Karoliina Timonen on tuttu Kirjava kammari -blogistaan. Moni on tämän kauniskantisen teoksen jo ehtinyt lukemaan, joten koen olevani arvioni kanssa vähän kuin tyhjän päällä. Teosta on analysoitu perusteellisesti, upeasti. Se kertoo tosiasiaa siitä, että romaani on kohdannut monen lukijan, päässyt iholle asti. Itsekin toivoin todella teoksesta pitäväni. Onhan siinä keskeisenä teemana toki unet, mutta myös perhe-elämä kaikkine vaikeuksineen. Kirja kuvaa jokaiselle pienen lapsen äidille tuttuja tunteita. Turhautumisesta oman ajan puuttumiseen. Syyllisyydestä. Toiset heittäytyvät täysillä kotiäitiyteen, meille toisille se on sekä fyysisesti, että henkisesti myös raskasta aikaa. Fyysisesti siksi, ettei univaje tunnu koskaan täyttyvän. Henkisesti siksi, että monille äideille ainoat aikuiskontaktit jäävät hiekkalaatikkotuttavuuksiin, jotka harvemmin menevät pintaa syvemmällä. Puhutaan lapsista, miehistä, lapsista. Kuka kysyisi, aivan aidosti, mitä äidille kuuluu?
Romaani kertoo tarinan Klarissasta joka muuttaa miehensä ja kahden pienen lapsensa kanssa Bostoniin. Samoihin aikoihin ilmestyvät unet. Unet Corinnessa, jonka elämä on tragediaa alusta loppuun saakka. Molempia naisia yhdistää niin tuskastuminen äitiyteen, kuin toisaalla pikku hiljaa repeilevä avioliitto. Corinne menettää jo unien alkupuolella toisen lapsistaan eikä voi välttää ripustautumista jäljelle jääneeseen tyttäreensä. Äidin pelot lapsen menettämisestä ovat riipivää ja kohtitulevaa luettavaa.
Teoksen juoni on uniikki ja vaikken ole juurikaan kiinnostunut unista, kirjan muut teemat olivat -osittain- tutunoloisia. Syy miksi en romaaniin täyttää päätä rakastunut oli, että koin kerronnan paikoin turhankin arkiseksi. Sain kiinni äidin huolesta ja toisaalta vaimon mustasukkaisuudesta, mutta tekstin koin selitteleväksi. Kirjemäiseksi, vaikkei sitä kirjemuotoon ollut kirjoitettu.
Lopuksi kirjan hienoin kohta ja oivallus, joka osui ja upposi.
"Minusta on ennemminkin outo ajatus, että lapsi ei tulisi perheeseen osaksi elämää vaan täyttämään jotakin tyhjiötä. Muuttamaan äitinsä elämän täysin tullessaan sen ainoaksi sisällöksi", sanoin. "Siinä on aikamoinen vastuu lapsella. Ja puhun nimenomaan äideistä, sillä miehiltähän ei koskaan vaadita samanlaista omistautumista."
Luethan myös seuraavat arviot Leena Lumilta, Anni M:ltä, Katjalta, Kirsiltä, Sannalta
Toisin kuin sinä, minä en pitänyt kirjan kannesta: Se on kioskikirjallisuuden tasoa. Pelkkä talo olisi riittänyt. Talohan myös on varsin keskiössä.
VastaaPoistaToiset voivat turhautua, toiset eivät. Minulla ei ollut varaa niin ylelliseen tunteeseen kuin turhautuminen, kun kuulin kuopukseni jälkeen, että 'vain kotihoito käy tälle lapselle'. Sanotaan älykkyyden mittana olla kyvyn sopeutua yllättäviinkin ja rankkoihin tilanteisiin. Helppoa se ei ollut, mutta selvisin hengissä! Ja lapsestakin tuli itsevarma, oman tiensä kulkija, kaunotar jalat välillä ilmassa ja välillä pilvissä.
Jos tätä kirjaa alkaa miettiä Klarissan kannalta, siivä voi kokea pinnallisuutta, mutta onneksi Corinne tuo svyyttä ja särmää. Parasta oli ehdottomasti äidin hädän kuvaus, jossa esimerkiksi Rosnay epäonnistui täysin, Timonen ei.
***
Ihana uusi yläbanneri sinulla!
Hyvä huomio, Leena! Kyky sopeutua ei tule kaikille luonnonlahjana, vaan sitäkin voi harjoittaa. Ja mennä päivän kerrallaan. Loppuen lopuksi aika, kun lapset ovat kaikkein tarvitsevimpia, on lyhyt. Nyt kun isot pojat ovat 6 ja 8, koen elämän liiankin helpoksi... Yksivuotiaani taas on kiltti ja rauhallinen tössykkä.
VastaaPoistaOlen nyt lukenut samantapaisella aiheella kulkevia teoksia kolme. Rosnay jäi riman alapuolelle, Ala-Harja on kirkas ykkönen ja Timonen sijoittuu keskivaiheille.
Kinusin tuon kuvan tutulta, joka on aivan mielettömän upea valokuvaaja, linkki hänen sivuilleen löytyy bannerin alta.
En löydä sitä linkkiä...valokuvaajalle...
VastaaPoistaMitä voi ei! Eikse näy?
VastaaPoistahttp://www.lasseniskala.com/
tässä... mun täytyy muokkailla ulkoasua, kiitos kun huomautit!
Kiitos, nyt käyn siellä.
VastaaPoistaKiitos hyvästä arviosta, Annika K!
VastaaPoistaOle hyvä, Karoliina!
VastaaPoistaLasse näkyy;-) Pidä se siinä, että minä voin helposti käydä välillä katsomassa kuvia. Olen super anomaan - tilanteen (lue: runojen) niin vaatiessa.
VastaaPoistaOta ihmeessä yhteyttä Lasseen - ihana ihminen! Minä pidän, totta kai :)
VastaaPoista