Crosbien perhe muuttaa Floridaan, pieneen idylliseen kaupunkiin. Saman tien Sandy huomaa, että hänen miehensä on rakastunut netissä tapaamaansa nuoreen blondiin. Sandy jää yksin kahden hankalan teini-ikäisen kanssa, ja myös työ yläasteen opettajana pistää pinnan kireälle.
Pahempaa on tulossa: pikkukaupungin rauha järkkyy, kun kaksi nuorta tyttöä katoaa, ja koulun suosituimman oppilaan ruumis löytyy läheiseltä suolta. Sandy yrittää varjella tytärtään Megania - mutta eräänä päivänä tytär ei tulekaan sovittuna aikana kotiin. Sheriffi John Weber jahtaa sarjamurhaajaa pahojen kielten laulaessa: kaupunkilaiset epäilevät, ettei poliisin omatunto ole aivan puhdas. Tutkimusten myötä paljastuvat monet salaisuudet - mutta saadaanko raaka tappaja ajoissa kiinni?
Jännityksentäyteinen juoni, koskettavasti kuvatut henkilöt ja viehättävä miljöö tekevät tästä trilleristä herkkupalan!
***
Kotikissa palasi kesäreissulta, jolla huomasi jälleen, ettei osaa matkoilla kirjoihin keskittyä. Ei, vaikka kyseessä olisi kuinka tiukassa imussa pitävä teos. Ja sellainen tämä oli. Lämmintä kiitosta vain Leenalle henkeäsalpaavasta lukuelämyksestä! :)
Plussat: Joy Fielding on minulle tuttu nimi vuosien takaa. Olen pitänyt häntä keskivertodekkaristina, kirjoja kyllä lukee, mutta kovin suurta vaikutusta ne eivät ole tehneet. Jonkun teoksen taisin jättää keskenkin, ja Fielding jäi. Oli kyllä ilo lukea häneltä näin raikasta tavaraa! Sarjamurhaajateema on dekkarigenren ikuinen kestosuosikki, mutta taitava kirjailija voi aiheesta repiä aina vain uusia näköaloja. Hyvä Joy!
Kirjan oma viehätyksensä perustui siihen, että teos vei keskelle teinimaailman söpöilyjä ja julmuuksia. Toisaalta ihastuttiin kihelmöivästi, toisaalta ulkoiset paineet olivat valtavat. Tutulta kuulostaa. Pitäisi olla laiha, pitkä ja suora tukkainen kaunotar, jotta tulisi yhteisön hyväksymäksi. Keski-ikää lähestyvät päähenkilötkään eivät olleet asialle immuuneja. Tuttua sekin. Yksi kirjan vakavammista teemoista olikin juuri tavoite olla ulkonäöltä "henkeäsalpaava" ja mitä tapahtuikaan, ellei ollut?
Toisaalta kirjan painopiste oli kuitenkin viihdyttää mahdollisimman mukaansatempaavalla tarinalla ja upeilla, kohtitulevilla päähenkilöillä, joista osasta piti, osaa inhosi. Aivan kuten kirjailija oli tarkoittanutkin.
Miinukset: Mitään en jäänyt lisää kaipaamaan ja mitään en pois ottaisi. Skipataan siis tämä.
Vaikka luin Henkeäsalpaavan kahden Kovan välissä (Slaughter ja Zafón), kirja jäi mieleen elämään omaa elämäänsä.
Massasta positiivisesti erottuvien jännäreiden ystävät - olkaahan kuulolla!
Hei hei, minä olen oppinut linkittämään!! ;) Ihan nolottaa, miten helppoa se olikin, kun asialle minuutin uhrasin...
VastaaPoistaRachelle, hyvä sinä;-) Onnea sekä linkityksestä, että arviosta. Ja kiitos, että taisin saada olla ensimmäinen, jonka linkitit.
VastaaPoistaMinä hoin vuoden päivät, että ikini, ikinä en opi linkittämään ja nyt olen siinä ihan hiku eli linkitän paljon.
Jos minulta nyt kysytään, niin sanon jotain outoa, vaikka kukaan ei kysykään: Tällä kertaa Fielding peittosi Slaughterin!
Tämä ulkonäköpainejuttu oli tässä esillä niin jotenkin tuoreesti, että en edes ensin tajunnut, missä mennään ja vasta lopussa...
Voisinpa hyvinkin yhtyä kommenttiisi, minustakin Fielding oli tänä keväänä Slaughteria parempi :) Tuli ihan toisenlainen fiilis tutustua hänen aiempaan tuotantoon ja katsoa, olisiko niissä samoja makoisia aineksia.
VastaaPoistaKyllä nyt luulen tietäväni, mihin kirjaan omassa postauksessa viittasit :)
Fielding on ihan pop. Tietää saavansa aina melko taattua tavaraa. Henkeäsalpaava kuulostaa kiehtovalta, kunpa muistaisin tavoitella sitä ajallani. Joskus nämä tahtoo unohtua...
VastaaPoistaRoz, ei muuta kuin varausta kirjastoon :D Uskaltaisin väittää, ettet tule tämän kanssa pettymään! Itse etsiskelen kirjailijan vanhempaa matskua.
VastaaPoista