkiin, jossa jokainen tuntuu tietävän toisistaan kaiken. Murhenäytelmä syntyy idyllin hämärältä puolelta, suljetun yhteisön kaatuvien kulissien takaa.Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat vieneet Ericaa ja Alexia eri suuntiin; toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta tuli menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi.

Kuinka kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt, valovoimainen kaunotar olisi voinut tehdä näin rivon itsemurhan? Kenties hänen elämässään oli sittenkin ollut jotakin pahasti pielessä. Erican vaistot vievät hänet keskelle salaisuuksien vyyhtiä. Tutussa ympäristössä kaikki onkin pian aivan vierasta ja outoa.

***

On nämä vaan niin hyviä nämä Camillan kirjat! Tulipa nyt luetuksi ihan ensimmäinen Ericasta kertova romaani ja luonnollisesti taustat tulivat sen myötä selkeämmiksi.

Mielestäni parasta Läckbergin teoksissa on rennon leppoisa tunnelma, sekä syväluotaava ihmiskuvaus. Kirjoissa ei veri lennä eikä lukijaa pitkästytetä vaikkapa monen sivun mittaisilla taka-ajoilla. Kuten takakansissa lukee, Camilla sekoittelee hienosti vanhaa ja uutta dekkarigenreä.

Jääprinsessasta jäi päällimmäisenä mieleen parin päähenkilön surulliset kohtalot. Kirja ei herättänyt suurempia tunteita mutta sitä oli ilo lukea.

Elokuvia

Tavoistani poiketen kirjoitan blogiini elokuvaelämyksistä. Aikuisten leffat ovat yhtä pitkää pettymysten sarjaa (olen kai kaiken oleellisen jo nähnyt), mutta viime aikoina olen täysin hurahtanut lasten elokuviin. Sen sijaan, että laittaisin dvd:n pojille pyörimään ja ottaisin omaa aikaa, olenkin katsellut filmejä mukana ja yllättynyt positiivisesti. Näitä ainakin uskaltaisin suositella meille "vanhuksillekin" -

Naapurini Totoro
Hellyyttävä ja taianomainen pätkä, joka nostatti mammalle paikoin kyyneleet silmiin.

Näin koulutat lohikäärmeesi
Huikeaa räiskettä, mahtavia maisemia ja koskettava kertomus erilaisesta pojasta, joka ei muiden viikinkien malliin tahdokaan tappaa lohikäärmeitä, vaan ystävystyä niiden kanssa. Kyyneleitä tuli tässäkin.

Itse ilkimys
Käytiin tämä esikon kanssa katsomassa elokuvateatterissa 3D:nä, huippu hauska!

Karin Slaughter; Pelon huone

Etsivä Will Trent selvittää teinitytön kidnappausta ja murhaa Karin Slaughterin uusimmassa jännärissä. Abigail Campano saapuu iltapäivän tennistunnilta kotiinsa Atlantan varakkaalle esikaupunkialueelle jakohtaa painajaismaisen näyn. Ikkuna on rikki, matossa on verisiä jalanjälkiä ja porrastasanteella makaa hänen tyttärensä, jonka ylle on kumartunut mies veitsi kädessään. Järkyttynyt äiti joutuu hirvittävään kamppailuun, joka muuttaa hänen elämänsä ikiajoiksi. Kun paikallinen poliisi tekee tutkimuksissa kohtalokkaan virheen ja asettaa vaaraan toisenkin teinitytön, erikoisagentti Will Trent kutsutaan apuun. Hän saa parikseen etsivä Faith Mitchellin, joka tuntee epäluuloa Williä kohtaan ensihetkestä alkaen. Näiden kahden on kuitenkin löydettävä keino tulla toimeen, jotta koulumaailmaa varjostava inhottava rikosvyyhti saataisiin selvitettyä.

***

Slaughter on yksinkertaisesti jännäreiden kuningatar, aivan mahtava kirjailija! Pidin paljon hänen aiemmasta sarjastaan, ja tämä toinen Will Trent-dekkari näyttää uusia ulottuvuuksia kirjailijasta. Aiempien teosten rosoisuus on vaihtunut sujuvaan ja varman oloiseen tyyliin, josta huomaa kirjailijan kypsyyden. Shokeeraava on tämäkin tarina, mutta mielestäni kuitenkin perinteisemmällä tyylillä, kuin aiemmat helmet. Ehkä kirja onvähän liiankin tyypillisiä kaavoja noudattava jännäri, mutta mitäpä tuosta, kun Slaughter tuo henkilöt esiin uskomattoman elävästi.

Will Trentin edustama hyvyys tuo positiivista vaihtelua rikostutkinnan kovaan maailmaan. Pidin kympillä ja suosittelen sydämestä!

Pirjo Hassinen; Sano että haluat

Vangitseva kuvaus parisuhteesta puolison kaiken­nielevän työtoveruuden varjossa

”Minä tiesin, minne hän oli kaipaamassa, ja annoin hänen mennä.”

Kun Laura, psykologi, tutustui Jimiin, tällä ei ollut kunnianhimoa eikä luottotietoja, vain ihmeellinen suu. Ja rikkinäinen menneisyys. Nyt miehen intohimo suuntautuu työhön. Ravintolan keittiössä Jimi työskentelee kuin tanssisi tai saalistaisi. Työtoverista tulee sydänystävä, Essi ja Jimi kertovat toisilleen kipeimmätkin salaisuutensa.

Poikkeava reitti kesäöisellä kotimatkalla johtaa Essin seikkailuihin, rasvaisiin baareihin, joissa pyörii epämääräistä joukkoa.

Kun Essi katoaa, Laura joutuu miettimään suhdettaan ihmiseen, joka ei merkitse hänelle mitään, mutta puolisolle liikaa. Psykologin koulutuksesta ei ole apua, kun oma aviomies on mennä päästään sekaisin – toisen naisen tähden.

***

Ei mikään perinteinen kolmiodraama, tämä Hassisen teos. Kirjailijasta sananen; hän on minulle täysin uusi tuttavuus, johon tosin olen lukemattomia kertoja törmännyt kirjaston palautettujen hyllyllä. Mielenkiintoinen taitaja, jonka ilmaisu on niin laajaa kuin tarkkanäköistäkin.

Tarina itsessään muodostuu vaihdellen Lauran ja Essin näkökulmien välillä. Mikään ei ole tässä kirjassa itsestään selvää, ja teoksen pääpaino onkin herätellä dramaattisia kysymyksiä siitä, mistä kaikessa lopulta on kyse. Essi etsii itseään ja Laura yrittää epätoivoisesti pitää perhettään koossa. Miespäähenkilö ei saa tarinassa puheenvuoroa, joten hänen aatoksensa jäävät nekin arvailujen varaan.

Pidin kirjasta paikoin paljonkin, loppua kohden jostain syystä imu hiipui.

Inger Frimansson; Varjo vedessä

Justine Dalvik tappoi kiusaajansa kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen hänen elämänsä on kulkenut rauhallisesti ja kiinni jäämisen riski pienenee päivä päivältä. Menneisyydestä alkavat kuitenkin kiinnostua sekä poliisi että vainajan suku. Jäljet johtavat Justinen suureen kivitaloon Mälarenin rantaan. Justine tuntee köyden kiristyvän kaulansa ympärillä, ja uhri alkaa pyrkiä pintaan järven pohjasta ...

Varjo vedessä sai Ruotsin Dekkariakatemian palkinnon vuoden 2005 parhaana rikosromaanina.

***

Olihan se luettava tämä itsenäinen jatko-osa kirjalle Hyvää yötä, rakkaani. Mielestäni Varjo vedessä oli vielä edeltäjäänsä onnistuneempi, ja syvensi puistattavasti Justinen menneisyyttä.

Kuusi vuotta sitten tapahtunutta katoamista tarkastellaan teoksessa monien eri henkilöiden näkökulmista, ja minusta on hienoa se, kuinka kirja alkaa siitä, mihin useammat dekkareista päättyvät. Yleensähän tapahtuu murha ja sitten se selviää. Tämä teos valottaa värikkäästi kuinka tragedian vaikutukset tuntuvat aina lähiomaisista murhaajaan itseensä.

Kuten takakannessa sanotaan, kirja on syvästi ymmärtävä. Aamenet sille. Lukija voi helposti tuntea yhdessä kirjailijan kanssa myötätuntoa kaikkia kirjan henkilöitä kohtaan. Ja suorastaan toivoa, että tämä murha jäisi kaikesta huolimatta ratkaisematta.

Arnaldur Indridason; Hyytävä kylmyys

Koleana syysiltana löytyy nainen narun jatkona kesämökiltään syrjäisen järven rannalta. Äidin parin vuoden takaisen kuoleman jälkeen naista oli vaivannut masennus, ja tapaus näyttää itsemurhalta. Rikospoliisi Erlendur Sveinsson kuitenkin saa haltuunsa äänitteen, joka viittaa toiseenkin mahdollisuuteen. Hän alkaa tutkia tapausta omin päin. Samalla hän kaivelee kahta vanhaa katoamista - ja jälleen nousee pintaan myös Erlendurin oma lapsuudenkokemus, veljen menettäminen lumimyrskyssä.

Hyytävä kylmyys on Islannin tämän vuoden Lasiavainehdokas ja sarjan kuudes suomennos."Arnaldurin teokset ovat erittäin taitavasti kirjoitettuja, miljöökuvaukset vaikuttavia ja henkilöt monisärmäisiä ja hyvin todellisen tuntuisia." - Suomen dekkariseuran Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan 2009 perusteluista.

***

Islantilaista jännitystä. Ihan perushyvää sellaista. Itselläni oli kirjan kanssa sellainen ongelma, että aina kun otin sen käsiini, alkoi uni painaa silmiä jo parin sivun jälkeen. Ehkä olin vain väsynyt, ehkä kirja oli pitkäveteinen.

Aiemmin olen lukenut kirjailijalta melko hurjan tarinan perheväkivaltaan liittyen. Ko. romaani ei päässyt lähellekään Haudanhiljaista -teosta. Plussaa kuitenkin ihastuttavasta miljööstä (tahtoo Islantiin).

Anja Snellman; Lyhytsiipiset

Vuonna 1960 tapahtui Bodomjärvellä traaginen, koko Suomea kauhistuttanut kolmoismurha. Neljä nuorta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, oli telttailemassa Bodomjärven niemenkärjessä. Nuoret viettivät iltaa ja kävivät puolenyön jälkeen nukkumaan. Muutaman tunnin mittaisten unien jälkeen he kuitenkin heräsivät, jolloin pojat kävivät kalastamassa. Kalastusreissun jälkeen koko porukka kävi jälleen nukkumaan ja he nukkuivat onnellisen tietämättöminä kohti tulevaa murhakatastrofia, kaikki paitsi toinen pojista, joka jäi kuin ihmeen kaupalla henkiin.

Anja Snellmanin romaani Lyhytsiipiset rakentuu reilusti Bodomjärven tapahtumiin. Pohjana on koko ajan ajatus todellisesta tragediasta. Kirjoittaja on kenties kirjoittanut oman näkemyksensä tapahtuneesta tai kirjoittanut keksien yhden niistä lukuisista vaihtoehdoista, mitä on voinut tapahtua. Mitä on oikeasti tapahtunut vuoden 1960 helluntaiyönä ja kuka on se raaka murhaaja, joka pystyy moisiin tekoihin? Näihin kysymyksiin ei koskaan saatu vastauksia.

***

Hieno kirja mystisestä aiheesta! Snellmannin tyyli on runollista ja erittäin elämänmakuista. Hajut ja maut suorastaan ponnahtavat esiin kirjasta. Ihmisten kohtalot tulevat lukijaa kohti.

Vaikka kirja jännärihyllystä löytyykin, minusta teos on kaukana tavallisesta jännityskirjallisuudesta. Tämä on pohdiskelevaa ja tunnustelevaa kerrontaa siitä, mitä mahdollisesti tapahtui tai olisi voinut tapahtua.

Anja Snellman on Suomen parhaita kirjailijoita!

SusuPetal; Toinen painos

Novelleja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta.
Tarinoita tältä planeetalta ja muualta.
Kertomuksia ihmisistä ja muista.

***

Tykkäsin kuin hullu puurosta kirjailijan Valkoiset talot - teoksesta. Olin jo hänet miltei unohtanut, kunnes Kirjavinkit kirkastivat taas kauniisti muistiani (kiitos). Sieltä kävi ilmi, että SusuPetal on julkaissut erään kirjan, joka minulla varauksessa ja sitten mm. tämän novellikokoelman. Novellit on aiemmin julkaistu Reginassa (!!), mutta ennakkoluuloista huolimatta kirjaan tartuin. Teininä luin ko. lehteä, SinäMinää ja mitänäitänyton, mutta sen jälkeen olen pysytellyt kirjalinjalla.

Teoksen novellit on hienosti tiivistettyjä paketteja nuorista, joilla menee huonosti ja joiden elämään jollain tavalla ilmestyy rakkaus. SusuPetal kirjoittaa hyvin ja tunnelma on nostalginen, ainakin tällaisen kolmikymppisen "tädin" mielestä :)

Matti Larjavaara; Ketunmorsian

Anna on nuori, kirkasotsainen kirjallisuudenopiskelija, joka tekee gradua Aino Kallaksen eroottisista teemoista. Häntä ohjaa professori Kimmo Yövaara, jolla on silmää naiskauneudelle sekä taipumus ihastua yhtenään. Heitä yhdistää rakkaus kirjallisuuteen sekä intohimoiseen keskusteluun ja analysointiin. Kimmolla on myös unelmien talo, viehkeä vaimo ja kaksi vallatonta poikaa, yhdessä rakennettu elämä. Kuitenkin tuo ihana Anna on saanut Kimmon oudon haltioitumisen valtaan. Hän ehdottaa yhteisen romaanin kirjoittamista - aiheena tietysti rakkaus! Anna suostuu ja he alkavat kirjoittaa fiktiota, jota samaan aikaan elävät. Ketunmorsian on kujeileva rakkaustarina, sukellus kirjallisuudentutkimuksen kiehtovaan maailmaan ja kirjallisen luomisen ihmeeseen. Sen tarjoama kuva rakkaudesta ja erotiikasta on sievistelemätön mutta optimistinen. Ennen kaikkea kirja on vastustamattoman hauska, ja sen elämäniloa pirskahteleva kerronta hellii lukijaa.

***

Täytyisi varmaan olla tyytyväinen itseensä, viime aikoina kun on tullut luettua reilusti keskivertoa enemmän kaunokirjallisuutta ikuisten jännäreiden sijaan. Tätä kehuttiin Kirjavinkeissä. Mietin, voiko aiheesta tosiaan kirjoittaa omaperäisesti, kuten väitetään vähän joka paikassa.

No, kirja on omaperäinen ja traagisuudessaan myös hauska. Kai tätä voisi luonnehtia itseironiseksi kasvutarinaksi. Mutta. Hauskuudesta huolimatta inhosin teosta ensi sivuilta asti. Ensinnäkään en voi sietää pettäviä miehiä, toisekseen en osannut samaistua keneenkään henkilöhahmoista. Mies, jonka ajatusmaailma on täysin päin honkkelia ja moraali sijoiltaan nyrjähtänyt ei olisi ansainnut saamaansa kohtelua kolmelta naiselta, joiden välillä hän tasapainoili.

Tosi tosi harvat rakkausromaanit tekevät minuun vaikutusta, yleensä niillä on tapana nostaa niskakarvat pystyyn. Niin kävi tämänkin romaanin parissa.

Anja Snellman; Parvekejumalat

Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista, jotka kantasuomalaisille teinitytöille ovat itsestään selviä. Hän haluaisi hengailla kaupungilla, surffata netissä, käydä leffoissa ja bileissä, mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu huulipuna, korvakorut ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Ainakaan niihin eivät kuulu pojat, etenkään eräs Luka, joka haluaa pelastaa Kuolleenmeren, ja jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla.

Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet, jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman. Kun Aniksen ja Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti.

Parvekejumalat on Anja Snellmanin (s. 1954) 19. romaani, joka runollisella ja provosoivalla kielellään houkuttaa ja hämmentää lukijoitaan. Snellman ei pelkää sohaista patriarkalismin pyhimpään puolustaessaan naisten ja tyttöjen oikeutta määrätä omasta seksuaalisuudestaan.

***

Tämä kirja kosketti minua hämmästyttävän henkilökohtaisella tasolla - syystä jota en itsekään oikein osaa määritellä. Ravisuttava, puhutteleva ja monisäkeisen kaunis lukukokemus. Kiitos.

Inger Frimansson; Hyvää yötä, rakkaani

Ruotsin Dekkariakatemian vuoden -98 parhaana palkitsema rikosromaani.

Justine Dalvik on rikas perijätär, joka asustaa yksin kivitalossa järven rannalla. Hänellä on vain vähän ystäviä, ja nämäkin tuntuvat salaperäisesti katoavan ja kuolevan.

Hyvää yötä, rakkaani on erinomainen psykologinen trilleri, joka maalaa täyteläisen kuvan Justine Dalvikista ja hänen elämästään. Se on kuvaus onnettomasta naisesta ja hänen onnen etsinnästään, joka tuntuu johtavan lähes aina traagisiin seurauksiin.

***

Jonkin aikaa kirjaa luettuani, teksti alkoi tuntua epäilyttävän tutulta. Vaikka luen paljon, yleensä muistan mitkä romaanit on vedetty läpi, mitkä ei. No, tämä tuli luettua toiseen kertaan mutta eipä tuossa mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan. Kirja on loisto esimerkki hyvästä trilleristä, joka pitää otteessaan ilman sen suurempaa actionia.

Frimanssonin kirjat muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Kirjoissa erakoituneet, menneisyydestään kärsivät ihmiset pitävät lemmikkeinä lintuja tai rottia, he patoavat itseensä vuosikaudet tunteitaan, kunnes jossain vaiheessa ote lipsahtaa.

Pasi Ilmari Jääskeläinen; Harjukaupungin salakäytävät

Kustantaja Olli Suomisen elämän kulissit ovat kohdallaan: on perhe, omakotitalo harjun kupeessa, luottamustoimia ja kustantamo, joka menestyy vähintäänkin kohtuullisesti. Sitten kuvaan ilmestyy lapsuudenihastus ja menestyskirjailija Kerttu Kara, joka kaikkien yllätykseksi haluaa julkaista seuraavan kirjan kotikaupungistaan ja erityisesti sen salakäytävistä. Lapsuusmuistot, unet ja elokuvat vieraannuttavat Suomisen keski-ikäisen miehen arjesta, kunnes tapahtuu jotain, minkä myötä elämä muuttuu pelottavan kiinnostavaksi. Pakon edessä hän joutuu luopumaan kaikista periaatteistaan. Kun harjukaupungin salakäytäviin uskaltautuu, ei ikinä tiedä, minne päätyy.

Pasi Ilmari Jääskeläisen toisesta romaanista on painettu kaksi eri versiota, joissa on erilaiset loput. Harjukaupungin salakäytävät -romaanin versiot eroavat toisistaan parisenkymmentä sivua ennen viimeistä sivua. Toisen lopun lukija löytää kirjansa lopussa olevasta www-osoitteesta.

Pasi Ilmari Jääskeläinen (s. 1966) on jyväskyläläinen kirjailija ja äidinkielen opettaja. Hänen ensimmäinen romaaninsa Lumikko ja yhdeksän muuta ja novelli-kokoelmansa Taivaalta pudonnut eläintarha ovat olleet arvostelumenestyksiä. Jääskeläisen novelleja on käännetty englanniksi, saksaksi ja viroksi.

***

Kuumehuuruissa kirjan luin ja kuumehuuruissa täällä yritän kirjasta jotain mokelta...

Olin aivan innoissani Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -teoksesta, joten odotukset uusimmalle olivat huipussa. Tässä romaanissa on paljon samaa kuin edeltäjässään, esimerkiksi mystinen ilmapiiri, jotenkin vinksallaan oleva todellisuus ja lapsuuden muistelot. Toisaalta tarina on aivan erilainen. Tässä keskitytään rakkauteen ja teos pyörii tiiviisti ihmissuhteiden ympärillä. Facebook on nostettu miltei henkilöhahmoksi ja se on tiivis osa tarinaa. Jyväskylästä tehdään teoksessa mielenkiintoinen ja mystinen paikka. Myös elokuvaelämänopas näyttelee osaansa tässä draamassa. Kuulostaako sekasopalta?

Kokonaisuus on kuitenkin hallittu ja alkupettymyksen jälkeen aloin kirjasta jopa pitämään. Ei mikään Lumikon kaltainen lukuelämys, mutta erilainen kirja tämä selkeästi on. Positiivisella tavalla.

Erikoisuutta korostaa se, että (kuten ylhäältä on luettavissa) kirjalle on painettu kaksi erilaista loppua. Minä sain kirjastosta sen synkemmän the endin, ja totta kai kävin myös lukemassa netistä vaihtoehtoisen lopun. Synkempi oli parempi :)

Kristina Ohlsson; Nukketalo

Pisamainen pikkutyttö katoaa täpötäydestä junasta keskellä kirkasta päivää. Mahdollisia silminnäkijöitä on junallinen, mutta kukaan ei tunnu huomanneen, milloin tyttö on hävinnyt. Kaappaus vaikuttaa huoltajuuskiistalta, ja epäilyt kohdistuvat tytön isään. Samaan aikaan toisella puolella Ruotsia eräs nuori nainen piileskelee entistä elämänsä prinssiä. Hän tietää paremmin kuin hyvin, miksi tyttö on kadonnut.

Poliisitutkintaa ryhtyy johtamaan maineikas komisario Alex Recht oikeana kätenään kärkäs ylikonstaapeli Peter Rydh. Heille kullanarvoinen on analyytikko Fredrika Bergman, poliisiin töihin päätynyt lahjakas viulisti. Bergman joutuu tekemään hartiavoimin töitä, jotta tutkinta saadaan oikeille urille. Sitä ennen menetetään ihmishenki. Alkaa painajainen. Alkaa murhaajan takaa-ajo. Murhaajan, joka on häkellyttävän taitava. Murhaajan, joka ei tunne armoa.

Nukketalo on nuoren Kristina Ohlssonin (s. 1979) esikoisromaani. Ohlsson on Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut politiikan tutkija, joka työskentelee turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa. Hän on kotoisin Kristianstadista mutta asuu nyttemmin Tukholmassa.

***

Tein haun uusista psykologisista jännityskirjoista ja mm. tämän teoksen listalta bongasin. Ei muuta kuin varausta kirjastosta tekemään. Hiukan kyllä petyin, kun romaanin käsiini sain, sen verran tylsältä kansi näytti. Sinnikkäänä tyttönä kannet kuitenkin avasin, ja jäin koukkuun ensi sivulta asti.

Myönnetään, että kirja on hyvin perinteinen dekkari. On henkilöhahmoja, joilla enemmän tai vähemmän ongelmia niin työyhteisössä kuin kotielämässäkin. On sarjamurhaaja, jonka uhrina tällä kertaa pienet lapset. On juonenkäänteitä ja yllätyksiä. Mutta on myös erittäin kypsä tarina. Jos kirjaa täytyisi yhdellä sanalla luonnehtia, sana olisi asiallinen. Ei kai tässä muuta kuin yhtymään takakannen tekstiin, joka menee näin:

"Täysiaikainen dekkariesikoinen."

Kari Hotakainen; Ihmisen osa

Kirjailija ostaa elämän liki 80-vuotiaalta entiseltä lankakauppiaalta Salme Malmikunnakselta. 7000 eurolla saa paljon: Salme avautuu ja kertoo kaiken niin kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, niin kuin Salme on sen kertonut?

"Ihmisen osa" on runsas romaani. Paitsi surusta, menetyksestä ja elämänilosta se kertoo myös pienyrittäjyydestä, työelämän muutoksista ja siitä kuinka puheella myydään ja ostetaan ennemmän kuin koskaan. Ja nyt ei myydä lankaa, vaan mielikuvia.

Ihmisen osa on viisas ja vilpitön, liikuttava ja humoristinen kirja.

***

Kirjan luettuani olen jokseenkin hämmentynyt. Ajattelin moneen otteeseen teoksen parissa että vau, kerrankin kirja josta minulla on jotain sanottavaa blogissa. Ja nyt kun viimeinen sivu jäi taakse, olenkin sanaton.

Teos on ensinnäkin ensimmäinen Hotakaiselta lukemistani romaaneista ja toiseksi edustaa hyvin erilaista tyyliä, jota yleensä suosin. Teos on äärimmäisen viisas hellyyttävällä tavalla. Se ottaa asioihin rajustikin kantaa kuitenkin saarnaamatta. Se pysäytti minut ajattelemaan elämää, ja jos hiukan tarkennetaan (käsite elämä kun tuppaa olemaan aika laaja), sitä kuinka turvatonta aikaa nykyihminen elää. Onko rikkaus lopultakaan kovin tavoiteltava asia?

Romaani kertoo erään perheen tarinan, jossa jokainen pääsee vuorollaan ääntään käyttämään. Kirjan keskeisimpänä hahmona toimii Salme Malmikunnas, jonka ajattelutapa on ihanan maanläheinen, ja tuo mieleen Mielensäpahoittajan (Kyrö). Salmella on vankat mielipiteet ja elämän arvot, hänessä on persoonallista voimaa, joiden varassa kestää hirvittävän tragediankin.

Vaikea sanoa, kuinka kirja voi samanaikaisesti olla näin humoristinen ja samalla surullinen. Olen myyty.

Inger Frimansson; Alastomien naisten saari

Kaupunkilaistunut kirjailija Tobias Elmkvist saapuu lapsuudenkotiinsa auttamaan sairasvuoteella makaavaa isäänsä maatilan töissä. Apuna ovat isän puoliso Sabina, tämän aikamiespoika Adam ja paikallinen hanslankari Hardy. Kylään on palannut myös Tobiaksen luokkatoveri, ratsutilayrittäjä Ingelize.

Tobias palaa kotiseudulleen vastahakoisesti, koska suhde isään ei ole kunnossa. Kirjoittaminenkaan ei suju, uusi dekkari on pahasti myöhässä.

Kahden ihmisen välille syttyy yhteys ja intohimo, jonka seuraukset muuttavat kaikkien elämän peruuttamattomasti. Tilannetta sekoittavat avionrikkojien kohtalosta kertovat vanhat tarut, jotka alkavat kummitella nykyhetkessä. Katastrofi uhkaa koko yhteisöä...

***

En tiedä johtuuko aiemmin lukemastani höhlä-dekkarista vai mistä, mutta tämän teoksen parissa todellakin viihdyin. Kirjan ahmaisi hetkessä (toinen juttu tänne blogiin kirjoittamisen kanssa). Olen alkanut lämpiämään Frimanssonille siinä määrin, että päätin lukea läpi koko tuontannon.

Kirjailijan ihmistuntemus on ensiluokkaista. Toki teosten aiheet toistavat hiukan itseään, mutta itsensä toisto ei taida olla pelkästään kirjailijoiden "synti"... Kirjoissa tukaliin tilanteisiin joutuvat tavalliset ihmiset ja sitten puidaan syitä ja seurauksia tavallisessa arjessa. Teokset ovat niin inhimillisiä ja sen puolesta uskottavia. Jollain tapaa kaikissa kirjoissa toistuu sama teema, kuin vaikkapa Dostojevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa.

Ko. kirjassa pohditaan isä-poika -suhteen kiemuroita asioita kovin syvällisesti selittelemättä. Kielletty rakkaus tuo romaaniin oman mausteensa ja tunnelma on taattua frimanssonia.

Paljastettakoon, että tämän hurjan pitkän jännäriputken jälkeen luen jotain ihan muuta.

Michael Collins; Kadotetut sielut

(kuvaus puuttuu syystä etten sitä kohtuullisella ajalla netistä löytänyt)

****


Uh, miten surkea lukukokemus. Tällainen tarttui kirjastosta mukaan ja puoliväkisin kirjan läpi kahlasin. Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään, ja tarina keskittyy päähenkilön murheilla märehtimiseen. Tunnelma on jotenkin outo. En suosittele.

Simon Beckett; Kuolleiden kuiske

Oikeuslääketieteen huippuasiantuntija David Hunter saa vierailukutsun vanhaan opinahjoonsa Yhdysvaltoihin. Kun eräästä vapaa-ajan mökistä löytyy pöydän päälle sidottu, puistattavassa kunnossa oleva ruumis, Hunter suostuu auttamaan kuolinsyytutkinnassa. Mutta tämä on vasta alkua, kun henkisesti häiriytyneen sarjamurhaajan uhreja alkaa löytyä yhä lisää. Eikä murhien selvittelyä ainakaan helpota se, että etevän brittitutkijan osallistuminen tutkimuksiin aiheuttaa närää joidenkin amerikkalais-kollegojen keskuudessa.

***

Mikä erottaa Beckettin kirjat perusdekkareista? Takakannen perusteella ei mikään.

Voisin (taas) hehkuttaa intensiivistä kerrontaa ja sympaattista päähenkilöä, mutta todettakoon lyhyesti, että kirja on todella puistauttava. Olen ahminut siinä määrin tämänkaltaista kirjallisuutta, että kirjan karmivuus oli yllätys minullekin.

Kuitenkin Beckett erottuu massasta poikkeuksellisen kirkkaasti, joten ellei koe olevansa kovin herkkä lukija, kannattaa viimeistään tässä vaiheessa kirjailijaan tutustua.

Christian Jungersen; Poikkeus säännöstä

Iben tunnistaa tietokoneruudulle ilmestyneet sanat: ne mukailevat SS-upseerien uskollisuusvalaa. Jos uhkauksen lähettäjä on yksi maailman viidestätoista miljoonasta tuomitsemattomasta sotarikollisesta, Ibenillä on todella syytä pelätä.

Mutta sähköpostit on voinut lähettää myös yksi heistä, yksi Kansanmurhien tutkimuskeskuksen neljästä naisesta. Kuinka hyvin he loppujen lopuksi tuntevat toisensa?

Pieni rauhallinen toimisto muuttuu epäilysten ja vainoharhojen areenaksi. Pelon psykologiaa tutkinut Iben tietää, että toisenlaisissa olosuhteissa he kaikki voisivat olla murhaajia.

"Christian Jungersen osuu inhimillisen pahuuden ytimeen; paholaismaisen älykkäällä kerrontatekniikallaan hän saa lukijan asettumaan ensin yhden ja heti seuraavassa hetkessä toisen romaanihenkilön taakse."- Ekstra Bladet..

Christian Jungersen on syntynyt vuonna 1962 Kööpenhaminassa. Yliopisto-opintojensa jälkeen hän työskenteli muun muassa copywriterina ja opetti elokuvatiedettä, kunnes julkaisi esikoisromaaninsa Krat vuonna 1999. Poikkeus säännöstä sai Tanskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon ja nimettiin Vuoden 2004 romaaniksi. Se on myös Jungersenin kansainvälinen läpimurto; se julkaistaan vuonna 2006 Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suomentanut Sanna Manninen

***

Kirjastovarausta odotellessa luin tämän suosikkikirjani toiseen kertaan, kun niin kutsuvannäköisenä kirjahyllystä vilkutti. Nuorempana ahmin samoja kirjoja useaan otteeseen, mutta näköjään loistavakin kirja voi muuttua latteaksi toisella lukukerralla. Ehkei kannata siis tätä "tuplalukemista" minun enää harrastaa.

Ensimmäisellä lukukerralla todellakin ihastuin kirjaan. Teos on poikkeuksellinen aiheensa puolesta ja samalla se näyttää hyvin realistisen mutta synkän ihmiskuvan. Kielellisesti kirja on nautittavaa luettavaa ja koukuttaa tiiviisti.

Mutta aiheesta vielä lisää. Kirja kertoo vaihetelevalla minä-kerronnalla neljän naisen tarinaa, joka keskittyy työpaikalle Kansanmurhien tutkimuskeskukseen. Jo itse tutkimukset ovat rankkoja, työilmapiiristä puhumattakaan. Työpaikkakiusaaminen nostattaa karvat pystyyn.

Kirja herätti huomattavasti keskivertoromaania enemmän ajatuksia, päällimmäisenä ehkä tämä;

kun ”ihminen on ihmiselle susi”, toimiiko hän silloin pahuuttaan vai säästääkseen oman nahkansa?

Inger Frimansson; Kissa joka ei kuollut

Tavalliset ihmiset tekevät tavallisesta arjestaan vangitsevan painajaisen.

Keski-ikää lähestyvät Beth ja Ulf ovat lomailemassa kesäasunnollaan Ruotsin länsirannikolla paikatakseen rakoilevaa liittoaan. He saavat tietää, että läheisestä vankilasta on karannut kaksi vankia. Illan mittaan pariskunta juo reilusti alkoholia. Äkkiä he huomaavat, että pihalla liikkuu joku. Varmana siitä että tunkeilija on vaarallinen karkuri Beth tempaisee käsiinsä kirveen ja syöksyy miehen kimppuun. Kun mies kohottaa kätensä suojautuakseen, Beth iskee.

Psykologisen trillerin kuningatar Inger Frimansson on jälleen kirjoittanut piinaavan tarinan, jossa kuolema ja väkivalta tulevat osaksi tavallisten ihmisten elämää ja muuttavat sen lopullisesti. Kissa joka ei kuollut on seitsemäs Frimanssonilta suomennettu dekkari.

***

Nämä Frimanssonin kirjat ovat takuuvarmasti koukuttavaa luettavaa siinä tapauksessa, että kirjastosta ei muuta löydy. Alvtegen ja Fossum kirjoittavat pitkälti samantyylisiä psykologisia trillereitä, joissa seurataan tavallisen ihmisen joutumista epätavallisiin olosuhteisiin. Jostain syysä Frimansson ei minun mielestäni edellä mainittujen tasolle yletä, vaikka hänen kirjansa koukuttavia ovatkin. Olen ennenkin peräänkuuluttanut teksteihin lämpöä, ehkä Ingerin kirjoista jotain sellaista puuttuu.

Ihmisluonto on ihmeellinen asia, ja aiheesta riittää kirjoja kirjoitettavaksi. En varmaan koskaan kyllästy ihmismielen saloista lukemiseen.

Tässä(kin) kirjassa tapahtuu tragedia, joka suistaa tavallisen pariskunnan arjen raiteiltaan. Molemmat reagoivat omalla tavallaan ja joutuvat yhteisen kivun erilleen ajamiksi. Kirjan lopussa oleva Afrikan reissu tuntuu jotenkin irralliselta juonea ajatellen, enkä aivan sen pointtia ymmärtänyt.

John Ajvide Lindqvist; Kuinka kuolleita käsitellään

Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa.

Pian. Tapahtuu. Jotain.

Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan. Tiedemiesten yrittäessä selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä ja viranomaisten ryhtyessä yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien omaisten rauhoittamiseksi vain harva pysähtyy kysymään mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.

***

Vaikken yleensä kauhua luekaan, puhumattakaan tämän kaltaisista zombi-tarinoista, kyseisen kirjailijan uusin on aina luettava. Käsittelipä aihe sitten mitä hyvänsä.

Mielestäni Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen on teos, jota ei voi unohtaa. Ihmissatamaan tykästyin myös ja pidin siitä kieltämättä enemmän, kuin tästä uusimmasta. Toisaalta tämä teos on kokonaisuutena selkeämpi ja toimivampi, kuin edellä mainittu.

Kirjailijan romaaneista voi huoletta nauttia, vaikkei yleensä kauhugenrestä välittäisikään, kerronta kun on mainiota. Tarina on niin realistinen, kuin vain mahdollista olettaen, että kuolleet yllättäen heräisivät henkiin. Kirjassa on enemmänkin psykologisia ulottuvuuksia kuin vaikkapa väkivaltaa.

Tämä persoonallinen ja omalla tyylillään loistava kirjailija on saanut minut puolelleen.

Marko Kilpi; Kadotetut

Vanhempi konstaapeli Olli Repo tietää mitä haluaa. Hän on edennyt urallaan nopeasti ja tekee sitä mikä eniten palkitsee: poliisikokelaiden kouluttajana hän pääsee istuttamaan arvoja ja vaikuttamaan asenteisiin. Sisimmiltään hän on kuitenkin eksynyt, yksinäinen mies, joka epäilee omaa moraaliaan. Työssä ja yksityiselämässä hän joutuu nöyränä kohtaamaan heikkoutensa. Voiko koskaan tehdä tarpeeksi hätään joutuneiden puolesta? Millainen apu tässä maailmassa riittää? Välinpitämättömyys aiheuttaa pahoinvointia. Pahoinvointi aiheuttaa vihaa. Viha aiheuttaa tuhoa. Nuoriso kerjää huomiota, mutta kukaan ei tunnu näkevän. Pikkujulkkiksia katoaa, internetin keskustelupalstoille lähetellään uhkauksia ja 13-vuotias poika löytyy huumattuna autotallista. Mistä on kyse? Kadotetut on pelottavan tiukasti kiinni ajassa. Hengästyttävän tapahtumaketjun rinnalla romaani pysähtyy pohtimaan poliisin työn mielekkyyttä.

Marko Kilven toisen rikosromaanin päähenkilö on esikoisesta tuttu hahmo, entinen mainosmies Olli Repo, joka poliisin työssään yllättyy päivittäin. Kilpi läpivalaisee kohteensa ja keskittyy poikkeuksellisella tavalla kuvaamaan henkilöidensä tunne-elämää. He piirtyvät esiin ristiriitaisina, lihallisina, kokonaisina ihmisinä. Syvästi inhimillisen sanomansa ansiosta Kadotetut nousee hätkähdyttäväksi kuvaukseksi ajastamme.

***


Minun täytyy tehdä tunnustus. Haluaisin poliisiksi. Tämä teos valotti kyseistä ammattia niin elämänmakuisesti, ettei kirjaa voi edes verrata perusdekkariin. Tuntui siltä, kuin oikeasti olisi päässyt poliisiauton kyytiin seurailemaan ammatin haasteita, mielekkyyttä ja moraalia.

Kirja on äärimmäisen viisas. Sen ihmiset tuntuvat samoilta, joita jokapäiväisessä elämässä kohtaamme. Ajankuvaus kaikessa raadollisuudessaan on hyvin realistinen. Teos on pitkälti karua luettavaa varsinkin pahoinvoivasta, kroonisessa rakkauspulassa elävästä nuorisosta.

Ja kuitenkin kirjasta löytyy toivonpilkahduksia, lämpöä, kuten myös melkoista actionia. Ehkä paras romaani, jonka olen tänä vuonna lukenut.

Inger Frimansson; Rotanpyytäjä

Titus Bruhn makaa kuolinvuoteellaan ja pyytää palvelusta. Hän haluaa ennen kuolemaansa tavata entisen vaimonsa,Rosen, ja nykyinen vaimo Ingrid lähtee viemään viestiä vastentahtoisesti. Rose elää lähes erakoituneena maalaismökissään, jossa hänen seuralaisinaan vilistävät puolikesyt rotat. Kun suuren rakkauden Roselta anastanut nainen yllättäen ilmestyy oven taa, suistuu Rose pahasti raiteiltaan. Psykologisen trillerin mestari luotaa haavoitettujen ihmisten mieltä taitavasti.

Frimansson vie lukijan jätettyjen, petettyjen, toisistaan vieraantuneiden ihmisten maailmaan, jossa julmuus ryöpsähtää esille vuosikausien patoamisen jälkeen.

***

Frimanssonin psykologiset trillerit eivät varsinaisesti kuuluu suosikkeihini, vaikka näitä onkin mukava välillä lueskella. Odotukset ko. kirjaa kohtaan siis eivät olleet kovin korkealla, mutta tällä kertaa kirjailija yllätti positiivisesti.

Rotanpyytäjä kuvaa loistavasti niin pettäjän kuin petetyn päänsisäistä maailmaa. Kumpaakin osapuolta on helppo ymmärtää. Teos osoittaa repivällä tavalla, mitä vihanpito ja kosto voivat saada aikaan, miten turhia molemmat lopultakin ovat. Puhutteleva kirja.

Camilla Läckberg; Mantelintuoksua lumimyrskyssä

Jouluun on enää vajaa viikko aikaa ja Tanumsheden poliisiasemalla vastikään aloittanut Martin Molin on vastentahtoisesti lupautunut seuralaiseksi tyttöystävänsä sukujuhliin. Liljecronan sukua rautaisin ottein hallitseva patriarkka Ruben on kutsunut perheen viikonlopun viettoon pieneen saareen Fjällbackan ulkopuolelle.

Pian vieraiden saavuttua lumimyrsky katkaisee yhteyden mantereelle, ja kun Ruben illallisella tuupertuu lattialle, Martinin on tartuttava toimeen. Kauhukseen hän joutuu toteamaan, että joku on murhannut patriarkan. Ja koska perhe on eristyksissä saaressa, murhaaja on joku paikalla olevista... Kenellä on motiivi murhaan? Kuka voi olla niin kylmäverinen?

Camilla Läckbergin Mantelintuoksua lumimyrskyssä on hurmaava pienoisromaani Agatha Christien hengessä.

***

Flunssan kourissa olen lueskellut Mankellin Kiinalaista - ikuisuusprojekti, jonka onneksi keskeytti tämä ihana pikku kirjanen. Teoksen lukee yhdeltä istumalta. Sen päähenkilönä häärii muista Läckbergin kirjoista tuttu Martin Molin, Patrikin työtoveri.

En oikein osaa eritellä miksi pidän Läckbergistä niin paljon. Kirjoissa, näemmä pienissäkin, tuntuu kaikki olevan kohdillaan; kerronta, eläväiset henkilöhahmot, huumori ja itse juoni koukkuineen. Jopa kirjastontäti on suositellut näitä minulle :)

Anna-Leena Härkönen; Heikosti positiivinen

Heikosti positiivinen (2001) on Anna-Leena Härkösen viides romaani ja ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos. Teoksessaan hän käsittelee todella henkilökohtaisesti äitiyttä ja äidiksi tulemisen haasteita. Kirjassaan Härkönen puhuu omista ongelmistaan sekä sellaisesta raskaudesta ja äitiydestä, jonka olemassaoloa ei muuten uskalleta tai haluta myöntää.

***

Vau, taitaa olla ensimmäinen lukemani kirja (??) joka löytyy Wikipediasta. Lukukerta ei ollut ensimmäinen, paremminkin ehkä noin kymmenes. Tämä on kirja, johon epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin palaan.

Härkösen kerronta on mieletöntä. Tällainen tabuja rikkova kirja saa nousta klassikoksi.
Toki teksti on rankkaa, mutta niin on -kokemuksen syvällä rintaäänellä- synnytyksenjälkeinen masennuskin. Ymmärrän, että kirjaan loukkaantuvat etenkin ne henkilöt, jotka eivät moista ole läpikäyneet, mutta ehdottomasti teos tulisi lukea niin puolisoiden kuin täydellisten äitienkin.

Kirjan alkupuoli käsittelee lapsettomutta ja halua "saada ehkä" lapsi, ja se osio iski itseeni silloin, kun äitiys oli minullakin vain haaveissa. Kirjaa on tullut rämmittyä läpi siis monissa elämänvaiheissa ja nyt kun omat lapset ovat isompia voi tekstiin rauhassa palata ja muistella että huh kun oli rankkaa mutta on ne vauvat silti niin ihania kissanpentutuoksuineen...

Camilla Läckberg; Pahanilmanlintu

Rauhallisen talven jälkeen Tanumsheden poliisiasemalla alkaa jälleen tapahtua. Samana päivänä kun Patrik Hedströmin uusi kollega Hanna Kruse aloittaa työt asemalla, tuntematon nainen kuolee auto-onnettomuudessa. Ruumis lemuaa voimakkaasti alkoholilta, ja tapaus aiotaan ohittaa rutiininomaisesti. Mutta Patrikin vaistot viestittävät muuta. Jokin ei täsmää. Omituisten tapahtumien vyyhdin kiertyessä auki naisen kuolema osoittautuukin murhaksi.

Pian murha yhdistyy kuolemantapauksiin muualla maassa. Patrik ja hänen kollegansa ovat elämänsä haasteen edessä. Liikkuuko seudulla sarjamurhaaja? Mikä yhdistää uhreja? Ja voiko kukaan estää seuraavaa murhaa? Kun vielä paikkakunnalla kuvattava tosi-tv-sarja kohdistaa valtakunnan mediahuomion piskuiseen poliisiasemaan, Patrik alkaa epäillä haukanneensa liian suuren palan.

***

Bloggaaminen uhkaa jäädä aina vain lyhyemmäksi kutistuvan vapaa-ajan takia.

Muttamutta. Uusin Läckbergin kirja jatkaa samaa loistokasta linjaa. Takalehtistä lainatakseni; "Läckbergin tyyli poikkeaa perinteisestä pohjoismaisesta yhteiskunnallisesta dekkarista. Läckberg keskittyy pienten yhteisöjen ja tekijöiden taustojen ja motiivien tarkasteluun".

Toisin sanoen, Läckberg kirjoittaa kirjoja minun makuuni. Näiden lukeminen on nautintoa.

Mons Kallentoft; Suvisurmat

On kuumin kesä miesmuistiin. Lämpöaalto pitää Linköpingin kaupunkia otteessaan, ja metsäpalot raivoavat ympäröivissä metsissä. Eräänä aamuna löytyy 14-vuotias tyttö alasti ja verisenä kaupungin suurimmasta puistosta. Tyttö itse ei muista tapahtuneesta mitään ja paikalta ei löydy ainuttakaan johtolankaa, johon ylikonstaapeli Malin Fors ja hänen kollegansa Zeke voisivat tarttua. Mutta tyttö löytyi nimettömän vihjeen avulla. Kuka poliisiasemalle oli soittanut?

Tapaus järkyttää Malinia syvästi, varsinkin kun hänen oma tyttärensä on samanikäinen. Kun poliisi saa ilmoituksen että toinenkin tyttö on kadonnut, epätoivo ei ole kaukana. Kuoleman kesä on saapunut Linköpingiin, ja unelma kauniista kesälomasta muuttuu muutamien hellepäivien aikana hirvittäväksi painajaiseksi.

Suvisurmat on Mons Kallentoftin Malin Fors -trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa, Sydäntalven uhri, on saanut ylistävän vastaanoton.


***

Kyllä, kyllä, KYLLÄ!! Kallentoft on ehdottomasti tämän hetkinen suosikkikirjailijani! Ihastuin hänen runolliseen tyyliin jo Sydäntalvea lukiessani, ja tämä sarjan toinen osa vahvisti tunnetta.

Takatekstin perusteella voisi kuvitella kyseessä olevan melkoisen tavallinen dekkari. Nuoria tyttöjä katoaa, joo-o, sarjamurhaaja liikenteessä, tuttua. Mutta kirjailijan kerronta on aivan omaa luokkaansa. Näissä teoksissa sekoittuvat elävien ja kuolleiden maailma, teksti on hyvin fiilispohjaista ja koskettavaa luettavaa. Malin Fors on omista traumoistaan kärsivä henkilö, johon ainakin minun oli helppo samaistua. Muutkin henkilöhahmot ovat uskottavia ja dialogit elämänmakuisia. Tarinaan oli ehkä siksikin niin helppo päästä sisään, koska kirjassa vallitsee hirvittävä helle (jotenkin tutun kuuloista)...

Vaikkei jännäreistä hirveästi piittaisikaan, mielestäni tähän kirjailijaan kannattaa tutustua. Hänen teoksensa erottuvat positiivisesti genrestä ja ovat rajuudestaan huolimatta kaunista luettavaa.

Jään odottelemaan sarjalle jatkoa.

Tuomas Kyrö; Mielensäpahoittaja

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi." Näin alkoi eräs kesän 2009 radiohelmeksi nousseen, Antti Litjan tulkitseman Kyllä minä niin mieleni pahoitin -kuunnelmasarjan jakso.

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka myy myyntimiehelle ruohonleikkurin, ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoritietä, koska routavaurio on luontainen nopeusrajoitus". Kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin.

Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: Jaakko Tepon huumori, hanurimusiikki ja terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä.

Tuomas Kyrö on antanut totisuudessaan hauskan, liioittelevan ja liikuttavan äänen sukupolvelle, joka teki eikä analysoinut. Se on järjen ja jäärän ääni.

***

Tavoistani poiketen luin kahta kirjaa samaan aikaan ja tämän sain ensiksi "valmiiksi".

Teos on mahtava!

Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joissa lukija pääsee kunnon vanhanajan ukon elämää ja mietteitä seurailemaan. Tämän jäärän verisuonet pyrkivät tukkeutumaan, joista lääkäri syyttää ruokavaliota. Ukon mielestä syy on kuitenkin siinä, ettei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä. Siinä siis innoitus tekstille, jossa maristaan ja naristaan lähes joka asialle. Hassua kyllä, monesta kertaa syystäkin.

Kirja on tikahduttavan hauskaa luettavaa mutta samalla se pistää taas kerran miettimään vanhusten asemaa. Eikö jokaisella tulisi säilyä itsemääräämisoikeus omasta elämästään loppuun saakka?

Suosittelen tätä teosta niin lämmöllä ja Tuomas Kyrön painan mieleeni tulevia kirjastoreissuja varten!

Ann Cleeves; Valoisat illat

Taiteilija Bella Sinclairin näyttelyn avajaisia seuraavana aamuna mies löytyy kuolleena, klovnin naamio kasvoillaan. Shetlandinsaarilla eletään keskikesää - yöttömien öiden aikaa, jolloin aurinko ei laske ja linnut laulavat myös yöllä. Kuulaassa yössä kulkee myös murhaaja, jota komisario Jimmy Perez jäljittää.

***

Nämä Cleevesin kirjat kasvattavat halua päästä matkustamaan Shetlandinsaarille, sen verran mahtavaa luonnonkuvausta kirjailijalla. Minua kiehtoo myös tällaisten pienten yhteisöiden ihmissuhdekuviot. Toki Cleevesin kirjoissa tapahtuu aina myös rikos, jota todella sympaattinen ja empaattinen Jimmy Perez ratkoo omalla rauhallisella tyylillään, mutta pääpaino on erilaisissa ihmisissä. Itse saaret vaihtuvine ilmastoineen tuntuvat olevan myös "henkilöitä", joita seuraillaan.

Pidän kirjailijan tyylistä ja kirjojen psykologisesta viisaudesta, vaikka tämän luinkin kiire mielessä syystä, että kirjan aloittamisen jälkeen sain kirjastosta varauksen, jota on TODELLA odotettu...

Camilla Läckberg; Kivenhakkaaja

Fjällbackalainen hummerinkalastaja löytää merrastaan hukkuneen pikkutytön ruumiin, ja hirvittävää tapausta pidetään ensin onnettomuutena. Ruumiinavauksessa käy kuitenkin ilmi, että tytön suussa on jälkiä makeasta vedestä ja saippuasta. Joku on hukuttanut tytön sisätiloissa, riisunut ruumiin ja heittänyt sen lopuksi mereen. Kuka on tappanut 7-vuotiaan Saran näin julmasti? Miksi?

Patrik Hedström ja hänen kollegansa Tanumsheden poliisilaitoksella joutuvat jälleen keskelle monimutkaista murhatutkimusta. Patrikin tyttöystävä Erica on juuri saanut heidän ensimmäisen lapsensa, ja suurena apuna raskaiden ensimmäisten viikkojen aikana on ollut juuri pienen Saran äiti. Fjällbackan idyllisen ulkokuoren alla piilee toinen todellisuus - naapurivihaa, sukujen välisiä konflikteja ja jotakin vielä synkempää.

Tarinan varhaisimmat jäljet vievät 1920-luvulle: joskus menneisyys ei vain päästä otteestaan.

Kivenhakkaaja on nuoren (s. 1974) Camilla Läckbergin kolmas rikosromaani ja samalla hänen läpimurtoteoksensa. Läckbergin kirjojen oikeuksia on toistaiseksi myyty Suomen lisäksi Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Färsaarille, Isoon-Britanniaan, Saksaan, Ranskaan, Hollantiin, Puolaan, Slovakiaan, Espanjaan, Kreikkaan, Venäjälle, Japaniin ja Brasiliaan. Neljästä ensimmäisestä romaanista on tekeillä tai jo tehty tv-sarja. Läckbergin seitsemäs dekkari on juuri ilmestynyt Ruotsissa, jossa yksinomaan hänen kirjojensa pokkariversioita on myyty yli miljoona.

***

Haa, taas jännäri, jota luki ahmimalla! Läckbergistä tulee tällä menolla vielä yksi suosikkikirjailijoistani.

Tämä teos oli astetta synkempi Saarnaajaan verrattuna. Mitä muuta voisi odottaakaan, kun kyseessä on lapseen kohdistuva rikos. Välillä tuntui siltä, että Läckbergin henkilöhahmojen edustama pahuus oli suorastaan epäinhimillistä. Valitettavasta näin ei kuitenkaan ole. Kyllähän tällaista tapahtuu.

Kirjan kulkua olisi mukava ruotia syvemminkin, mutta juoni on niin hienosti rakennettu, etten uskalla paljastusten takia sitä -taaskaan- tehdä. Sivujuonista (joita niitäkin kirjassa riitti) sen verran, että tässä "pääpari" Patrik ja varsinkin Erica pääsevät tutustumaan varsin työlääseen ja epäilyttävän tutun kuuloiseen vauva-arkeen.

Ainoa miinus kirjassa on se, että loppuratkaisun arvasi turhan aikaisessa vaiheessa. Jonkinlainen syy tapahtumille tosin löytyy vasta viimeisiltä sivuilta.

Camilla Läckberg; Saarnaaja

Varhaisena kesäaamuna pikkupoika livahtaa ulos leikkimään ritaria. Leikki saa äkillisen lopun, kun poika näkee edessään maassa makaavan alastoman naisen, joka tuijottaa suoraan häneen...

Poliisi kutsutaan paikalle, ja käy ilmi että nuori nainen on murhattu. Rikos käy entistäkin merkillisemmäksi, kun ruumiin alta pian löydetään kahden 1970-luvun lopussa jäljettömiin kadonneen naisen luurangot.

Johannes Hultin, kuuluisan Saarnaajana tunnetun vapaakirkon pastorin pojan, epäiltiin tuolloin sekaantuneen katoamisiin, mutta hän teki itsemurhan pian tapahtumien jälkeen. Hultia ei siis voida kuulustella. Tanumsheden poliisiasemalla ollaan ratkaisemattoman mysteerin edessä. Ehkä Hult oli syyllinen, tai ehkä he etsivät nyt murhaajaa joka on odottanut kaksikymmentä vuotta murhatakseen uudelleen. Tai ehkä he ovat tekemisissä aiemmista murhista inspiroituneen hullun kanssa.

Camilla Läckberg vie toisessa dekkarissaan lukijat jälleen Fjällbackan idylliseen pikkukaupunkiin. Tapaamme taas Erica Falckin, viimesyksyisen Jääprinsessa-kirjan keskushenkilön. Nyt pääroolin ottaa Erican avopuoliso, konstaapeli Patrik Hedström, joka saa mutkikkaan tutkinnan johdettavakseen, ja pian tapaus vaivaa häntä päivin öin. Erica tuntee omasta puolestaan murhia kohtaan varsin vähän mielenkiintoa, sillä hän on jo kahdeksannella kuulla raskaana.

***

Ensimmäinen Läckbergiltä lukemani kirja oli tosiaankin positiivinen yllätys! Onhan näitä ruotsalaisia naiskirjailijoita tullut luettua ja fanitettua, ja Läckberg jatkaa samaa hienoa linjaa.

Kirjassa on oikeastaan kaikkea; vetävät henkilöt, sopivasti huumoria, niin psykologista jännitystä kuin arvoitusten ratkontaakin. Juoni nappasi mukaansa ensimmäiseltä sivulta asti, eikä tarinasta oikeastaan enempää uskalla paljastaakaan. Suosittelen testaamaan!

Heleena Lönnroth; Murhaaja tulee netistä

Köyhä kirjastovirkailija päättää 8-vuotiaan poikansa innostamana tavata netistä löytämiään miehiä. Johanna Saure saa karmeaa tutkittavaa.

***

En löytänyt netistä pidempää selostusta, mutta tuossahan se oleellinen tulikin kirjasta kerrottua.

Romaanin luettua tuli olo, että huh huh mitä kirjoja sitä julkaistaan. Otin tämän kirjastosta ihan vain välipalaksi suomalaista jännitystä lukeakseni, ja aihe sinällään olikin mielenkiintoinen. Mutta toteutus... Teksti on jotenkin väkisin väännetyn oloista, täysin huumorintajutonta, henkilöt hengettömiä ja toteutus avuttoman naivia.

Siis onhan kirja jo 10 vuotta sitten kirjoitettu, ja nettideittailu siihen aikaan varmaankin vielä uusi juttu, mutta ei hyvänen aika millaisia miehiä päähenkilö netistä löytää ja vielä sinisilmäisesti heitä käy tapaamaan.

En suosittele, edes välipalaksi.

Kluun; Vaimo kävi lääkärissä

Carmen ja Stijn ovat nuori, menestyvä ja trenditietoinen amsterdamilaispariskunta, jolla on viihtyisä koti, suloinen tytär ja molemmilla oma yritys. Elämä kääntyy päälaelleen, kun Carmenilla todetaan aggressiivinen rintasyöpä. Sairaudesta alkaa syöksykierre, joka vie Carmenin raskaisiin syöpähoitoihin ja Stijnin vaimonsa rinnalta Amsterdamin yöelämään. Vaikka Stijn tekee parhaansa ollakseen Carmenin tukena, hän ei pysty sisimmässään hyväksymään sitä, että kauniista vaimosta tulee kalju ja yksirintainen. Hän pakenee hedonistisiin yökerhoihin alkoholin, ekstaasin ja toisten naisten pariin, kunnes tilanne riistäytyy täysin käsistä.

Vaimo kävi lääkärissä on lämmöllä ja huumorilla kirjoitettu kertomus rakkaudesta syövän aikaan, pettämisestä ja anteeksiannosta, vakavasta sairaudesta ja valopilkuista keskellä kärsimystä. Tätä romaania on mahdoton lukea kuivin silmin. Vaikka romaani on fiktiivinen, se pohjautuu vankasti kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Kluunin (s. 1964) oma vaimo menehtyi syöpään 36-vuotiaana. Sen jälkeen Kluun muutti 3-vuotiaan tyttärensä kanssa Australiaan ja kirjoitti esikoisromaaninsa.

***

Olipas ristiriitaisia tunteita herättävä kirja! Toisaalta teos on äärettömän surullinen, toisaalta itseironisella tavalla hauska. Romaani pistää miettimään sitä, miten helppoa oma arki lopultakin on, ja miten pieniä sen ns. suuret surut.

Tarina etenee minä-kertojana Stijn, jonka elämä kääntyy hirvittävällä tavalla päälaelleen vaimon syöpään sairastumisen myötä. Myös Stjin on ristiriitainen tyyppi, toisaalta hän on ärsyttävä itserakas paskiainen, joka on aina pettänyt vaimoaan, mutta vaimon sairastumisen jälkeen alkaa suorastaan rällästämään baareissa ja naisissa. Yyyh. Toisaalta tätä niljaketta kohtaan ei voi olla tuntematta myötätuntoa, koska hän tuntuu kaikesta huolimatta rakastavan vaimoaan syvästi ja tulee pysymään Carmenin rinnalla taudin hurjia muotoja ottavissa käänteissä aina loppuun saakka. Tarinassa taka-alalle jää pariskunnan pikkuinen Luna, joka joutuu sivusta seuraamaan äidin kärsimyksiä ja jopa kuolemaa.

Mitä tästä vielä voisi sanoa. Ravisuttava teos, jonka lopussa minäkin itkin.

Åsa Larsson; Sudentaival

Hyytävä rikosromaani kiistellyn naispastorin murhasta Ruotsin Lapissa - vahvaa jatkoa Aurinkomyrskyn tarinalle. Ruotsin dekkariakatemia palkitsi kirjan vuoden 2004 parhaana dekkarina.

***

Lukuvauhti on päässyt hiipumaan helteiden ja rannalla lekottelun myötä. Ensi viikolla tämä tyttö lähtee töihin, joten aion olla jatkossa entistä tarkempi siitä, mitkä kirjat kannattaa lukea ja mitkä jättää suosiolla kesken, aika kun on rajallista.

Sudentaivalta lukiessa ei missään vaiheessa ollut epäselvää se, luenko kirjan loppuun vai en. Kuitenkaan teos ei oikein imaissut mukaansa. Kerronta ja erityisesti persoonallisten ihmisten kuvailu hellällä lämmöllä lienee Larssonin parasta antia. Itse juoni oli sitä peruskamaa, eikä kirja juuri onnistunut yllättämään.

Lisättäköön vielä, että kirjan mielenkiintoisin henkilö oli Keltajalka-susi ja hänen taipaleensa sivujuonena kulkeva seurailu.

Anne Tyler; Nooan kompassi

Rakastettu tarinankertoja kuvaa koskettavasti ja tarkkanäköisesti rakkauden voimaa ja anteeksiantoa

Hiljainen ja muiden tahtoon alistuva Liam joutuu ennenaikaiselle eläkkeelle luokanopettajan virastaan. Huonontuneen rahatilanteen pakottamana hän muuttaa pienempään asuntoon, mutta joutuu heti ensimmäisenä yönä murtovarkaan mukiloimaksi.

Aivotärähdyksen saanut Liam ei muista yön tapahtumista mitään. Hän saa kuitenkin avuntarjouksen neurologin vastaanotolla tapaamaltaan nuorelta naiselta.

Eunice antaa yllättävän sytykkeen Liamin hiipuneeseen elämään. Samalla Liam joutuu pohtimaan suhdettaan menneisyydessä tekemiinsä valintoihin.

***

Mielenkiintoinen kirjailijatuttavuus tämä Tyler. Kirjaa lukiessa minulle tuli suorastaan tirkistelijäolo, niin eläväksi teos mielessäni muovautui. Ihan kuin olisi saanut elää kappaleen matkaa toisen elämää ja päässyt siinä ohessa kurkistamaan ihmissuhteiden intiimeihin ristiriitoihin.

Kirjan Liam vaikuttaa perussuomalaiselta mieheltä (vaikkei tietysti suomalainen olekaan), hän on passiivinen ja jää omassa elämässäänkin ikään kuin sivustakatsojan rooliin. Naiset Liamin elämässä taas ovat hyvinkin vahvaluonteisia, Liam-parkaa pallottelevat niin exvaimo, sisko kuin omat tyttäret. Toisaalta Liam ei ole mikään säälittävä tapaus, vaan kerta kaikkiaan sympatiat puolelleen herättävä mies.

Kirjan juoni ei ole millään tavalla jännittävä, kaltaiseni jännärifiirikin on pakko tähän väliin heittää, mutta tarina pitää silti tiukassa otteessaan humoristisen ja viihdyttävän kerronnan avulla. Teosta on jotenkin kotoisa lukea. Kyllä tätä uskaltaa suositella!

Audrey Niffenegger; Hänen varjonsa tarina

Amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina Poole ovat toistensa peilikuvia. Tytöt kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä kaksoissisaresta Elspethistä kun heille kerrotaan, että he ovat perineet tämän asunnon Lontoon Highgate Cemeteryn liepeiltä. Erottamattomat kaksoset muuttavat Lontooseen vapaudesta riemuiten ja alkavat rakentaa tädin asunnosta omaa kotiaan. Pian Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy etsimään omaa identiteettiään. Julia närkästyy heikomman sisarensa itsenäistymispyrkimyksistä mutta löytää itselleenkin projektin: naapurin pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän miehen pelastamisen. Ennen pitkää Julia ja Valentina saavat huomata, että he eivät olekaan asunnossaan kaksin. Seinien vangiksi jäänyt tädin haamu seuraa heidän jokaista askeltaan.

Hänen varjonsa tarina on 2000-luvun kummitustarina kahden kaksosparin elämästä täällä, tuonpuoleisessa ja niiden välillä. Romaani sukeltaa syvälle rakkauden moninaisiin muotoihin, pakkomielteisiin ja salaisuuksiin jotka olisi paras haudata.

***

Minulla Aikamatkustajan vaimo -teos jäi syystä tai toisesta kesken, mutta tämä Niffeneggerin uusin vaikutti aiheensa puolesta sen verran kiinnostavalta tarinalta, että päätin antaa kirjailijalle "mahdollisuuden". Hyvä päätös, koska Hänen varjonsa tarina on mitä loistavin lukuromaani.

Kirjan alku etenee rauhalliseen ja koukuttavaan tahtiin. Tarina sijoittuu Highgaten hautausmaan vieressä sijaitsevaan taloon, ja hautausmaa näyttelee isoa osaa tässä gootahtavassa draamassa. Oli pakko käydä googlettamassa kuvia kyseisestä paikasta, ja upealta näytti!

Itse tarinasta sen verran, että en ole tämän tyyppistä fantasiaa juuri aiemmin lukenut, ja varsinkin kirjan loppupuoli vaati runsasta mielikuvituksen käyttöä. Kummitustarina on kuitenkin vain osa juonta. Naapurissa asustava pakko-oireista kärsivä Martin on yksi kirjan mielenpainuvimmista hahmoista, ja hänestä olisi ollut mukava lukea enemmänkin. Kaksosten tiivis yhteiselo saa myös sairaita piirteitä, samoin kuin Elspethin ja Robertin suhde.

Mielenkiintoinen ja erilainen lukuelämys!

Susanna Yliluoma; Lööppimurha

Äiti löytää tyttärensä sadistisesti murhattuna, kun ensilumi sataa Etelä-Pohjanmaalle. Tästä alkaa vangitseva tunnedekkari, joka paljastaa niin murhaajan mielenmaiseman kuin lööppimaailman raadollisuuden.Päähenkilö, entinen rikostoimittaja ja Iltaviestin vastaleivottu uutispäällikkö Lilja Rossi elää maailmassa, jossa ihmisen yksityiselämä ja maine ovat kauppatavaraa. Sellaista periaatetta ei lehdellä olekaan, joka ei myyntilukujen edessä taipuisi. Ristiriita työn vaatimusten ja Liljan moraalin välillä kasvaa kasvamistaan.

Lööppimurha on täysverinen dekkari, joka pureutuu myös syvempiin teemoihin ja josta ei puutu jännittäviä juonenkäänteitä. Lööppimurha johdattaa lukijan kurkistamaan kohuotsikoiden taakse. Loppuratkaisu yllättää tottuneimmankin dekkarihain.

****

Lukupaikasta tämän kirjan bongasin, ja vastoin tapojani kävin myös lukemassa HS:n arvostelun teoksesta. Siellä kirja ei saanut kovin innostunutta vastaanottoa, mutta itse kyllä pidin. Onhan juoni kuvottavan raaka ja murhaajan lapsuuteen sijoittuvat välähdyksenomaiset kohdat hirvittävän surullisia, mutta teoksessa on imua.

Kirjan päähenkilö Lissu kamppailee iltapäivälehden toimittajana moraalin ja työpaineiden ristitulessa. Romaani ei todellakaan kaunistele toimittajan työtä, päinvastoin. Kirjailijahan on itse Iltalehden rikos- ja uutistoimittaja, joten kokemuksen ääni tässä taitaa puhua, ja erittäin vihaiseen sävyyn. Lissun henkilökohtainen elämä kuvailee mielestäni lähes täydellisesti masentuneen ihmisen mielenmaisemaa, eli siltä osin sain teoksesta tervetullutta vertaistukea. Tiivis ja elämänmakuinen kerronta teki jännäristä todellakin lukemisen arvoisen.

Ann Cleeves; Punaista tomua

Saarella, missä kaikki tuntevat toisensa, on vaikea pitää salaisuuksia tai saada tietoa asioista, joista ei haluta puhua ulkopuolisille. Tämän huomaa myös komisario Jimmy Perez, joka jatkaa nyt tutkimuksiaan Whalseyn sumuisella saarella. Punaista tomua on palkitun Ann Cleevesin Shetlandinsaarille sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa.

Perezin kollegan Sandyn isoäidin tontilla tehdään arkeologisia kaivauksia. Tontilta löytyy ihmisen luita ja vanhoja kolikoita, ja pian tämän jälkeen kaksi ruumista. Molemmille kuolemille löytyy järkevä selitys, mutta Jimmy Perezin mielestä kaksi kuolemaa samassa kuussa ja samalla tontilla on liian outoa sattumaa. Perez aloittaa murhatutkimukset, joihin joutuu sukulaissiteistään huolimatta osallistumaan myös Sandy. Pian Sandy huomaa penkovansa sukusalaisuuksia, joista ei oikeastaan haluaisi tietää mitään. Tapahtumien takaa alkaa paljastua vanha ja monimutkainen mustasukkaisuuden, kateuden ja sotkuisten ihmissuhteiden vyyhti.

***

Cleeves on minulle tuttu esikoisteoksestaan Musta kuin yö. Kirja oli ok-osastoa, kyllähän sen luki, mutta ei kuitenkaan tullut sellaista fiilistä, että olisin alkanut Perez-sarjaa innolla seuraamaan. Nyt huomasin pompanneeni seuraavan osan yli, ja tämä oli jo kolmas Perezin tutkimuksista kertova kirja.

Pidin teoksen kerronnasta ja psykologisesta syvyydestä paljonkin. Viime aikoina on tullut suorastaan ahmittua näitä saarille tai muihin pieniin yhteisöihin sijoittuneita tarinoita. Punaista tomua ei ollut jännärinä kovin kummoinen, mutta kertomakirjallisuutta ja miljöön ylistystä ajatellen hieno teos. Cleeves kertoo lempeän rauhalliseen sävyyn tarinansa, ja paneutuu enemmänkin henkilöiden elämiin kuin itse rikokseen, joka kulkee kirjassa melkein taustajuonena. Tältä pohjalta uskaltaisin suositella kirjaa "ei niin jännittävien jännäreiden ystäville" :)

Kjell Askildsen; Saari

Yksinäisen saaren idyllissä viettää kesää neljä näennäisen tavallista henkilöä: pariskunta, heidän tyttärensä ja saarelta mökin vuokrannut kirjailija. Henkilöiden välille syntyy mustasukkaisuusdraama, jossa tunteet kulkevat ristiin. Mies on mustasukkainen vaimolleen, isä tyttärelle, tytär äidille, kirjailija miehelle. Kuvatessaan mustasukkaisuutta ja sen kehittymistä Askildsen kiteyttää jotain hyvin olennaista ihmisenä olemisesta.

Saari on eräänlainen kamarinäytelmä, jossa kerronta vyöryy eteenpäin dynaamisesti mutta viileän hätäilemättä. Perheen sisäisten suhteiden, seksuaalisuuden ja sukupolvien välisten ristiriitojen kirurgisen tarkka kuvaaminen tuo väistämättä mieleen Ingmar Bergmanin elokuvien maailman, sivistyksen kuorrutuksen alle jäävän brutaalin raakuuden. Ihmisten välisissä suhteissa on läsnä huutava yksinäisyys.

***

Joopa. Lainasin tämän kirjan syystä, että kuvittelin sen muistuttavan loistavaa Self help -teosta, jota on myös luonnehdittu "kamarinäytelmäksi".

Askildsenin kirjassa on kaikki draaman ainekset, mutta toteutus ei minuun iskenyt. Teoksen kerronta on aneemisen pelkistettyä, kuivalla tavalla outoa. En ole lukenut pienoisromaaneja juurikaan, joten vierastin sitä, ettei kirjassa kerrottu juuri ollenkaan henkilöiden menneisyydestä ja vaikkapa siitä, miksi perhe alunperin päätyi karulle saarelle muuttamaan. Teoksen Krafft on niljakkuudessaan ainoa, jonka elämää vähän tarkemmin valotetaan.

No, hyvä puoli kirjassa oli se, että sen luki n. tunnissa, joten ei ainakaan tarvitse tuskailla hukkaan heitettyä lukuaikaa.

Yrsa Siguroardóttir; Joka toiselle kuoppaa kaivaa

Toisen Thóra Guðmundsdóttir -trillerin miljöönä on kummitustarinoiden ja mahtavan luonnon Islanti

Jääkylmänä talvipäivänä vuonna 1945 mies sulkee nelivuotiaan tytön maakellariin ja lupaa, että äiti odottaa - luojan luona. Vuonna 2006 naisarkkitehti löytyy murhattuna hotellin rannasta Reykjavikin liepeiltä. New age -henkinen terveyskylpylä on rakennettu vanhaan maalaistaloon, jossa kertoman mukaan kummittelee.

Asianajaja Thóra Guðmundsdóttir saapuu auttamaan murhasta epäiltyä hotellinomistajaa. Entinen maalaistalo kätkee myös synkkiä perhesalaisuuksia, joita kaikki eivät haluaisi päivänvaloon. Kulkeeko hotellin huoneissa vieras tuonpuoleisesta vai onko jonkun sairas mieli kaiken takana?

***

Olin jo ehtinyt tällaisen kirjailijan unohtaa, kunnes törmäsin kirjastossa hänen uusimpaansa (?), joka jatkaa pirtsakan ja reippaan Thoran tutkimuksia. Hänen henkilökohtainen elämänsä jäi Kolmas merkki -teoksessa kohtaan, jossa Thoralle heitettiin päin naamaa tieto siitä, että hänen teinipoika saa tyttöystävänsä kanssa vauvan. Samoilla perhedraamoilla jatketaan, tosin vain sivujuonena. Tarina keskittyy tiiviisti seudun hämärän menneisyyden tutkintaan, outojen ihmissuhteiden auki punontaan ja tietysti metsästetään murhaajaa.

Juoni on mukavan kiemurainen ja lukija hämmästelee, mistä kaikessa oikein on kysymys. Yrsa vie tarinaa eteenpäin lennokkaalla ja humoristisella tyylillä ja kirjan salaperäinen miljöö houkuttelee tarttumaan teokseen, vaikka muutakin elämää täytyisi hoidella.

Suosittelen!


(ja jään hämmästelemään islanninkielen kiemuroita... Kirjaston tarrassa kirjailijan "sukunimihirviö" on kirjoitettu eri tavalla kuin kansitekstissä. Miten tämä nyt sitten on tulkittava?)

Sami Parkkinen; Self help

Miten kehittää itse itseään, se on ajan henki. Miten kääriä rahat siitä, että joku kehittää itse itseään - se on ajan sielu.

Sami Parkkisen romaani Self help iskee täysillä ja saa haukkomaan henkeä. Keskitetty kamaridraama kuvaa tätä aikaa hätkähdyttävän tarkkanäköisesti ja tekee levottomaksi tulevaisuuden suhteen. Onko meillä sitä?

Romaanin henkilöt ovat pudonneet kuiluun, joka jää yksilöllisen riippumattomuuden tavoittelun ja ihmisyyteen kuuluvan riippuvuuden väliin. Turvaverkkona heillä on internet. Yksinäiset ja hylätyt hakevat epätoivoisesti yhteyttä itseensä ja toisiinsa, ja voitot käärii aina joku guru, olkoon sitten kysymyksessä pelimiesten naisteniskemiskonsultti tai itsehoitovastaanottoa puhelimessa pitävä lääkäri.

Kun romaanin kaksi pariskuntaa päätyvät saman katon alle, meno on julmaa. Lääkäri Yki on häikäilemättömästi valmis mihin tahansa saadakseen rahoituksen itsehoitoon perustuvalle liikeidealleen. Vanhempiensa avioerosta kärsivä 19-vuotias Rosa hakeutuu virtuaaliyhteisöön, joka julkaisee netissä kuvia rituaali-itsemurhista.

Self help -näytelmä sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa tammikuussa 2009. Romaani syventää samaa tematiikkaa.

***


Sami Parkkisen teksti on todellakin pikkutarkan julmaa ja tiiviin psykologista tykitystä. Ihmisen hyvyydestä ei tässä paljoa tuuletella, päinvastoin. Yki on selkeä esimerkki -jälleen kerran- perusnarsistista, joka pyrkii hyötymään mahdollisimman tarkasti läheisimmistäänkin ihmisistä, tarkoituksena rakentaa omaa egoaan. Kirjan naiset elävät pienissä kuvioissa pitkälti omien pelkojensa vankeina. Hannun passiivinen itseinhon värittämä henkilökuva kuulostaa hyvin todenmukaiselta tosielämään verrattuna. Teoksen Rosa tuntuu olevan yksinäisyydessään pahimmassa jamassa, mutta myös parhaiten perillä tästä elämästä.

Että sellainen soppa. Teos herätti näinkin lyhyeksi kirjaksi paljon ajatuksia. Näinkö vajavaisia me olemme? Näinkö lapsellisesti aikuisetkin ajattelevat? Paljonko annamme painoa muiden mielipiteille omasta itsestämme?

Kirja on painavaa tekstiä tästä ajasta ja siinä rimpuilevista ihmisistä. Minä pidin!

Anna Jansson; Haudankaivaja

Leskeksi jäänyttä Frida Norrbytä pidetään vanhuudenhöperönä. Öisin hänen nähdään kaivavan gotlantilaisen Roma-kylän maaperää kartta kädessä.Joku ottaa kuitenkin Fridan etsinnät tosissaan, sillä hänen laatikkonsa pengotaan ja verannan ovi jätetään raolleen. Miksi joku haluaisi estää häntä löytämästä historiallisesti merkittävää piispa Unnin pyhää hautaa? Eräänä yönä Fridan talo poltetaan maan tasalle, ja tämän uskotaan kuolleen palossa. Kun paikallinen terveydenhoitaja Ingrid löydetään kuolleena, rikoskomisario Maria Wern hälytetään kesken kesäisen akvarellimaalauskurssin murhatutkimuksiin. Tapausten välillä tuntuisi olevan yhteys, sillä Ingrid oli viimeinen, joka näki Fridan elossa. Wern huomaa pian, että kaikki jäljet johtavat Roomaan.

***

Kirjavinkeissä tätä Janssonin uusinta luonnehdittiin kodikkaan oloiseksi jännäriksi. Samaa mieltä. Janssonin kirjoitustyyli on lempeää ja henkilöhahmojen kuvailu aivan loistavaa. Henkilöiden pään sisään on helppo astua lyhyidenkin tekstijaksojen avulla. Huumori kannattelee juonta lämpimään sävyyn, kuitenkaan itse jännitystä unohtamatta.

Tämän teoksen parasta antia olikin mielestäni vanhusten aseman kuvailu. Terveydenhuolto sai myös omat moitteensa - syystäkin. Kirjan ehdottomaksi sankariksi nousi, mukavaksi vaihteeksi, kadehdittavalla rohkeudella varustettu mummu. Teos sai minut miettimään omaa tulevaa vanhuutta. Ihanaa olisi, jos siinäkin elämänvaiheessa pystyisi asioihin suhtautumaan Fridan kärsivällisyydellä ja elämänmyönteisyydellä.

Sanottakoon vielä, että Janssonin kirjat herättävät ajatuksia, mutta ovat silti keveytensä puolesta loistavaa kesälukemista.

Heli Laaksonen; Pursu

Suosikkirunoilijan riemastuttavat tarinat näyttävät, miten paljon elämyksiä jokapäiväinen arki tarjoaa

”Olektee ikä esimerkiks nähny klasikaton pääl seisova pulu alhaalt päi: kui kauni ruusunpunase jalanpohja hänel o!”

Lounaissuomen murteella kirjoittava sanamaija tarjoaa tuoreita näkökulmia arkeen ja osaa yllättää kerran toisensa jälkeen: ”Ole hyvä, sanos kaupan kassaki mul, ko anno rahast takasi. Ajatelkka, et kiäles on tommone ilmasu. Käsketä mont kertta päiväs olema hyvä.”

Heli Laaksonen tunnetaan lounaismurteen osaajana. Kirjan hauskat ja viisaat jutut ovat ilmestyneet aiemmin pääasiassa Turun Sanomissa ja Kotiliedessä. Mukana on myös Kiakaus-seinäkalentereissa julkaistuja runoja.

***

Ihana kirja, aivan loistavaa kesälukemista puistoihin tai rannoille (Minä tosin luin tämän tylsästi kotisohvalla)! Tuo takateksti olikin aika kattava esitys tästä suloisesta teoksesta. Minulle kirja antoi mukavaa vastapainoa dekkarimaailmaan, se herätti ajatuksia, toi esiin pieniä iloja ja monia hymyjä. Suosittelen lämmöllä!

Tässä pieni maistiainen;

"Virtualimailman virtualikoneitte ajatusmailma o ääri ja laitoi vail mut kolkko. Hajin erilaisist suame murtteist tiatto hakukone avul. Hakusanaks laitoin Iitin murreryhmä. Kone muutaman sivun aihest löysiki, mut epäili, et mu hakusanassan o joku virhe ja ehrot oma-alotteisest: Tarkoititko Iitin murharyhmä?

Simon Beckett; Luihin kirjoitettu

Kuolinsyytutkimuksen erikoislääkäri David Hunter saa kutsun Runa-nimiselle Hebridien saarelle. Vuorilla sijaitsevasta mökistä on löytynyt pahoin palanut ruumis, josta ovat palamattomina vain jalkaterät ja toinen käsi. Hunter oivaltaa melko pian, että kyseessä ei olekaan onnettomuus, mutta mantereelta ei saada paikalle tutkijaryhmää, koska sää muuttuu myrskyiseksi ja Runaan pääsee vain lautalla tai helikopterilla. Jäätyään loukkuun saarelle Hunter tutustuu paikalliseen väestöön ja runalaiseen virkavaltaan: nuoreen konstaapeli Duncaniin, viinaan menevään komisario Fraseriin ja eläkkeellä olevaan ylikomisario Brodyyn. Kun rajuilma Atlantilla vain pahenee niin että radioyhteydetkin lopulta katkeavat, myös saarella pääsee varsinainen helvetti valloilleen. Ruumiita tulee yhä lisää, ja jokainen niistä on sytytetty palamaan...

Simon Beckettin esikoisromaani Kuoleman anatomia oli myyntimenestys maailmalla ja sai Suomessakin innostuneen vastaanoton. Patricia Cornwelliin verratun kirjailijan toinen David Hunter -romaani puristaa kylmänhien lukijan niskaan useampaan otteeseen ennen kuin eristetyn saaren salaisuus ratkeaa.

***

Toteutinpa uhkaukseni lukea lisää Beckettiä. Luihin kirjoitettu on toinen David Hunterista kertova kirja, ja kuten kansiteksti lupaa, minustakin teos on "yhtä intensiivinen kuin Kuoleman anatomia". Kirja pitää yllä verkkaisen uhkaavaa tunnelmaa, jossa lukija arvuuttelee syyllistä ja jännittää päähenkilön hengen puolesta. Pienen kyläyhteisön sijaan tämä trilleri sijoittuu pieneen saariyhteisöön. Myrsky katkaisee yhteydet ulkomaailmaan, ja sittenpähän ollaan saarella jumissa yhdessä polttomurhaajan kanssa...

En tietenkään voinut olla vertaamatta kirjaa hyvin samankaltaisen juonen sisällä pitävään Hylynryöstäjään. Mielestäni Janssonin teos oli niin loistava, että valitettavasti Luihin kirjoitettu jäi nyt kakkoseksi.

Siitä huolimatta kirja on psykologisista jännäreistä pitäville ehdotonta kesäluettavaa!

Helene Tursten; Lasipaholainen

Maaliskuisena yönä eräällä pienellä paikkakunnalla lähellä Göteborgia tapahtuu kammottava kolmoismurha. Kirkkoherra Sten Schyttelius, hänen vaimonsa Elsa sekä heidän poikansa Jacob löydetään kotoaan ammuttuina. Uhrien verellä on piirretty näyttöpäätteelle ylösalaisin oleva pentagrammi, joka symboloi paholaisen kasvoja.

Kun ylikonstaapeli Irene Huss Göteborgin väkivaltarikosyksiköstä alkaa tutkia tapausta, paljastuu että kirkkoherra oli poikansa avulla päässyt seurakunnassa tuhojaan tehneiden saatananpalvojien jäljille. Mutta mitä pidemmälle Irene Huss tutkimuksissaan pääsee, sitä vakuuttuneempi hän on siitä, että avain rikoksen ratkaisuun on perheen ainoa eloonjäänyt, Schytteliusten salaperäinen tytär Rebecka.

Lasipaholainen on Helen Turstenin neljäs hyytävä romaani ju-jutsua harrastavasta eteläruotsalaisesta naisylikonstaapeli Irene Hussista. Sarjan kolmannesta dekkarista Tatuoitu torso tehdään parhaillaan elokuvaa, ja viidestä muusta Irene Huss -romaanista tehdään televisiosarja. Parhaan pohjoismaisen rikosromaaniperinteen mukaisesti Turstenin dekkareissa yhdistyvät yleinen ja yksityinen: perhe, työ ja yhteiskunta.

***

Tursten on mielestäni kummallisen epätasainen kirjailija, tai sitten vika on omassa tasapainossani... Jotkut hänen kirjoistaan ovat hyviä, toiset taas jäävät auttamatta keskinkertaisen alapuolelle. Tämä dekkari ei iskenyt. Juoni mutkitteli omia reittejään ja mielestäni koko kirja oli ristiriitainen; murhathan olivat hirvittäviä, mutta pääpoliisi Irene Huss senkun nautti siitä, että pääsi tutkinnan ohella toistuville Lontoon matkoille. Näillä matkoilla maistui - kieltämättä herkullisen kuuloiset - ruuat ja nähtävyyksiäkin ihmeteltiin monen sivun verran.

Ehkä olen vain tottunut Wallanderin tyylisiin melankolisiin päähenkilöihin, jotka juttuja tutkiessaan masentuvat maailman pahuudesta.

No. Tämä oli tällainen kohtuu viihdyttävä mutta mitäänsanomaton jännäri.

Simon Beckett; Kuoleman anatomia

Kolme vuotta sitten oikeuslääketieteen huippuasiantuntija David Hunter hylkäsi entisen elämänsä kohdattuaan suuren tragedian. Nyt hän elelee maalaislääkärinä pienessä Manhamin kylässä valmiina jättämään menneisyytensä lopullisesti taakseen…

Kunnes Sally Palmerin pahoin runneltu ruumis löytyy.

Paikallispoliisi tarvitsee Hunterin erikoisosaamista, mutta tämä tekee parhaansa ettei joutuisi vedetyksi tutkimuksiin. Kun toinen nainen katoaa, pieni yhteisö joutuu pelon ja epäluulon valtaan ja syyttävä sormi osoittaa myös Hunteria. Enää ei voi piiloutua…

Kuoleman anatomia on brittiläiseksi Patricia Cornwelliksi nimetty Simon Beckettin ensimmäinen psykologinen trilleri. Kirja on maailmanlaajuinen myyntimenestys, ja sen käännösoikeudet on myyty 18:aan maahan.

***


Mukavan positiivinen yllätys tämän Beckett. Kirjan nappasin mukaan kirjastosta psykologisen jännityksen hyllystä. Kirjaa oli ilo lukea ja se tarrasi kyytiinsä ensimmäiseltä sivulta lähtien. Uhkaava tunnelma ei herpaantunut hetkeksikään, eikä menoa haitannut edes hiukan ennalta-arvattava loppuratkaisu. Ehkä näissä psykologisissa jännäreissä ei olekaan niin olennaista se, mitä tapahtuu, vaan se, kuinka ihmiset reagoivat kammottavissa tilanteissa.

Ja vaikka kirjassa raakoja kohtauksia olikin, parasta oli Beckettin luoma lämpö, jolla hän tarinaa eteenpäin vei. Kyllä, tätä sarjaa tulee luettua vastaisuudessakin!

Kata Kärkkäinen; Jumalasta seuraava

Kian tulevaisuus näyttää kirkkaalta: paljon värejä, huikeita kuvioita sekä kontrasteja, metrikaupalla kangasta. Elämä vaatesuunnittelijana ja pienyrittäjänä on juuri sopivan mukavaa, samoin toimiva parisuhde. Oikeastaan kaikki on hyvin siihen asti, kun ravintolan terassilla menevät lounasruoat sekaisin ja auringon eteen astuu turhankin itsevarmalta vaikuttava mies pihvi lautasellaan.

Patrikissa kaikki on toisin: hän ei ole mukiinmenevä, soma - eikä lainkaan ennalta arvattava. Kia ei pysty kovin kauan sanomaan sinnikkäälle miehelle ei, ja niin alkaa elämä, joka on kuin ikuista lauantai-iltaa. Välillä piipahdetaan illalliselle toiseen maahan, tilataan vain parasta samppanjaa ja kehitellään huimaavia liikeideoita. Patrik on täynnä yllätyksiä, mutta hiljalleen hänen pienet temppunsa alkavat saada myös tummia sävyjä. Romantiikkaan alkaa hiipiä ailahtelevia mielialoja, ja pian Kia huomaa elävänsä miehen kanssa jota hän pelkää. Pelko ja nöyryytys takertuvat hänen elämäänsä, eikä hohdokkuudesta ole enää nyrkiniskuissa jäljellä hiventäkään. Itsetuntonsa raunioilla hän joutuu huomaamaan, että aina löytyy jotakin menetettävää.

***

Kerrontansa puolesta tämä on ok kirja, mutta juoni yksinkertaisesti vain kuvotti minua siinä määrin, että luin kirjan melko hätäisesti harppoen. En osannut eläytyä päähenkilön ajatusmaailmaan, vaikka siinä tuttuja aineksia olikin. Joistain fiktiivisista henkilöistä pitää, suorastaan ystävystyy heidän kanssaan. Kirjan Kia ei ollut tällainen henkilö. Naisia mielensä mukaan pyörittävä Patrik nosti niskakarvat pystyyn jo alkumetreillä, kuten varmaan tarkoitus olikin. Kirjaa on hehkutettu tähän tyyliin "...kertoo viihdyttävästi vakavasta aiheesta". Minulle romaanin lukeminen oli tervan juontia.

Mutta jotain hyvää sanoakseni; teos on nyt kahlattu loppuun ja pääsen seuraavan, ja toivottavasti paremmin romaanin kimppuun.

Anna Jansson; Hylynryöstäjä

Agatha Christietä gotlantilaisittain

Visby, Gotlanti. Kajsarnin vankitornin vanha puuportti sulkeutuu. Pimeässä poika tarttuu tyttöä kädestä, ja kostea viileys ympäröi heidät. Tornista poika löytää kartan vuodelta 1816, ja yöllisen seikkailun jälkeen he tekevät salaisen suunnitelman. Vielä joskus he matkaavat autiolle Gotska Sandönille ja kaivavat esiin hylynryöstäjän aarteen.

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen heidän odotuksensa näyttäisi päättyvän. Mutta sitten poikasena kartan löytänyt Erik Hansson löydetään autostaan kuolleena. Ei ole itsestään selvää, liittyykö tähän rikos, mutta kärsimys ja menetetty elämä herättävät lähipiirissä kostoajatuksia.

Läheisellä Gotska Sandönin saarella piilottelee Maria Wern. Hänen on määrä todistaa tärkeässä oikeudenkäynnissä, minkä vuoksi hänen henkeään on uhattu. Samaiselle saarelle matkustaa kuntoutukseen seitsemän kansankodin kolhimaa naista. Myrsky katkaisee sähköt ja yhteydet ulkomaailmaan. Naisia aletaan murhata yksi kerrallaan. Liittyvätkö murhat Erikin kuolemaan ja legendaan hylynryöstäjän aarteesta? Ja ennen kaikkea: moniko selviää saarelta hengissä?

***

Aah, mahtava jännäri! Pitkästä aikaa oli ilo lukea kunnon koukuttavaa tekstiä! Psykologiset jännärit ovat minulle ne "omin" juttu. Olen aiemminkin lukenut miltei kaikki osat Maria Wern-sarjasta, mutta vasta tämän myötä minusta tuli fani. Takateksteissä luvataankin, että "Jansson vie sarjaa aiempaa trillerimäisempään suuntaan". Hyvä niin.

Teoksessa on herkulliset ainekset; seitsemän naista jumissa armottomissa olosuhteissa saarella, ja yksi heistä on murhaaja. Asetelmasta tulee tietysti mieleen Christien "Kymmenen pientä neekeripoikaa", eikä kirja jää tämän klassikon jalkoihin. Romaania oli luettava ahmimalla ja sivujuonena kulkeva rakkaustarina antoi juoneen mukavaa potkua. Lisää näitä!