 |
| Docendo Oy 2012, 161s. |
Katson kelloa kännykästä. Kymmenen minuuttia. Pystytän jalustan ja suuntaan kamerani idän ja koillisen väliin. Apunani on naarmuuntunut kompassi.
Siinä me seisomme viisi minuuttia. 17 asteen pakkanen ja minä.
Kilometrin päässä olevan saaren kuusten latvoissa tapahtuu jotain. Punakeltainen hehku kasvaa nopeasti ja jo kohta pystyn erottamaan täysikuun. (97,9%)
.jpg)
Minua on aina kiehtonut Kuu. Ei niinkään romanttisessa mielessä, vaan enemmänkin sen ominaisuuksien takia. Kuuhan on kylmä, karu, kuollut taivaankappale, jonka näyttäytyminen taivaalla eri muodoissaan on yhtä aikaa kiehtovaa kuin vähän pelottavaakin. Esikoiseni sai hysteerisen kohtauksen aina ulkoillessamme kuutamolla. Pikkuisen ensimmäisiä lauseentynkiä olikin "kuu hui". En myönnä "kuupelkoa" lapseeni istuttaneeni, vaan jakaneeni hänen tunteensa. Kuussa on jotain majesteetillista, kunnioitustaherättävää.
Siksi intoni oli suuri, kun bongasin tämän teoksen kotoisasti Kirjavinkeistä. Innolla odotimme teoksen saapumista, minä ja esikoiseni, joka nykyään jo äitinsä lailla on kuusta ihastuksissaan.
Samoin on kirjan kuvaaja, Tommi Laurinsalo, joka tahtoo teoksellaan; jakaa tietoa Kuusta, Kuun bongaamisesta ja Kuun kuvaamisesta. Tieteellisemmästä osuudesta saamme kiittää Markus Hotakaista, koko ikänsä avaruutta tutkinutta tietokirjailijaa.
Teos onkin varsin kattava paketti asiasta kiinnostuneille. Kirja on jaettu selkeisiin lukuihin, jotka kuuluvat mm. Superkuun metsästys, Kuun vaikutukset maahan, Kuukuvaajan painajainen - bemarin peppu, Myyttinen Kuu, Kuu ja malli, Lennot Kuuhun. Muutaman mainitakseni. Vaikka kirjan teksti on mielekästä luettavaa, eniten teoksessa kiinnosti - tietysti - itse valokuvat. Postaukseni ei tee oikeutta kuville vaan antaa vain viitettä niiden mahtavuudesta. Miten erilaisista kulmista, Kuun eri vaiheista, Kuusta ja mallista voikaan kuvita ottaa! Teos paljastaa myös, ettei jättikuun kuvan ottamista varten tarvitse matkustaa Afrikkaan asti, eikä se vaadi muutenkaan sen kummenpaa salatiedettä...
Suosittelen tutustumaan!
Minä myönnän olevani hieman kuuhullu. Täysikuun aikana unet ovat levottomia, jos saan nukutuksi lainkaan. Nuorempana oireilu oli voimakkaampaa kuin aikuisena. Ja itse olen kerranut pongannut jättikuun! Olin koko yön valvonut ja pyörinyt sängyssä ja sitten lähdin töihin silmät ristissä ja mikäs se taivaalla mollotti, jäätävän kokoinen kuu! Teki mieli näyttää keskaria :D
VastaaPoistaMutta tämä kirja kyllä kiinnostaa. Täytyy laittaa lukulistalle. Kiitos kiinnostavasta kirjavinkistä! :)
Tämä kirja olisi kyllä passeli myös minun ja kuusivuotiaan poikamme yhteiseen lukuhetkeen. Me nimittäin vähän fanitamme kuuta. Se on meille kiva, symppis kaveri taivaalla. :)
VastaaPoistaKatri, minäkin nukuin nuorempana todella huonosti täysikuun aikaan. Nykyään taidan olla niin väsynyt, ettei kuukaan voi uniani viedä :D
VastaaPoistaOho, itse en ole jättikuuta nähnyt kuin valokuvissa!
Ole hyvä, kiva, että kiinnostuit! :)
Pihi nainen, olen varma, että poikasi tykkää näistä kuvista! Minun poika täyti muuten juuri 7v, joten meillähän on melko samanikäiset lapset. :)
Kiitos esittelystä, Annika!<3
VastaaPoistaJoskus huimassa nuoruudessani 1960-luvun alkupuolella (61-62) opiskelimme kylän opintokerhossa tietokirjaa nimeltä Kuu naapurimme avaruudessa. Teimme siitä jopa kirjallisen tentinkin...
Uskon että tieto on paljonkin muuttunut noilta ajoilta, paras osa lienee tässä kirjassa hienot kuvat!
MUkavaa sunnuntaita sinulle ja perheellesi, Annika!<3333
Ymmärrän esikoistasi, taivaalla näkyvässä täysikuussa kieltämättä on jotain aavemaista ja majesteetillista... Jonkinlaisen kuuhulluuden minäkin tunnustan. En välttämättä nuku huonosti, mutta olo on silloin usein kummallinen ja levoton.
VastaaPoistaTäytyy pitää silmät auki josko tämä tulisi kirjastossa vastaan!
Aili-mummo, en osaa sanoa onko tieto noilta ajoilta juuri muuttunut. Kuu on hurjan kiinnostava taivaankappele, uskon, että tentin tekeminen aiheesta on ollut mieleistä!
VastaaPoistaKirjan kuvat kestävät tosiaan useamman selailukerran, näistä voisi tehdä taulujakin.
Kaikkea kaunista sunnuntaihisi, Aili-mummo♥
Villasukka, peukutan, että törmäisit teokseen kirjastossa. Varsinkin kuvat, joissa oli kuu suurennettu, aiheutti pieniä väristyksiä. On se vähän pelottava edelleen... Joskus, hyvin harvoin Suomessa, superkuun voi taivaaltakin bongata.
Ihan mahtavaa huomata, että kirja on herättänyt mielenkiintoa! Mietin skeptisesti ennen postausta, mahtaako tämä kiinnostaa muita kuin itseäni :D