Tess Gerritsen; Katoaminen

Kuolinsyyntutkija Maura Isles kokee järkytyksen, kun hukkuneeksi todettu nainen herää henkiin ruumishuoneella. Sairaalaan päästyään nainen kaappaa aseen ja ottaa panttivankeja. Joukossa on viimeisillään raskaana oleva etsivä Jane Rizzoli. Maura ja Janen aviomies yrittävät selvittää mystisen kaappaajan henkilöllisyyttä ja tarinaa. Kun paikalle ilmestyy liittovaltion agentteja, he tajuavat olevansa tekemisissä tavallista monimutkaisemman jutun kanssa. Vain aseistautuneen kaappaajan armoilla oleva, synnytyskivuista kärsivä Jane voi ratkaista tilanteen - jos hän selviää hengissä yön yli.


"Kirjailijan uusi vahva, hienovireinen trilleri. Hänen ideansa eivät osoita loppumisen merkkejä." - Bookreporter.com Tess Gerritsen on ollut Suomen bestseller-listoilla kymmenen vuotta. Hänen kirjojaan julkaistaan yli 20 maassa.

***

Palasin taas minulle tuttuun ja turvalliseen jännitysgenreen. Ko. kirja on mielestäni Gerritsenin parhaita (tosin olen tainnut sanoa näin ennenkin...). Tarina toi mieleen brutaalin Lasi maitoa, kiitos -teoksen, joka käsitteli samaa aihetta, ihmiskauppaa. Joskin Gerritsenin kirja on -yllättävää kyllä- siistimpi versio.

Juoni pitää lukijan tiukasti otteessaan, ravistelee ja viihdyttää. Toisaalta kirja jätti vihaisen ja surullisen olon ihmiskaupan uhrien puolesta. Se kun valitettavasti ei ole mikään keksitty juttu.

Alice Munro; Liian paljon onnea

Kokoelman niminovellin päähenkilö on Sofia Kovalevskaja, venäläinen matemaatikko, joka eli 1800-luvun loppupuolella. Tarina kuvaa matkaa, joka alkaa rakastajan luota Etelä-Ranskasta ja päättyy Tukholmaan, missä Kovalevskaja työskentelee, kun missään muualla ei naiselle suostuta myöntämään matematiikan professuuria. Matkalla hän miettii, päättyykö kaikki suruun vai onneen. Novelli tuo kiehtovasti esiin monia ulottuvuuksia aikanaan poikkeuksellisesta tiedenaisesta, joka kirjoitti myös kaunokirjallisuutta ja löysi vaimona ja äitinäkin itsenäisen tavan elää.

Kokoelman novellit käsittelevät voimakkaita naisia, tuhoisia avioliittoja, hyytyneitä ystävyyssuhteita, äitejä ja poikia sekä hetkiä, jotka muuttavat koko elämän. Munro pureutuu mutkikkaisiin, jopa raastaviin tunteisiin ja tapahtumiin, ja taikoo niistä yllättäviä ja hätkähdyttäviä kertomuksia. 

***


Tässäpä kirja, johon en olisi koskaan tarttunut ilman Kirjavinkeistä löytämääni ylistävää arviota. Munro on toki tuttu nimi, mutta en ole aiemmin hänen tuotantoonsa tutustunut.

Novellikokoelman aiheet vaikuttivat mielenkiintoisilta; traumaattiset tapahtumat ja niistä selviäminen. Jos dekkarit eivät anna positiivista kuvaa ihmisluonnosta, ei antanut kyllä tämäkään kirja. Teosta lukiessa tuli olo, että kirjailija jätti kertomatta enemmän kuin kertoi, ja tarinat jäivät pitkälti oman mielikuvituksen varaan. Tällainen etäinen (teko)taiteellinen tyyli ei herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen. Päällimmäiseksi kirjasta jäi hohhoi-fiilis. 

Mutta koska Munro sen verran iso nimi on, kirjallisen makuni voi toki kyseenalaistaa.

David Mitchell; Black Swan Green

David Mitchellin neljäs ja uusin romaani kuvaa 13-vuotiaan Jason Taylorin elämää Englannin maaseudulla vuonna 1982. Koulussa hän yrittää piilotella änkytystään kaikilta ja erityisesti koviksilta. Hän ihastuu poikatyttö Dawn Maddeniin, jonka silmät ovat ”tummaa hunajaa”. Vuoden aikana, vanhempien avioeron edetessä, Jason kokee ensimmäiset tupakat, suudelmat ja kuolemat. Mietteliäs ja salaa runoja kirjoittava Jason ajattelee asiat halki brutaalin rehellisesti. 

Mitchell luo nostalgisen tarkan ajankuvan 1980-luvun alun yksityiskohtineen. Adidas, c-kasetit ja videonauhurit ovat kovia juttuja, pipon pitäminen on homojen hommaa ja taustalla jännitystä ja pelkoa herättävät Falklandin sota ja mystisessä metsässä majailevat mustalaiset.

*** 


Edellisen luetun kirjan nimi oli Nostalgia, mutta tämä teos herätti minun nostalgiset tunteet. 80-luvulle siirryttäessä olin tosin vasta kaksivuotias, mutta vuosikymmenen loppupuoli on muistissa. Muistissa on myös koulukiusaaminen, joten samaistuin kirjan Jasoniin. Sillä erotuksella, että olen tyttö. Ja tyttöjen koulumaailma on ehkä aavistuksen lempeämpi, ainakaan fyysistä väkivaltaa ei käytetä samaan tyyliin, mitä pojat saavat kärsiä.

Jason yrittää tuskaisesti piilottaa puhevikaansa, ettei häntä leimattaisi "änkkäpojaksi", joka on suunnilleen yhtä vakava asia kuin kuolema. Koulun lisäksi romaani käsittelee Jasonin elämää yksityiskohtaisen tarkasti, sillä tarkkanäköisyydellä, jollaista voi löytyä vain kolmetoistavuotiaalta. Teos ei ole synkkä, vaan paikoin jopa hillittömän hauska. Arkisia tapahtumia maustavat Jasonin runolliset havainnot elämänmenosta.

Välillä minulle tuli kirjaa lukiessa olo, että tekstiä olisi voinut hiukan typistää. Siitä huolimatta teos oli lukukokemuksena "valovoimaisen kaunis" - kuten kansi lupaa, mutta myös koskettava ja niin ajatuksia kuin muistoja herättävä. Suosittelen.

Pauliina Susi; Nostalgia

Miten meille näin kävi, mihin katosivat ihanteet, mihin työn mielekkyys? Miksi kiiltävän neuvottelupöydän toinen osapuoli, vanha kurssikaveri, on muuttunut tehokkaaksi, puhuvaksi pukurobotiksi? Kuinka hulluksi työelämä enää voi mennä?

Maanantaiaamuna freelance-toimittaja Anni Syysaho allekirjoittaa sopimuksen, josta ei voi kieltäytyä. Tiistaina yömyöhään hänen ovikellonsa soi, ja kuriirifirma toimittaa juttumateriaalin kotiportaille. Henkilöstöjohtaja Maaria Riento saapuu viiteen muovilaatikkoon pakattuna. Annin on tehtävä juttu, josta ei voi kieltäytyä. Ammatillinen kriisi pukkaa dead linen kanssa samaan aikaan päälle, miestä uhkaa lomautus ja Lidlin lasagnepurkista katoaa teksti. Viikko ei ole edes puolessa, ehtisikö hän vielä hakea muita töitä? Pauliina Suden tragikoominen satiiri työstä, 2000-luvun mediasta ja menestyksen hinnasta itkettäisi ellei se niin kovasti naurattaisi.

***

Aiempi hehkutukseni oli ennenaikaista, vaikka Suden kirjoitustyyli ilahduttavan pulppuavaa onkin. Tämä kirja jätti silti minut täysin kylmäksi. Työelämän nurinkurisuuksista kertova tarina lähinnä pitkästytti. Valitettavasti.

Tess Gerritsen; Kirurgi

Vaikka rikosetsivä Thomas Moore oli valmistautunut näkyyn, se järkytti häntä. Punaiset viillot kurkussa ja vatsassa nostivat mieleen häiritsevän kuvan toisesta nuoresta naisesta. Diana Sterlingin selvittämätön murha vuoden takaa oli Mooren muistissa liiankin tuoreena.
Myöskään Pilgrimin sairaalan lääkäri Catherine Cordell ei olisi enää koskaan halunnut palata kahden vuoden takaiseen painajaiseensa. Hän oli viime hetkellä pelastunut Dianan ja Elenan kohtalolta ampumalla lääkärikollegansa Andrew Capran.
Kammottavinta on, että lehdistön Kirurgiksi ristimä sarjamurhaaja toimii kaikissa yksityiskohdissa kuten Capra – ja tuntee myös Pilgrimin sairaalan kuin omat taskunsa. Turvassa eivät ole sen paremmin Catherine kuin hänen potilaansakaan.

***

Käsittääkseni ensimmäinen teos, jossa Jane Rizzoli mukana. Tiivistahtinen ja shokeerava jännäri. Pidän ehkä enemmän Gerritsenin uudemmista teoksista, vaikkei tämäkään huono ollut.

Pauliina Susi; Pyramidi

"Tervetuloa kuulemaan tiukkaa asiaa liiketoimintamallista, jossa on maailman paras vuotuinen kasvupotentiaali. Takaan, että tulemme muuttamaan elämäsi suunnan."

Pyramidi kertoo naisesta, joka haluaa menestyä, ja menestyjistä, jotka haluavat vielä enemmän. Tässä bisneksessä kaikelle lyödään hinta: ystävyydelle, sukulaisuudelle. Itsekunnioitukselle.

Pyhin kaikista, raha, vaihtaa omistajaa nopeammin kuin huomaammekaan. Mutta petoksella on hintansa. Ja itsepetoksella.

"Eikö muka raha kiinnosta? Hei kuule, kaikkia kiinnostaa raha."

***

Pauliina Susi on mielestäni yksi parhaita suomalaisia naiskirjailijoita, sen todisti tämäkin kirja. Olin aivan myyty Ruuhkavuoden jälkeen, ja Lukot vahvisti kiintymystäni kirjailijan napakkaa tyyliä kohtaan. Pyramidi oli jäänyt lukematta, koska aihe vaikutti tylsältä. Tylsä ei kuitenkaan kuvaa kirjaa millään muotoa. Tarina imaisi tiukkaan otteeseensa ja vauhti kiihtyi luku luvulta jännärimäisiin mittasuhteisiin. Teos herätti kiukkua tämänkaltaista ihmisten kusetusta kohtaan, mutta päällimmäiseksi jäi viimeisen luvun jälkeen suru.

Kuinka ollakaan, Suden uusin kirja Nostalgia tuli vastaan tämän päiväisellä kirjastoreissulla. Ihanaa.

Anna Jansson; Hopealantti

Maria Wern on työtovereineen hankkiutunut kesälomasijaiseksi Visbyn poliisilaitokselle. Kaupungissa vietetään kuulua keskiaikaviikkoa. Kaduilla parveilee ilveilijöitä, narreja ja musikantteja ja puistoissa pidetään turnajaisia. Gotlannin verinen ja kiehtova historia tuntuu heräävän hetkeksi eloon.

Samalla Marian ja tämän työtovereiden unelma rattoisasta kesälomasta kauniilla saarella haihtuu savuna ilmaan. Juhlivassa kaupungissa liikkuu myös murhaaja, ja Maria Wern ja hänen kollegansa joutuvat pinnistämään voimansa äärimmilleen saadakseen rikollisen satimeen.

****

Tämä sarjan keskivaiheille sijoittuva kirja oli syystä tai toisesta jäänyt lukematta. Tulipa virhe korjattua, ja pääsin pitkästä aikaa nauttimaan Janssonin mahtavasta tekstistä. Maria Wern ja muut henkilöhahmot ovat sympaattisia tyyppejä, joiden elämää on ilo seurata. Gotlannin miljöö luo upeat puitteet tarinalle.

Janssonilla on oma tyylinsä, johon sisältyy roppa kaupalla ymmärrystä ja huumoria. Näitä lisää.

Anja Lampela; Pyry

Rikosromaani yksin jääneen äidin painajaisesta

Pinjan elämässä on kaikki hyvin. Hänellä on juuri se oikea elämänkumppani ja isä tulevalle vauvalle. Sitten kesken onnellisen odotuksen mies löytää uuden rakkauden ja lähtee. Siitä alkaa Pinjan painajainen.

Pyry kertoo omistautuvasta rakkaudesta, petoksesta ja rikoksesta. Kiristyvä jännitys pitää otteessaan yllätykselliseen loppuun saakka. Pinjan tarina sijoittuu nykypäivään ja sen tapahtumat voisivat olla totta tässä ja nyt, meidän jokaisen naapurissa.

Pyry on oululaisen vieraiden kielten opettajana toimineen Anja Lampelan kolmas romaani.

***

Uutuuskirjoista tämän bongasin, ja onneksi en antanut aneemisen kannen itseäni säikäyttää. Olisi jäänyt muuten teos lukematta ja hieno lukuelämys kokematta.

Kuten minulle uusien kirjailijatuttavuuksien kanssa tuppaa olemaan, suhtauduin alkuun tekstiin kriittisesti, enkä ollut oikein varma siitä, onko teos hyvä vai huono. Jossain vaiheessa tarina imaisi mukaansa ja hätkähdytti rajuudellaan. Juonesta en uskalla paljastaa oikeastaan mitään. Koruton ja ajatuksiaherättävä romaani kohtalaisen arkisesta aiheesta, suosittelen.



Tämä on jo Lampelan kolmas teos, täytyisi tutustua muihinkin kirjoihin.

Lundán, Reko ja Tina; Viikkoja, kuukausia

”Kirurgi oli ottanut käteensä kuvan sängyn viereiseltä pöydältä ja katsonut sitä pitkään. Kuvassa oli Minna ja lapset. Minna oli käskenyt ottamaan valokuvan niin, että kaunis merimaisema näkyisi taustalla. Se ei ollut ihan onnistunut, mutta muuten kuva oli minun ottamakseni jopa oikein hyvä. Saara istui siinä jonkin muurin päällä ja Kerttu roikkui Minnan sylissä. Tytöillä oli kesämekot, Saaralla letit päässä. Tuuli oli irrottanut Minnan poninhännästä kimpun hiuksia kasvoille ja se katsoi kameraan hymyillen. Arvelin, että kirurgi oli varmaan miettinyt, että nuo jäävät tätä miestä suremaan. Minna vakuutti, että tuskin kuolet. Olisinpa yhtä varma kuin se.”

***

Luin aikoinani Vaimo kävi lääkärissä -teoksen, ja sen jälkeen on ollut mielessä lukea myös tämä "suomalainen versio" rankasta aiheesta. Nimittäin kuolemisesta syöpään.

Jos aiemmin mainittu teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, tämä kirja pisti polvilleen. Teos tuli ehkä juuri suomalaisuutensa takia enemmän kohti. Tällaista todella tapahtuu. Terve ihminen saa epämääräisiä oireita, jotka todetaankin pahalaatuiseksi syöväksi.

Teksti on äärimmäisen rehellistä ja kohtitulevaa. Se etenee pienissä pätkissä, joissa vaimo ja mies kertovat tuntemuksistaan. Helppoa ei ole kummallakaan. Itse kärsin ajoittain kovasta migreenistä, joten voin vain kuvitella, millaista helvettiä aivokasvaimen säryt ovat.

Koskettava kirja, jota suosittelen kaikille. Tämän rinnalla omat murheet tuntuvat minimaalisilta ja terveyttä alkaa kummasti arvostamaan.