2012, LIKE, 209s.
"Pyydän Emmaa riisumaan lisää. Emma avaa vyön ja pudottaa farkut mielenosoituksellisesti lattialle.
Mustelmia on reisissä, nilkoissa, pakaroissa, pohkeissa.
Pyydän Emmaa kääntymään.
Mustelmia on myös selässä.
Juoksen portaat alakertaan ja soitan Duvalille, joka on ollut meidän perhelääkärimme kymmenen vuotta.
Vaikka mikä perhe tämä enää on."
Maihinnousu on noussut julkisuuteen mm. tämän HS:n arvion myötä. anni M. on tehnyt loistavan pohdinnan aiheen ympäriltä, joka käsittelee kirjailijan etiikkaa. Ala-Harjan sisko kun kertoo kirjailijan käyttäneen suoraan perheen omia kokemuksia lapsen syöpään sairastumisesta. Aihe on tärkeä, mutta kirjailijan toimintatapa, jossa esim. tekstiviestejä ja fb-päivityksiä on kopioitu kirjaan suoraan, herättää vähintäänkin kysymysmerkkejä. Miksi näin julma toimintatapa? Itse en käy tässä ruotimaan asiaa enempää, Annin postaus kun on varsin kattava aiheesta kiinnostuneille.
Oma mielipiteeni kohutusta, jo toisen painoksen saaneesta romaanista on positiivinen. Toki median viestejä ei voinut jättää kokonaan huomioimatta kirjaa lukiessa, mutta tempauduin niin täysillä tarinaan mukaan, että se painui taka-alalle.
Kuten moni tietää, teos kertoo kahdeksanvuotiaan lapsen sairastumisesta syöpään. Aivan kammottava ja pelottava aihe, äidille kuin äidille. Kirjan päähenkilö ja minä-kertojana toimiva ranskalaisnainen Julie elää sokkeeraavaa aikaa. Hänen avioliittonsa on päättymässä miehen (joka näin meidän kesken on kusipää pahimmasta päästä) uskottomuuden takia. Samoihin aikoihin Emma-tyttäreltä löytyy hälyttäviä mustelmia ja diagnoosi saadaankin pian. Leukemia. Julie kertoo ammatikseen Normandian maihinnoususta turisteille, ja teoksesta löytyykin annos puistattavaa historiaa. Äidin samaistuminen sotaan on uskottava ja toimiva tehokeino.
Kirjailijan viljelemä proosa kuljettaa Julien tuskaiseen ajatusmaailmaan kuin painajainen. Siinä missä Mokka epäonnistui täysin äidin hädästä kertomisessa, Maihinnousu on kuin nappi otsaan. Kirjailijalta en ole aiemmin mitään lukenut, mutta hänen kerrontansa rytmi osui ja upposi. Tämänkaltaiseen arkiseen, pikkutarkkaan ja jotenkin hillittömään tekstiin minä olen lääpälläni.
Mokkaa markkinoitiin "jokaisen äidin painajaisena", mutta Maihinnousu lunastaa lupaukset, jotka Rosnaylta jäi ilmaan roikkumaan. Vaikka aihe on julma, teosta kannattelee toivo. Paremmasta huomisesta. Siitä että kaikesta huolimatta on mahdollista selvitä. Oikeastaan mistä vaan.
"Avaisit silmäsi, Alice usein sanoo. Valoa tulee kun avaa silmät."
Toisaalla teoksen on lukenut ainakin Jaana
Ja täällä vielä Riikka Ala-Harjan haastattelu Me Naisissa.
Tästä kirjasta on tosiaan kohistu ja räikeitäkin mielipiteitä esitelty. En ota minäkään niihin nyt kantaa paitsi sen verran, että ilman moista kohua tuskin tietäisin tämän kirjan olemassaolosta.
VastaaPoistaEn tiedä haluanko edes lukea tätä. Ehkä joskus, kun pöly laskeutuu. :)
Elegia, lue jos siltä tuntuu, mutta huomasin sun kirja pinossa Room:n... Sitä ehkä suuremmin suosittelisin :)
VastaaPoistaAi tämä! Kirjoitat Maihinnoususta hienosti ja vertailu Mokkaan osuu takuulla oikeaan. Minua nimittäin aivan riipi Mokassa, miten äidin hätä ei tuntunut yhtään.
VastaaPoistaHyvin valitut alku- ja loppusitaatit, tehokkaat.
Kävin lukemassa Annilla jokin aika sitten tätä keskustelua ja myötätuntoni on syvästi siellä, missä sitä eniten kaivataan.
Sinä olet myötätuntoinen ihminen, Leena ♥ Mulle ei jäänyt kirjasta mitenkään sellainen mieli, että Ala-Harja olisi aiheella repostellut, vaan niin hätä kuin raivokin tuntuivat oikeutetuilta ja aidoilta. Niin, toisin kuin Mokassa, joka oli tähän verrattuna kuin hattarahöttöä. :)
VastaaPoista