Corrag 2012, Like 2011, 399s.
"Yksinäinen? Minäkö?
En koskaan ja aina. Sen noita sai aikaan - se yksi sana. Oliko hetkeäkään, jolloin en olisi ollut sisimmässäni edes vähän yksinäinen? Useimmiten minä olin. Luonnon kauneuden näkeminen voi lievittää yksinäisyyttä, koska auringonlaskut ja talven valo saavat ajattelemaan en ole yksin - sen aavistaa suuresta kauneudesta. Mutta kauneus voi myös pahentaan sitä. Silloin kun kaipaa jonkun seuraa, se voi tehdä kipeää. Joskus sitä näkee luonnon kauneuden ja ajattelee hän on kuitenkin ihanampi."
Jos edellisen teoksen kanssa epäilin tunnevammaisuuttani, Fletcherin kirja nosti kyllä tunteet pintaan. Paljon on Noidan rippiä kehuttu. Koskettavan aiheensa takia. Kerronnan kauneuden. Elämän ylistyksen. Hyvyyden. Minä sanon aamenet näille kaikille. Vaikka noituudesta ei tänä päivänä syytetä enää yleisesti, kirjan Corragin kokemaan yksinäisyyteen on helppo samaistua vähänkin erilaisena itseään pitävän ihmisen. Minunkin.
"Voi miten teidän silmänne suurenevat. Miten ne katsovat lasien läpi, niin kuin olisin se huora joksi kaikki minua sanovat - sillä sana huora tulee heti noidan kannoilla. Mikä kammottava sana. Mikä kauhea kahle naiselle - kun se kerran ihoon painuu, se jättää jälkensä. Minä kannan sen jälkeä. Tunnen sen tekemän haavan vieläkin."
Corragin elämä ei ole sen helpompaa, kuin aiemmin lukemani kirjan Celiellä. Jo hänen isoäitinsä teloitettiin noitana, sen jälkeen Corragin äiti Cora opetti tyttärelleen vain yhden elämän neuvon älä koskaan, milloinkaan rakastu. Rakkaus satuttaa. Myös Cora tapetaan ja ennen kiinniottoa hän sanoo tyttärelleen luoteeseen. Mene. Ja Corrag menee. Ratsastaa vanhalla, lempeällä tammalla pitkän matkan Skotlantiin saakka. Siellä hän viimein asettuu aloilleen, kuvitellen päässeensä turvaan. Corrag saa kokea piinaavan yksinäisyyden helpottavan - edes hiukan. Ja jättää äitinsä tiukan neuvon huomiotta... Mutta kuinka pitkälle ulottuu vainon käsi? Pääseekö pahuutta lopultakaan pakoon?
Teos rakentuu vangitun, roviokuolemaa odottavan Corragin kertomuksista. Taitavasti hän piirtää kuvan hätkähdyttävästä, mutta loppuen lopuksi kauniista elämästään papille. Alkuun pappi suhtautuu pirun morsiammeen yhtä harhaluuloisesti kuin muu maailma, mutta Corragin suloinen elämänkatsomus, rohkeus avaa kirkonmiehen silmät.
Teos on todella riipivä. Se on äärimmäisen kaunis rakkaustarina miestä, luontoa, elämää kohtaan. Toisaalta lähestyvä kuolema, sekä Ylämaan tarinan tuleva loppu hirvittää lukijaa. Miten kaikki tuleekaan päättymään.
"Vasta kun tapoin sikamme ja se kiljui, tulin ajatelleeksi, että kuolema voi sattua. Olla verinen ja surkea. Se oli minulle kauhea opetus. Mutta minä viisastuin siitä. Cora sanoi, että silmäni muuttuivat tummemman harmaiksi.
Se voi sattua. Kyllä."
Ylämaan tasangoilla ovat samoilleet ainakin Leena Lumi anni M.
Susa Katja Elma Ilona
Voi ihanaa että rakastuit tähän niin kuin minäkin! Aivan sain taas ihoni kananlihalle kun luin tätä tekstiäsi ja palasin Ylämaan maisemiin...
VastaaPoistaAnnika, lumoutunut arvio lumotusta kirjasta! Tämä on todella riipaisevan kaunis kirja. Tällaisia me tarvitsemme.
VastaaPoistaMitenkään tämä ei vähentänyt tarvettani päästä Skotlantiin...valitettavasti.
Minulle tämä on Fletcherin toiseksi paras kirja. Meriharakoista tuli itselleni sielukirja, mutta siinä oli asioita, jotka menivät juuri minulla 'under my skin'.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAnnika, mitä tämä on;-) Nyt mun teksti tuli kahdesti. Yritin poistaa, eikä se salli. Poista sinä.
VastaaPoistaElma Ilona, kirja on niin taidokkaasti tehty; toisaalta tarina on äärettömän surullinen, toisaalta elämänmyönteinen sanan varsinaisessa merkityksessä.Ihana!
VastaaPoistaLeena, tänään tekniikka tuntuu temppuilevan puolin ja toisin :) Ei anneta sen häiritä! Nyt kun olen kirjailijaan tutustunut, tulen taatusti lukemaan jossain vaiheessa myös Meriharakat. Skotlanti on todella maa, jonne sielu kaipaa... Ehkä joskus.
Ihanaa, että pidit! ♥
VastaaPoistaMinulle tämä on yksi tärkeimmistä kirjoista, haltioiduin täysin. :)
Kuten Elma, minäkin sain säväreitä arviostasi!
Fletcheriä olen ajatellut jo pitkään lukea, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Mutta koska tämä sijoittuu Skotlantiin ja vaikuttaa kiinnostavalta, voisin aloittaa tästä (kävin Skotlannissa viime kesänä ensimmäistä kertaa ja ihastuin maahan). Irlantilainen tyttö minulla olisi hyllyssä, joten sekin on lukulistalla.
VastaaPoistaOi, nyt olet lukenut tämän! Kirjoitit kauniisti tästä suurenmoisesta kirjasta, elin melkein uudestaan ne tunteet, joita itse koin lukiessani Noidan rippiä. Todella koskettava tarina.
VastaaPoistaAnki, kiva kuulla, että postaukseni palautti loistavan kirjan mieleesi. Noidan rippi on kyllä tämän vuoden parhaimpia tärppejä, ehdottomasti ♥
VastaaPoistaTuulia, lue tämä ihmeessä! Meillä on sen verran samanlainen kirjamaku, että varmasti tykkäät :) Irlantilainen tyttö on munkin luettava, ehkä Meriharakat ensin.
Roz, muistan kun kirjoitit, että itku tuli kirjan kanssa. Sama täällä...